maanantai 26. syyskuuta 2016

Tasapainottelua ja fitnessmaailmaa



Fitnesskisaajien viimeistelyjen seuraaminen ja kilpailuissa vieraileminen tuo aina niin hirveän kisakuumeen, ettei ole tosikaan! Järki yrittää sanoa, että älä nyt höpötä ja sitten se toinen ääni sanoo, että ajattele miten hienoa olisi nousta lavalle. Puuh. Yritän pysytellä vielä valmentajan roolissa, sillä siinäkin on ihan tarpeeksi hommaa. Jos yrittäisin tähän nykyiseen yhtälööni saada lisättyä vielä säännölliset salitreenit, niin voisi olla haasteita. Vaikka toisaalta sitä kovaa treeniä vähän alkaa jo kaipaamaan. Tasapainottelu äitiyden, töiden ja harrastusten välillä ei vain ole niin helppoa ja ensimmäisenä sitä karsii niistä omista jutuistaan. Tai sitä ajattelee, että se ryhmäliikunnan ohjaaminen on varmaan sitä omaa aikaa, vaikka sehän on oikeastaan työ.

Puhuin juuri työterveyshoitajan kanssa stressistä ja ajanhallinnasta. Totesin, että olen tosi aktiivisesti nyt ajatellut stressiä ja siihen liittyviä asioita. Kuten olen todennut, en halua enää takaisin entiseen elämääni. Haluan säilyttää ajatuksen siitä, että sopivasti kaikkea on hyvä. Että olon pitää koko ajan olla hyvä ja töihin pitää lähteä ilolla. Kaikkeen ei tarvitse sanoa kyllä. Työstressistä selvittyäni ajauduin vauvakuplaan, jossa minua ei enää ollut, koska oli me; minä ja vauva. Tuolloin omalle ajalle ei ollut tarvetta, mutta kyllähän sitä nykyään jo vähän kaipaa tähän yhtälöön. Ja myös sitä parisuhdeaikaa. Onhan se itsestä ja parisuhteesta huolehtiminen myös lapsesta huolehtimista.

 

Miten tässä sitten pitäisi oikein tasapainoilla? Päivätöitä on kahtena päivänä viikossa, iltatöitä kolmena. Yksittäisiä työkeikkoja on silloin tällöin päivisin, kirjallisia töitä on muutaman kerran kuukaudessa ja tulevien koulutuskeikkojen materiaalia pitäisi valmistella nyt koko ajan. Ryhmäliikuntatuntien uudet ohjelmat vievät runsaasti aikaa muutaman kuukauden välein. Puolisolla on omat harrastuksensa, joten joka illalle ei voi olla omaa ohjelmaa. Mummo hoitaa Tinkaa jo nyt viikoittain, joten hirveästi ekstraa ei kehtaa pyytää. Milloin voisin käydä itse treenaamassa? Entä milloin voisin käydä puolison kanssa treffeillä? Miten teillä nämä asiat hoituvat?

Tällä hetkellä viikko-ohjelma näyttää tältä:

Maanantaipäivät töissä, joten ilta pyhitetty Tinkalle

Tiistaipäivät Tinkan kanssa, illat jumppahommissa

Keskiviikkopäivät töissä, joten ilta pyhitetty Tinkalle

Torstaipäivä Tinkan kanssa tai sitten työkeikalla, ilta jumppahommissa

Perjantai usein perhepäivä eli Tinkan kanssa kaupungille tai mummulaan ja ilta perheen kesken

Lauantaisin ei useimmiten ohjelmaa

Sunnuntaisin jumppatunnin ohjaus

Ei tuonne nyt ihan heti niitä omia treenejä saa muualle kuin lauantaihin, ainakaan jos haluaa suurimman osan ajastaan viettää Tinkan kanssa. Mutta tuudittaudun ajatukseen, että tämä on nyt ja tulevaisuus on erilainen. Jonain päivänä Tinka ei enää halua leikkiä kanssani ja kaipaan näitä aikoja, kun olimme erottamattomia. Aika aikaansa kutakin.


