maanantai 4. heinäkuuta 2016

Ravitsemuksen taistelukentällä

Sillanrakentajatekstistäni varmaan kävi selväksi, että koen pienimuotoista ammatillista kriisiä. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi työstäni ravitsemuksen parissa vaan kyse on siitä, että en jaksaisi käyttää energiaa ammattitaitoni puolesta puhumiseen. Aloittaessani ravitsemustieteen opiskelut vuonna 2007 ajattelin, että opiskelen ja olen sitten asiantuntija, jolta ihmiset voivat kysyä neuvoa. Mielessäni ei käynyt, että vuonna 2016 jokainen suomalainen on yhtä pätevä asiantuntija kuin minäkin. Että saan jatkuvaa kritiikkiä ihmisiltä, jotka ovat opiskelleet ravitsemusta murto-osan siitä, mitä minä olen. Että ihmisten mielestä diplomi-insinööri on ihan yhtä pätevä ravitsemusammattilainen kuin ravitsemusterapeuttikin, koska molemmathan syövät elääkseen.

Se on minusta hassua. Minusta kun ei ole ihan sama se, että on itse lukenut tutkimuksia netistä kuin se, että on opiskellut viisi vuotta ravitsemusta yliopistossa. Ja kuulkaa kun kyllä me opetellaan siellä aika paljon muutakin kuin niitä paljon parjattuja ravitsemussuosituksia.

Ravitsemusterapeutit opiskelevat siis viisi vuotta pelkästään ravitsemusta Itä-Suomen yliopistossa. Ravitsemustiedettä, fysiologiaa, ruoanvalmistusta, biokemiaa, mikrobiologiaa, kansanterveystiedettä, ravitsemusterapiaa ja paljon muuta. Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvä kokonaiskuva ravitsemuksesta. Jos kaikki oppimamme perustuisi niihin ravitsemussuosituksiin, niin eikös ne nyt olisi aika nopeasti opiskeltu? Meidän tehtävämme on terveyden edistämisen lisäksi myös useiden eri sairauksien ravitsemushoito.

Olen miettinyt paljon sitä, että miksi virallisia suosituksia niin paljon arvostellaan. On selvää, että ne eivät ole mediaseksikkäät, kun niissä ei ole valtavaa määrää rajoituksia. Niiden puolestapuhujat eivät myöskään ole niin selkeästi profiloituneet kuin niiden vastustajat. Vastustajat ovat brändänneet itsensä ja saaneet bisneksensä kukoistamaan virallista linjaa arvostelemalla. Hauskaahan on, että virallinen linja saa koko ajan syytöksiä kytköksistä ja muista, mutta vastustajathan sitä tiliä tekevät omalla bisneksellään. Se on kuitenkin ilmeisesti ok.

Tutkimusten kanssa on muistettava se, että kaikki tutkimukset eivät ole yhdenvertaisia. On hyvin paljon erilaisia tutkimuksia eikä niitä voida verrata suoraan keskenään. Reijo Laatikainen on kirjoittanut Pronutritionist-blogissaan hyvin tutkimuksista. Suosituksissa on pyritty kokoamaan kaikki olemassa oleva tieto ravitsemuksen osa-alueista, jotta on voitu tehdä väestötason suosituksia. Tällöin yksi tutkimus ei kumoa mitään, kun on kyse sadoista ja tuhansista tutkimuksista. Ja kyllä, suosituksissa huomioidaan myös ne uusimmat tutkimukset. Ravitsemussuosituksia ei tarvitse kenenkään noudattaa sellaisinaan, ne ovat VÄESTÖTASOn ohjeistus ja niitä käytetään esim. joukkoruokailun suunnittelussa. Mutta ymmärrätte, ettei väestötason suosituksia voida tehdä esim. yhden personal trainerin kokemusten perusteella. Tarvitaan tieteellistä näyttöä. Ja väite siitä, että kaikki ravitsemussuositusten takana oleva tieto olisi vääristeltyä, on kyllä koko lailla hassu. Kaikessa muussa tieteessä tutkimuksiin ilmeisesti voi luottaa, paitsi ravitsemustieteessä? Suosituksethan ovat kyllä ympäri maailmaa aika lailla saman suuntaiset, Suomi ei siis ole mitenkään poikkeuksellinen maa.

Luin hetki sitten kommentin, jossa todettiin, etteivät ravitsemustieteilijät uskalla päivittää tietojaan, koska pelkäävät opiskelleensa turhaan. Väite oli minusta melko loukkaava ja kertoi siitä, ettei ihmisillä ole hajuakaan meidän tietotaidosta. Kuten sanoin, jos ohjauksemme perustuisi pelkkiin ravitsemussuosituksiin, ei siihen viiden vuoden opiskelua tarvittaisi. Ohjauksemme perustuu asiakaslähtöisyyteen emmekä me anna kaikille asiakkaille samanlaista ohjausta. Toki me emme ota asiakkaalta maitoa ja viljaa pois ruokavaliosta, jos siitä ei tule hänelle mitään oireita. Miksi ihmeessä me rajoittaisimme hänen ruokavaliotaan turhaan? Mutta jos asiakas ei missään nimessä halua maitotuotteita käyttää tai hän oireilee niiden vuoksi, en minä pakota häntä niitä käyttämään vain, koska ravitsemussuosituksissa maitotuotteista puhutaan. Kyllä minulla juuri ja juuri riittää ammattitaitoa suunnittelemaan myös maidotonta ruokavaliota (sarkasmia, huom.). Ja väite siitä, että me emme päivittäisi tietojamme. Hoh hoijaa. Tähän alaan liittyy niin paljon päivittämisen tarvetta. Tutkimusten seurailua, tuotteista kartalla pysymistä, sairauksien hoito-ohjeiden päivitystä... Kyllä me todellakin päivitämme. Mutta mikään päivitys ei vaadi muuttamaan sitä tosiasiaa, että terve ihminen voi käyttää maitotuotteita ja täysjyväviljaa. Emmekä me edelleenkään päivitä tietojamme muutaman personal trainerin kokemuksen mukaan. Minä en myöskään koskaan tule ajattelemaan opiskelleeni turhaan, sillä opiskeleminen on aina mielestäni täysin eri asia kuin itseopiskelu. Asioiden pyörittely ja peilaaminen muiden opiskelijoiden ja opettajien kautta on todella tärkeää ja tuo sitä kokonaiskuvaa paremmin esiin.

Terve ihminenhän voi syödä hyvin monella eri tavalla ja voida hyvin. Jokainen voi siis muodostaa oman ruokavalionsa, kuten haluaa. Ravitsemussuosituksetkin antavat hyvin paljon mahdollisuuksia. Ravitsemus ei ole ollenkaan mustavalkoista. Se mitä en ymmärrä,  on jatkuva virallisen linjan mollaaminen. Kuinka osa vastustajista oikein nostaa ravitsemustieteilijöitä esiin ihan vain haukkuakseen. Julkisesti netissä. Sekö on sitten hyvää ravitsemuskeskustelua? Minäkin olen nähnyt muutaman PT:n suunnitteleman ruokavalion, jotka ovat olleet mielestäni täysin edesvastuuttomia, mutta en minä netissä huutele ja hauku kaikkia personal trainereita sen vuoksi. En tietenkään. Minä tiedän, että heissä on paljon myös aivan huipputyyppejä, jotka ohjaavat asiakasta asiakaslähtöisesti ja hyvin. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että personal trainerit ovat tärkeässä roolissa väestön ylipainon ehkäisyssä. Syy miksi otin heidät esiin, on se, että heidän ammattiryhmästään olen saanut eniten kritiikkiä. Mutta kuten sanoin, heissä on paljon myös huipputyyppejä.

Jos pohtisin opiskelualaani nyt, en usko että lähtisin opiskelemaan ravitsemustiedettä. Nytkin pyörittelen ajatusta uusista opiskeluista. Pidän toki tästä työstä ja minulla on paljon ihania asiakkaita, mutta en jaksaisi sotia ravitsemuksen taistelukentällä. Luulen, että pyrkisin opiskelemaan puheterapiaa tai suomen kieltä ja kirjallisuutta. Suomen kieli on aina pyörinyt yhtenä vaihtoehtona, mutta jäänyt sitten terveysalan jalkoihin. Nyt voisin siirtyä sittenkin sille alalle, mutta käytännön toteutus vain tässä elämäntilanteessa on hankalaa. Porissa ei ole yliopistoa ja olemme jo juurtuneet tänne. Pienen lapsen äitinä toisella paikkakunnalla opiskelu ei oikein onnistu. Ja opiskelusta on kyllä tehty meille "vanhoille" aika hankalaa. Tampereelle suomen kieleen oli muistaakseni 26 opiskelupaikkaa, joista 19 varattu ensikertalaisille. Että silleen. Mutta jos joku on suomen kieltä opiskellut, kuulen mielelläni kokemuksia ja erityisesti tietoa siitä, miten intensiivistä opiskelu on.

Sitä ennen yksi vaihtoehtohan voisi olla netistä ja somesta poistuminen, koska siellähän sitä taistelua varsinaisesti käydään. Haluaisin kuitenkin, että kaiken sen huudon keskellä, myös me tutkimustietoon ohjauksemme perustavat saisimme ääntämme kuuluviin. Pakko siis siellä on välillä huutaa. En vain millään jaksaisi.

5 kommenttia:

Karoliina/CandyontheRun kirjoitti...

Hyvä kirjoitus Petra! Paljon tsemppiä taistelukentällä jaksamiseen. Valitettavasti "ne pahimmat huutelijat" ovat todennäköisesti juuri niitä, joilla ei oikeasti ole kovin syvää ymmärrystä koko ravitsemuksesta, ravitsemuksen opiskelusta yliopistossa ja siitä, että asiat harvemmin ovat niin mustavalkoisia..

iive kirjoitti...

Mä arvostan todella paljon ravitsemusterapeutteja noin yleisesti ammattikuntana, valitettavasti julkisuudessa ehken on olleet ihmiset, jotka sanovat asioita aika kärkkäästi tai oikeastaan heistä kirjoitetaan mediassa niin. Ihmiset harvoin ovat kuitenkaan henkilökohtaisesti asioineet ravitsemusterapeutilla, joten ns. omakohtainen kokemus puuttuu ja näin ollen ainut kuva minkä he saa on mediasta, joka aina haluaa myydä eli esittää asioita raflaavasti. Uskon, että ilman mediaa tällaista näin voimakasta vastakkainasettelua ei edes olisi.

Itse olen käynyt 3 ravitsemusterapeutin vastaanotolla, joista 2 ok ja 1 ei niin ok. (Esitteli ensimmäiseksi meille Nogasin-lääkettä sillä speksillä, että silloin voi syödä "ihan mitä vaan vatsaa turvottavaa", en ollut samaa mieltä asiasta) Ihan sama homma kuin olen käynyt vaikkapa hierojalla, joista olisi sama kokemus, siltikään kaikki hierojat yhden "ei niin ok hierojan" jälkeen ei ole epäammattilaisia :)

Itse haaveilin myös ravitsemusterapeutin ammatista (tosi järkevää näin syömishäiriöiseltä, tosin niinhän "kaikki" laihtuneetkin haluaa opiskella PT:ksi), mutta onneksi en lähtenyt opiskelemaan, sillä tää ala on kyllä jotain niin hurjaa!

PetraBettina kirjoitti...

Minustakin tuntuu, että mitä enemmän ihminen ravitsemusta opiskelee, sitä enemmän se ehdottomuus ja mustavalkoisuus hänestä karisee. Ainakin paljon tällaisia kokemuksia minulla on. Ja tuohan on toki myös totta, että jokaiseen ammattikuntaan varmasti kuuluu ihmisiä, joiden ammattitaito tai muuten olemus ei vakuuta. Varmasti siis ravitsemusterapeuteissakin on tyyppejä, jotka ärsyttävät tai jotka ovat liian kärkkäitä. Tiedän, etten minäkään ole kaikista asioista kaikkien kollegojen kanssa yhtä mieltä ja varmasti lähestymistapoja on myös monia. Onneksi aika usein käytännön työssä asiakkaiden tai potilaiden kanssa työskentely on tosi antoisaa ja se kärkkäin kritiikki tulee juuri niiltä ihmisiltä, jotka eivät työtämme kunnolla tunne.
Mutta totta, ala on kyllä nykyään aika hurja! Minun makuuni vähän liiankin hurja.

Katja Mäkelä kirjoitti...

Hvä teksti! Puki sanoiksi omia fiiliksiäni. Todellakin ala on nyt jotain muuta mitä se oli ööh... Kuusi vuotta sitten ku itse valmistuin ravitsemusterapeutiksi. Se ammattiylpeys, jota mukanani kannan, liittyy juurikin tuohon mustavalkoisuuteen ja ehdottomuuteen. Ei juuri meikäläisestä löydy. Vaikea vääntääkään asioita kahtiajakoisiksi, kun ne eivät sitä ole. Ehkä ne viisi vuotta jotakin opettaa ;)

PetraBettina kirjoitti...

Mä luulen, että kyllä ne jotain saattavat opettaa ;) Nimimerkillä En näe enää kuin harmaan sävyjä :D