Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen epätoivo

 

 
Olen jo kohta 11 kuukautta viettänyt kuherruskuukautta Tinkan kanssa. En ymmärrä mihin nämä kuukaudet ovat menneet ja miten tyttö voi olla jo noin iso. Minusta kun tuntuu samalta kuin silloin 11 kuukautta sitten. Edelleen päivät kuluvat vain häntä ihaillen. Käsittämätöntä.

Tänne kotiin ei kuitenkaan voi ihan kokonaan jäädä ja jotain töitäkin pitäisi tehdä. Lisäksi ihan omasta halusta haluaisin sinne opiskelemaan ja fitnesstiimin juttuihinkin pitäisi päästä mukaan. Näitä kaikkia syksyn kuvioita nyt pohtiessani iski äkillinen epätoivo siitä, miten vaikeaa kaikki nyt on. Miten jokainen meno pitää suunnitella tosi huolellisesti, että on varmasti hoitaja saatavilla. Samalla ne menot on pidettävä aisoissa, sillä en halua että Tinka joutuu vielä olemaan suuria määriä hoidossa. Olkoonkin että hänen hoitopaikkansa on mummola.

Tinka on kulkenut paljon mukanani mm.
palavereissa ja posetreeneissä.
Tajusin, että lokakuussa esimerkiksi pitäisi yhtenä viikonloppuna olla kolmessa paikassa yhtä aikaa. Ennen tällaisen viikonlopunkin olisi jotenkin saanut hoidettua, mutta nyt pitää aina miettiä ensin Tinkaa. Jos minun pitää olla kaksi yötä maailmalla, otanko hänet mukaan? Jos otan hänet mukaan, tarvitsen hoitajankin ja puolisolla taas on menoa muualla. Kahdeksi yöksi en haluaisi häntä jättää, enkä toisaalta yhdeksikään, kun sitten seuraavana viikonloppuna on tiedossa ensimmäinen varsinainen hoidossa vietettävä yö. Puuh. Yksinkertaisista asioista tulee hirveän vaikeita, kun niitä pyörittelee.

Olihan se toki tiedossa, että kun lapsen saa, niin menojaan pitää miettiä vähän tarkemmin. Vähän. Jep jep. Tinkan syntymän jälkeen ne hetket kun olen ollut poissa muista syistä kuin töiden vuoksi, on nopeasti laskettu. Kahdesti kampaajalla, kerran viihteellä ja muutaman kerran juoksulenkillä. Ai niin, ja tiimin yhteistreeneihin olen osallistunut ehkä viidesti? Tämä kaikki on ollut siis omasta halustani, sillä mielestäni jo tuntien ohjaaminen on syönyt ihan riittävästi aikaani.

En ehkä ollut etukäteen valmistautunut tähän hirveään syyllisyyteen, mikä jokaisesta poissaolosta tulee. On ihan valtavan vaikeaa olla pois kotoa. Ja niin asioista tulee hankalia. Asiat, jotka ennen ovat olleet mahtavia (kisareissut, opiskelureissut, työt), ovatkin nyt hirveän stressaavia ja syyllisyyttä aiheuttavia. Tiedän kyllä, että moni äiti olisi vuoden ikäisen lapsen luota jo ihan hyvillä mielin poissa, ehkä jopa niitä öitäkin, mutta minä en ole moni äiti. Eikä Tinka ole moni lapsi. Me olemme me ja hyvin tiiviisti vielä toisissamme kiinni.

Yhdellä työpaikoistani.
Pohdin josko vaikka kisaisi kohta.
Sitten tulin järkiini.
Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta, kun koin oikeasti negatiivisia tunteita äitiyteen liittyen (jouduin jossain kohtaa neuvolassakin vähän huijaamaan, kun siellä todettiin, ettei äitiys voi pelkkää auvoa olla ja minulla se oli siihen asti ollut ihan pelkkää sitä...). Lysähdin hetkeksi sohvalle ja mietin miten helppoa kaikki oli ennen ja miten vaikeaa se kaikki on nyt. Iski hetkellinen epätoivo. Annan itseni murehtia tätä nyt hetken ennen kuin aloitan sisäisen vuoropuhelun siitä, miten lapsi kasvaa koko ajan ja tilanne helpottuu ja turhaan poden syyllisyyttä ja onhan hänellä hyviä hoitajia ja pitäähän äidillä olla omaakin aikaa ja blaa blaa blaa. Ehkä saatan jopa jonkun asian siitä puheesta uskoakin. Katsotaan.

Kommentit

Karoliina sanoi…
Ymmärrän hyvin sun fiiliksiä, koska täällä on ollut vähän samanlaisia ajatuksia..kuinka helppoa kaikki menojen sumplimiset olikaan ennen! 😆 Mutta totta tuokin, että tilajne helpottuu ja oma aikakin on tärkeätä! 😊 Kyllä se siitä! 😊
PetraBettina sanoi…
Tosin oon jo pidempään ajatellut, että kohta varmaan helpottaa, eikä vielä ole helpottanut! 😂 No, eiköhän sekin aika vielä tule :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker