Florida osa 1; Miami

En ikinä ajatellut haluavani tai tarvitsevani isoja häitä, mutta nyt kun ne on pidetty, voin sanoa, että onneksi pidettiin. Aivan ihana päivä! Täydellistä.

Kuva: Katri Tamminen

 

Kuva: Katri Tamminen

Ensimmäinen aamiainen rouvana

Aika pienestä tytöstä asti minulla on ollut ihmeellinen kiinnostus USA:ta kohtaan. En edes muista mistä se on lähtenyt liikkeelle. Muistan vain aina halunneeni joskus vierailla maassa. Inhoan kuitenkin itse matkan tekemistä ja varsinkin lentämistä yli kaiken ja yli kymmenen tunnin lentomatka on tuntunut hirvittävältä. Siksi en ole ikinä innostunut esim. Thaimaan matkoista, koska olen ajatellut, että jos joskus kykenen riittävän pitkään koneessa istumaan, niin silloin reissu suuntautuu Yhdysvaltoihin. Niinpä, kun pohdimme häämatkaamme, ei vaihtoehtoja oikeastaan ollut kuin yksi. Osavaltio ja kaupunki olivat jonkin aikaa pohdinnassa mutta loppujen lopuksi päädyimme Floridaan. Ja Floridassa hujahti 18 päivää tuosta vaan.

Lähdimme häiden jälkeisenä torstaina matkaan ja matkasimme Onnibusin kyydillä Helsinkiin. Harmaa ja sateinen keli oli omiaan nostamaan matkakuumetta. Hyppäsimme metroon, jolla rautatientorille ja syömään Sports Academyyn. Söin valkosipulibroileria, joka oli äärettömän hyvää. Pidän valkosipulista todella paljon ja yleensä sitä on kaikessa minusta aivan liian vähän. Tässä sitä oli mukavasti, oikein hyvä annos!

Ruokailun jälkeen lentokenttähotellille ja muutamaksi tunniksi nukkumaan ennen kello neljän herätystä. Aamiaisen jälkeen se rakastamani matkustaminen sitten alkoi. Ensimmäinen etappi oli Air Berlinin koneella Berliiniin Tegelin kentälle. Matka kesti pari tuntia ja sujui suht hyvin. Olin hankkinut apteekista korvatulpat, joiden tarkoituksena oli helpottaa matkan aikana tapahtuvaa paineen vaihtelua. Lentäminen ja erityisesti laskeutuminen on korvilleni aina yhtä tuskaa ja koko lentämisen jälkeinen päivä menee korvat lukossa, paukkuessa, koskiessa ja koko pään ollessa kipeä vielä pitkään lentämisen jälkeen. Tulpat eivät estäneet kipua mutta tuntuivat vähentävän matkan aikana tapahtuvaa korvien paukkumista hieman. Tai tiedä häntä, saatoin myös kuvitella.

Tegelin lentokenttä oli pieni ja ahdas. Portti ja lähtöselvitys olivat samassa tilassa ja ihmiset tungeksivat yhdessä kasassa. Meillä piti Suomen päässä tehty lähtöselvitys riittää myös täällä mutta eikös meidät passitettu porttijonosta lähtöselvitysjonoon. No, virkailija piirsi ympyrän boarding passiin, niin sitten saimme siirtyä portille. Portin jälkeen löysimme itsemme vielä ahtaammasta turvatarkastus/lähtöaula-yhdistelmästä. Ja tietenkin tässä kohtaa taisimme olla tunnin verran aikataulusta jäljessä. No, meillä oli sen verran lomafiilis päällä, että eipä tuo hirveästi haitannut.

Minullahan menee hyvin nopeasti hermot tilanteissa, joissa ei ole mitään tekemistä. Olin kyllä vieraillut pokkarikaupassa ennen lähtöä mutta silti pitkä paikallaan istuminen hieman hermostutti. Pelastukseksi koitui koneen "viihdekeskukset". Jokaisella matkustajalla oli oma viihdekeskuksensa, josta löytyi leffoja, tv-sarjoja, musiikkivideoita, musiikkia ja pelejä. Taisin katsoa yhden leffan ja useamman komediasarjan matkan aikana. Myöskin Mahjongia tuli melko paljon pelattua. Matkan aikana tarjoiltiin kaksi ateriaa (toisella kanaa ja pastaa, toisella jauhelihapihvi, juustoa ja coleslaw`ta), mutta koska en ollut tajunnut ostaa kentältä mitään mukaani, olin jokseenkin nälkäinen puolet matkasta. Ei ole ihan tehty urheilijoille nuo lentokoneiden annokset ;)

Täytyy kyllä sanoa kiitos tämän koneen henkilökunnalle, sillä ensimmäistä kertaa ikinä lentoemäntä kysyi olenko kunnossa, kun laskeutuminen oli alkanut. Ilmeestäni ja asennostani nimittäin varmasti näkee, että olo on tuskainen. No mutta, laskeutumisestakin selvittiin ja niinpä Miamin lämpö vastaanotti meidät maahan. Tosin lentokoneesta Miamin maaperälle oli vielä jonkin verran matkaa; oli passitarkastusta, sormenjälkien ottoa, valokuvausta, erilaisten dokumenttien luovuttamista ja jatkuvaa jonottamista. Vuorokauden valvomisen jälkeen matka alkoi pikku hiljaa painamaan.

Ensimmäiset kolme yötä vietimme lähellä lentokentää olevassa Fairfiel Inn -nimisessä hotellissa. Tarkoituksena oli ensimmäisenä iltana olla mahdollisimman pitkään valveilla, jotta pääsisi heti oikeaan rytmiin kiinni. Lähdimmekin melko pian tutkailemaan hotellin ympäristöä ja etsimään ruokaa. Ruoan etsiminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Olimme 40 korttelin päässä Miamin Downtownista emmekä tienneet yhtään mitä lähistöltä löytyisi. No, ei löytynyt oikeastaan mitään. Aikamme harhailtuamme vastaan tuli Burger King, johon päädyimme ruokailemaan. Supermarketia ei löytynyt mutta onneksi pieni kioski kuitenkin. Seuraavana päivänä tosin selvisi, että kaksi korttelia tiettyyn suuntaan, niin vastaan olisi tullut K-martia, Walgreensia ja vaikka mitä. Tässä kohtaa Burger King kuitenkin riitti ja sen voimin vihdoin nukkumaan.



Downtown Miami

Ensimmäisenä aamuna suunnattiin innolla tutkimaan hotellin aamiaista. Aamiaiselta löytyi mm. kananmunaa + pekonia, paahtoleipää + marmeladeja + maapähkinävoita, muffinsseja + pullaa, jogurttipurkkeja, saksanpähkinöitä, hedelmäpaloja, muroja sekä itse valmistettavia vohveleita vaahterasiirapilla. Olimme hieman pettyneitä aamiaiseen mutta reissun edetessä totesimme, että tämä oli paras aamiainen, mitä hotelleista saimme. Jogurttipurkki saksanpähkinöillä ja hedelmillä, kananmunaa ja hieman vohvelia, niin vatsa oli täynnä. Ihmetystä meissä herätti kertakäyttökulttuuri, joka maassa oli valloillaan. Kaikki oli yksittäispakattua ja tarjolla oli vain kertakäyttöastioita. Muovin määrä yhdeltä aamiaiselta oli aivan järkyttävä. Miksi ihmeessä aamiaista ei tarjoilla astioista? Miksi ihmeessä maitoa löytyy vain pienistä tetroista ja kermaa pienistä kahvikermapurkeista? Miksi kaikki marmeladit ja maapähkinävoit ovat annospakkauksissa?

Aamiaisen jälkeen ajattelimme suunnata bussilla Downtowniin. Google Maps avusti meitä bussin valinnassa ja epätoivoisesti kartan avulla yritimme miettiä mistä löytää bussipysäkki. Hetken aikaa ympäristöä tutkailtuamme vasta tajusimme teiden merkitsemistavat. Tien yläpuolella lukee kadun nimi, mutta se ei suinkaan ole sen tien nimi, jolla olet (kuten luulimme), vaan sen tien nimi, jonka ylität. Tämän tajuttuamme suunnistaminen helpottui. Ja vielä, kun löysimme, että mihin suuntaan katujen numerot pienenivät, niin pysäkkikin löytyi.

Busseissa raha laitetaan automaattiin eikä rahaa saa takaisin. Maksu oli 2,25 dollaria ja jos sopivia kolikkoja ei löytynyt, niin sitten maksettiin kolme dollaria matkasta. Bussissa oli hauska seurata kuinka vanhemmille ihmisille tarjottiin salamana paikkaa, mikäli kaikki bussin etuosan penkit olivat varattuja. Tämä toistui myöhemmin useassa eri paikassa. Senioreille tarjottiin istumapaikkaa aina ja kaikkialla.

Päivän vietimme Downtownissa ja Bayfront Marketplacessa. Ruokailtiin kuubalaisessa ravintolassa ja ostettiin puuttuvia tarvikkeita, kuten flip-flopit, aurinkolasit ja aurinkorasvaa.



Haluatko tietää montako kaloria söit?


Illalla löysimme vihdoin hotellin lähellä olevan kauppakeskittymän mutta kunnollista ravintolaa emme vieläkään löytäneet. Niinpä pikaruoan luvatussa maassa suuntasimmekin McDonald`siin. USA:ssa tuntui ihan joka paikasta löytyvän Mäkkäri, Burger King ja Wendy`s. Siis ihan joka paikasta. Maassa yritetään kovasti vaikuttaa väestön ylipainoon ja sen huomasi mm. Mäkkärissä, jossa kaikkien tuotteiden vieressä luki sekä hinta että energiasisältö. Ei ollut yhtään kiva juttu ;) Toki tiedänkin, että ateriassa on yli 1000 kaloria mutta jotenkin luvun näkeminen sai silti haukkomaan henkeä. Vielä hampurilaisrasiastakin pystyi ravintosisällön tarkistamaan. Olisi mielenkiintoista tietää onko tällä ollut mitään vaikutusta pikaruoan käyttöön.

Sunnuntaiaamuna suuntasin ennen aamiaista treenaamaan hotellin exercise roomiin. Pienessä tilassa oli yllättävän paljon treenaajia mutta sopu sijaa antoi. Laitteita oli tasan kaksi crossaria, kaksi juoksumattoa, kuntopyörä ja vaikoima käsipainoja. Ensin 40 min crossaria ja päälle kuntopiiri:
- rintalihaspunnerrus
- ojentajapunnerrus
- vipunostot käsipainoilla
- vasarakäännöt
- linkkari
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla
- askelkyykkyhyppy
- vipunostot eteen
- vatsakeinu painon kanssa
Toistoja aina 15-20 ja yhteensä kolme kierrosta. Kyllähän siinä hiki tuli! Ja sitten syömään vohvelia...

Loppupäivän vietimme Dolphin Mall -ostoskeskuksessa, jonne bussikyyti vei n. 40 minuuttia. Itse en juuri saanut aikaiseksi ostella mitään, yksi ainoa Guessin laukku tarttui mukaan. Satakuntalaisella oli hieman totuttelemista amerikkalaisiin myyjiin. Ei riitä, että joka paikassa (siis JOKA paikassa) sanotaan ensimmäisenä "Hi! How are you doing?" vaan osassa kauppoja myyjät alkavat jutella niitä näitä kesken shoppailun. Se on se kuuluisa small talk. Eihän siinä mitään, onhan se toisaalta ihan ystävällistä. Mutta jos olen kaupassa 5 minuuttia ja sinä aikana kolme eri myyjää on tullut keskustelemaan kanssani, niin ihan oikeasti se on liikaa. Muutenkin henkilökunnan määrä joka paikassa oli todella suurta. Vaatekaupoissa oli useampi myyjä ihan vain hengailemassa ja juttelemassa asiakkaille. Porilainen tuppisuu ei ymmärrä.

Välipalaksi proteiinismoothie Muscle Milk -proteiinijauheella.

Ruoaksi leipään tehty broilersalaatti avokadon ja mozzarellan kera.

Amerikassa tuotteen ilmoitettu hinta ei ole lopullinen hinta vaan kaikki hinnat ilmoitetaan ilman veroja. Esimerkiksi Floridassa tuotteen ilmoitettuun hintaan lisätään vielä myyntivero 6 % sekä osavaltiovero 1 %. Eli tasarahaa oli turha kaivaa valmiiksi. Myös tipit piti laskea usein laskuun päälle, toisinaan ne oli kyllä jo valmiiksi ilmoitettu laskussa.

Pyrimme maksamaan kortilla (luotolla, debitilla oli aivan turha yrittää), mutta bussiin sitten tarvittiin taas rahaa. Tasarahaa. Eli nostamaan rahaa ja rikkomaan se jossain. Taisi bussimatkan todellinen hinta olla meille ihan jotain muuta kuin 2,25 dollaria... Ostoskeskuksesta lähtiessämme bussi ei ollutkaan ihan heti lähtemässä vaan lähes tunnin jouduimme sitä odottamaan. No, mikäs siellä lämpimässä istuskellessa. Ihmeteltiin vain, että on se kumma, kun se bussi ei lähde silloin MINÄ haluan ja MINÄ olen saanut shoppailuni tehtyä, vaikka en tietenkään ole vaivautunut tarkistamaan aikatauluja... No, hotellille päästiin viettämään vielä yhtä yötä, sillä seuraavana päivänä suunta oli Karibian risteilylle. Eikä muuten enää aamulla tehnyt mieli vohvelia.

Jälkiruokaa