perjantai 9. syyskuuta 2016

Onko fitnessdieetillä kivaa?

Metallisydän pohti blogissaan uskaltaako kukaan fitnessurheilijoista kertoa totuutta dieetistä ja sen rankkuudesta, kun yleensä somessa vain hehkutetaan ihanaa dieettielämää. Jäin miettimään aihetta ja kaikkia viittä dieettiäni, että mikä niissä oli niin hienoa (että sen teki aina vain uudestaan ja uudestaan vaikka kyseessä oli täysin amatööritason urheilu vain kohtuullisella menestyksellä) ja mikä niin kamalaa (että tällä hetkellä en pystyisi dieetille lähtemään). En muista, että olisin varsinaisesti hehkuttanut dieettielämää ikinä, olen mielestäni kirjoittanut aina melko realistisesti. En toki kaikkia ahdistuksen hetkiä varmastikaan ole vuodattanut, mutta esim. viimeisimmän dieettini haasteita sivusin tekstissä Miksi en kilpaile ja mitä mieltä sinä siitä olet?

Mitä asioita dieettielämästä minulle sitten tuli mieleen? Dieetin alku on yleensä hieman vaivalloinen, koska tulokset eivät vielä näy ja silti pitää elää kovin kurinalaista elämään. Keskivaihe on paras, kun vatsapalat alkavat vilkkua, mutta energiaa on silti. Loppuvaihe taas on usein aikamoista jumittamista, kun aivot eivät enää toimi, unta ei riitä ja ajatukset täyttyvät voisilmäpullista. Peilistä näkyy välillä kroppa monen kilon päässä kisakunnosta ja välillä taas ruman laiha ja väsynyt ilmestys. Itselleen sokeutuu aivan täysin. Ensimmäinen dieetti oli suht helppo, kun kaikki oli uutta, mutta muissa oli haasteensa. Dieetteihin liittyy myös erikoisia, ihania ja kamalia asioita, joista seuraavassa.

  • Jatkuva peilailu. Niitä vatsapalojaan haluaa tarkastella joka ikisestä peilistä, mikä vastaan tulee. Kotona, koulussa, töissä, junan vessassa. Paidan nostelu on automaatio, josta voi vain toivoa, ettei se jää päälle silloin kun on muiden ihmisten seurassa.
  • Ruokakikkailut. Paistan sipulia ja tomaattia, jotta saan mukamas lämmintä ruokaa, mikä täyttäisi enemmän. Yritän miettiä mahdollisimman kalorittomia kasviksia, joilla täyttää annosta ja vatsaani.
  • Nälkä. Joskus on niin suunnaton nälkä, että sitä söisi vaikka pieniä kiviä. Välillä toivoo, että dieetti olisi pakko keskeyttää - ihan mistä syystä tahansa - ja voisi vain josta lähikauppaan ostamaan kassikaupalla karkkia.
  • Nälkä ei lopu dieetin loppumiseen. Yhden kisan jälkeen söin pussillisen paahtoleipää voilla ja juustolla. Että sellanen reverse diet.
  • Väsymys, jollaista on hankala kuvailla. Sitä unohtaa millaista on treenata, kun on enemmän energiaa. Tyhjistä lihaksista tulee arkipäivää. Jumppatunteja ohjatessa toivoo koko ajan, että tunti loppuisi koska ei oikeastaan jaksaisi enää ottaa askeltakaan.
  • Levottomat yöt. Jatkuvasta väsymyksestä huolimatta uni loppuu jo aamuyöllä. Krapulan tyylisessä olotilassa voi sitten lähteä vaikka aamuaerobiselle. Jotta saa syödä puuron, mikä on päivän ehdoton kohokohta. Sitten se on syöty kolmella lusikallisella ja pohjattomasta vatsasta on ehkä yksi tuhannesosa täytetty.
  • Aivot on hankala pitää toiminnassa, vaikka niitä työssään saattaisi tarvita. Jos niitä käyttää töissään onnistuneesti, voi olla varma, että vapaa-aikana se ei onnistu. Niinpä sitä lähtee treenaamaan treenihousut väärinpäin jalassa, unohtaen salikortin, kotiavaimet ja juomapullon kotiin, tehden ihan eri treenin kuin oli tarkoitus ja saapuen treenin jälkeen kävellen kotiin, vaikka oli mennyt autolla.
  • Viimeistelyviikoista sitä yrittää nauttia niin hemmetisti, vaikka ainoa ajatus on, että onneksi tämä kohta loppuu. Ihan kohta minä saan syödä. Hitot näistä bikineistä, antakaa ruokaa!
  • Ekoilla dieeteillä voi yrittää lääkitä nälkäänsä purkalla ja light limsoilla. Onneksi seuraavilla viisastuu.
  • Loppuvaihessa KAIKKI vaatteet roikkuvat päällä ja olotila on kaikkea muuta kuin kaunis. Kilpailijat vitsailevatkin, että jos loppuvaiheessa näyttää hyvältä vaatteet päällä, ei lavalla kunto ole riittävä. Ollaan aika paljon yli sen hyvän rantakunnon.
  • Nälkä. Mainitsinko sen jo?
  • Jatkuva kokkaaminen ja muovikipat alkavat jossain kohtaa ärsyttää. Muovikippoja ostaa lisää, koska voimat eivät riitä enää tiskaamiseen.
  • Tankkauspäivää odottaa niin, ettei meinaa malttaa nukkua. Herätessään miettii milloin on niin aamu, että voi jo herätä ja alkaa syömään. Eikö kello neljä ole ihan normaali aika herätä aamupuurolle?
  • Epäsosiaalisuus. Loppuvaiheessa ei jaksaisi enää nähdä ketään tai tehdä mitään. Kylässä kahvipöytään istumisesta tulee haastavaa, kun oikeasti haluaisi syödä kaikki tarjottavat ja päälle vielä pöydän ja pöytäliinan ja kukat maljakoineen.
Toki tässä hommassa on pakko olla jotain hyvääkin, kun sitä niin monta kertaa on tullut tehtyä.
  • Alkuvaiheen energia. Säännöllisen ja hyvän syömisen ansiosta energiaa on todella paljon ja treenaaminen tuntuu hyvältä.
  • Pudonnut paino saa jalan nousemaan vähän paremmin ja tunnilla kerähyppy nousee aiempaa lennokkaammin.
  • Vaatekaapissa ei enää ole liian pieniä vaatteita vaan kaikki sopivat.
  • Aamuaerobisilla kokee välillä käsittämättömän hienoja fiiliksiä. Päivä on alkamassa, askel nousee, ihana kisamatka on käynnissä.
  • Itsensä ja mielitekojensa voittamisesta saa taputtaa itseään olalle harva se päivä.
  • Nautintoa löytää paljon myös muualta kuin syömisestä.
  • Makuaisti herkistyy ja kaurapuuro maistuu paremmalta kuin mikään ruoka ikinä koskaan milloinkaan.
  • Kisapäivänä sitä katsoo peiliin ja miettii olevansa maailman kaunein nainen.
Totta kai jokaisen dieetti on erilainen eivätkä kaikki kisaajat varmastikaan allekirjoita yllä olevia asioita. Omatkin dieetit ovat olleet jokainen omanlaisensa. Sen haluaisin kuitenkin sanoa, että jos kisata haluaa, kannattaa se tehdä silloin, kun elämäntilanne on hyvä. Suurten muutosten keskellä ei kisaan kannata lähteä. Tai jos kalenteri on jo kovin täynnä. Täytyy olla aikaa treenata ja myös levätä. Ja kuten olen monta kertaa todennut, täytyy olla ammattitaitoinen valmennus taustalla. (Esimerkkinä kerrottakoon, että omat urheilijani eivät ikinä ole dieetillä alle 1600-1500 kcal ehkä viimeistelyä lukuun ottamatta. Ja aloituskalorit ovat aina päälle 2000 kcal. Tästä huolimatta nälkä ja väsymys lopussa on melkoinen)

Itse olen syksyn valmentajan roolissa, kun urheilijani kilpailee body fitness beginners -sarjassa. Lähden mukaan Jyväskylän kisoihin haistelemaan tunnelmaa. Sillä kyllä tässä lajissa se jokin on, jota en pysty sanoin selittämään. Se jokin, joka saa minut pysymään lajin parissa. Nyt ja tulevaisuudessa.

Epäonnistuminen syksyllä 2013.
Kunto jäi vajaaksi eli tämä ei ollut riittävä kunto kisaamiseen.

 
Samoissa bikineissä seuraavana keväänä oltiin jo kisakunnossa ja
tuloksena oman sarjan toinen sija tasapisteillä voittajan kanssa.
Kuva: Bodylehti

Ei kommentteja: