maanantai 23. toukokuuta 2016

Päähänpisto nimeltä Yyteri puolimaraton


Sain muutama viikko sitten villin ajatuksen, että mitä jos lähtisi sittenkin kokeilemaan Yyterin puolimaratonia. Olin hylännyt ajatuksen jo ajat sitten, kun olin todennut, ettei niille omille treenillä nyt vain ole aikaa aikaa. Kaikki "oma aika" menee jumppien ohjaamiseen. Sain kuitenkin ajatuksen päähäni ja päätin siinä pari viikkoa ennen tapahtumaa käydä ekan kerran ilman rattaita juoksemassa. Juoksin 11 km ja totesin, että eiköhän se 21 mene sitten myös. Seuraavalla viikolla juoksin 7 km lenkin ja valmistautuminen oli melko lailla siinä. Viimeksi silloin kaksi vuotta sitten oli puolimaratontreenini ahkeraa BodyAttackin vetoa, tällä kertaa se oli vaunukävelylenkkejä ja BodyPumpia. Niitä kävelylenkkejä ehdin tämän vuoden puolella tehdä 101 ennen tuota puolikasta.

Mitään järkeähän tässä ajatuksessa ei ollut. Kuka lähtee treenaamatta puolimaratonille? Toistamiseen? No, entinen kilpaurheilija, joka selkeästi etsii sisältöä urheiluelämäänsä. En ehkä suosittelisi tätä muille. Luotin kuitenkin vahvaan peruskuntooni enkä etukäteen pelännyt kuntoni puolesta. Sen sijaan jalkojen jaksaminen ja kestäminen huolestutti. Minulla oli lisäksi haasteita lenkkareiden kanssa, kun piti valita laittaako hyvin jalkaan sopivat, mutta parhaimmat vaimennuksensa menettäneet vaiko melko uudet ja hyvät vaimennukset omaavat, mutta mahdollisesti rakot aiheuttavat lenkkarit. Valitsin uudemmat, mikä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Tarvitsin kaiken vaimennuksen eivätkä rakotkaan vaivanneet.

Viikko ennen lauantain koitosta meni jumpatessa. Vedin kolme BodyPumpia, kaksi Zumbaa ja neljä lenkkiä. Eiköhän siinä ollut sitä valmistautumista ihan tarpeeksi sitten. Pyrin koko viikon syömään hyvin. Vedin pastaa, tortilloja, puuroa ja paljon hedelmiä. Pari viimeistä päivää huolehdin myös juomisesta, sillä se on usein minulla liian vähäistä. En usko, että puolikkaalle tarvitsee mitenkään erityisesti tankkailla, mutta on hyvä huolehtia, että hiilihydraattivarastot ovat täynnä ja nestetasapaino hyvä. Edellisen yön nukuin todella huonosti. Kaikkiaan sain unta jotakin kolmen ja neljän tunnin väliltä. Jännitti ihan hirveästi.

Menin Yyteriin ihan yksin ja yritin sulautua oikeiden juoksijoiden joukkoon mahdollisimman hyvin. Yritin esittää, että tiedän mitä olen tekemässä. Olo oli ihan hyvä ja - kummallista kyllä - luottavainen. Ilman kanssa oli hieman arpomista, että laittaako lyhyttä vai pitkää hihaa, sillä asteita oli noin 15 ja oli pilvistä. Päädyin hihattomaan, sillä en voi sietää sitä, jos tulee kuuma. Treenaankin siksi käytännössä aina hihattomassa. Tämä ratkaisu tuntui alkulenkistä hyvältä, kun olin melko kuumissani, mutta loppumatkasta sitten taas tuli jopa vähän vilu.


Juostessa kävi aika nopeasti selväksi, että juoksuvauhtini on aivan liian hidasta. Jengiä meni ohi oikealta ja vasemmalta. Alkukilometreillä pystyin vielä muutaman tyypin ohittamaan, mutta sen jälkeen ei paljon enää tarvinnut ohitella. Juoksu sinänsä tuntui ihan hyvältä, mutta en yksinkertaisesti osaa juosta riittävän "lujaa". Ekat viisi kilometriä ovat minulla aina tahmeita, kroppa herää niin hitaasti. Sen sijaan kilometrit viiden ja kympin välillä ovat parasta aikaani, mutta nyt en saanut riittävästi vauhtia silloinkaan. Siitäkään huolimatta, että syke pysyi koko ajan maltillisissa lukemissa ja kaikki tuntui hyvältä.

Kahteentoista kilometriin asti kaikki meni tosi hyvin. Sitten alkoi jaloissa hiljalleen painamaan. Lopulta seinä tuli vastaan 16 kilometrin kohdalla. Sen jälkeen tuntui, että juoksin päin sitä seinää viimeiset viisi kilometriä. Viimeksi pystyin ottamaan jonkin näköisen muutaman kilometrin loppukirinkin, mutta nyt piti keskittymällä keskittyä, että pääsi edes mateluvauhdilla eteenpäin. Edelleenkään happi ei loppunut eikä syke noussut juurikaan, mutta ne jalat eivät vain jaksaneet. Elättelin etukäteen toiveita alle 2:15 ajasta, mutta lopulta mentiin siitäkin yli ja aika oli 2:20. Eikä metriäkään loppukiriä. Toisaalta olin ihan onnellinen, että olin siellä maalissa juosten enkä kontaten.




Aika oli siis vartin huonompi kuin sillä ekalla kerralla ja vaikka tiesin, että tämä on ihan älytön testi, niin kyllähän tuo aika silti ärsytti.  Sillä sai naisten kuntosarjasta sijoituksen 27/29 eli aika kova suoritus siis... Ei vaan, kyllä tämä oli ihan täysin itsensä voittamista ja voitto oli se maaliin pääsy. Vähän jäi kuitenkin ajatus, että jos jatkaisi juoksemista edes vähän ja kokeilisi loppukesästä jossakin uudestaan. Ei minusta mitään juoksijaa tällä tekniikalla ja ruumiinrakenteella tule, mutta kaipaan jotakin urheilua tähän elämään. Juoksutapahtumat ovat siitä kivoja, että niissä voi olla mukana ihan kuntoilijanakin. Fitneksessä kun ei oikein noita kuntosarjoja ole...

Katsellaan. Jalat ovat olleet juoksun jälkeen kipeät, mutta kyllä niillä pystyi heti sunnuntaina Sh'Bamin vetämään. Ehkä vähän jäykästi, mutta kuitenkin. Eiköhän tämä kroppa tästä hiljalleen palaudu. Voi sitten alkaa suunnittelemaan seuraavia älyttömyyksiä.

2 kommenttia:

Karoliina/CandyontheRun kirjoitti...

Juoksutapahtumat on just tuon takia niin kivoja ja koukuttavia! ;) Saa leikkiä oman elämänsä huippukuntoilijaa ihan sydämensä kyllyydestä! :D Hienosti oot vetänyt tolla treenillä!! Peukku puolimaraton päähänpistolle! 👍

PetraBettina kirjoitti...

Niinpä! Numerolappu rinnassa sitä tuntee itsensä supernaiseksi! :D Ja onhan jotenkin myös kiva nähdä sitä huippujuoksijoiden vauhtia siellä kuntoilijoiden joukossa (tai siis edellä) :)