Viime viikonloppuna olimme koko perheen voimin Jyväskylän SM-karsintakilpailuissa paikan päällä, sillä valmennettavani teki kisadebyyttinsä. Harmittavasti Joanna ei saanut paikkaa SM-kilpailuihin, mutta fiiliksemme oli kisan jälkeen silti varsin hyvä. Dieetti sujui hyvin, Joanna voi hyvin, kunto oli hyvä, look samoin, esiintyminen onnistui ja nainen oli line upissa kuin kotonaan. Tällä kertaa vain kovempia naisia oli sen verran enemmän, ettei tie Lahteen asti vienyt. Minusta on silti tärkeää, että pystyy olemaan tyytyväinen itseensä ja tehtyyn työhön. Kisaprojekti siitä, kun ensimmäinen kisahaave nostaa päätään, siihen kun sinne lavalle noustaan, on pitkä. (Ainakin toivottavasti. Toivottavasti kukaan ei lähde ilman kunnon pohjaa saman tien kisaamaan) Se ei ole helppo tie ja jos sen kuitenkin suorittaa, nauttii matkasta ja on kisakuntoonsa tyytyväinen, niin parempaa ei voi toivoa. Kilpakumppaneille kun ei mitään voi.
Tiimin syksyn kisaajat Joanna ja Marjo
Kuva: Riku Kuparinen
Minua toisinaan ärsyttääkin tekstit (lähinnä Instagramissa ja blogeissa), joissa sanotaan, että kun vain teet riittävästi töitä ja haluat menestystä, niin saat sen. Kun ei se nyt ihan niinkään mene. Vain yksi voi voittaa eikä varmasti ole niin, että ne kaksikymmentä muuta eivät vain treenanneet tarpeeksi. Voihan se olla niinkin, mutta voi myös olla, että se voittaja vain miellytti tuomarin silmää enemmän treenimääristä huolimatta. Tai voittaja oli saanut syntymälahjaksi sellaisen rakenteen, jota ei kuntosalilta saa. Tai jotain muuta. Kyllä itselleen saa antaa positiivista palautetta vaikka ei voittaisikaan. Ja sitten sen jälkeen mietitään, että mitä voi parantaa ja mikä tehdään jatkossa toisin.

Fitness on edelleen suuri rakkauteni, vaikka lajiin liittyy paljon asioita, jotka vähän ärsyttävät. Symbioosi somemaailman kanssa on mielestäni vähän liiallinen, olkoonkin että itsekin somessa viihdyn. En myöskään ymmärrä niitä belfieitä. Tai kuvia pelkissä alusvaatteissa. Tai tissikuvia. Toivoisin enemmän kuvia treenikaudelta. Silloin kun ollaan ihan tavallisen kokoisia, kovaa treenaavia urheilijoita. Toivoisin myös uutisointia lähinnä urheilusivuilla. Joskus ärsyttää, että lajissa on vähän pienet piirit. Laajeneminen olisi ihan sallittua. Onneksi lajiliitto on nyt alkanut tehdä hyvää työtä kokoamalla valmentajia ja tiimejä yhteen ja kouluttautumaan. Myös fitnessvalmentajakoulutus alkaa nyt syksyllä ensimmäistä kertaa. Tai ensimmäistä kertaa tällaisena lajiliiton 1-tason koulutuksena kuin muillakin lajiliitoilla on. Itse aion käydä kaikki koulutukset, joita jatkossa järjestetään. Nämä koulutukset ovat mielestäni äärimmäisen hyvä asia ja näenkin itseni tulevaisuudessa personal trainer –hommien sijasta selkeästi enemmin fitnessvalmentajana. Luulen, että kun elämäntilanne sallii, niin tulen laajentamaan valmennuspuoltani selkeästi. Samalla toivon, että fitness painottuu enemmän urheilun suuntaan, vaikka toki tämä kisapäivän glamour saakin olla olemassa.


 

Nyt vain sitten seuraamaan kisakuvia vielä parin viikon ajan ennen Lahden SM-kisoja ja Ben Weider Legacy Cupia. Toivon, että kilpailijat eivät jättäisi ahkeraa päivittelyä vain kisahetkiin vaan jos sitä somea runsaasti käyttää, niin sitä soisi käytettävän myös realistisen kuvan antamiseen. Koska myös suurimman kisahuuman keskellä on muistettava, että tämä on vain pieni hetki urheilijan vuodessa. Tsempit kaikille kilpailijoille!

Ei kommentteja: