Siirry pääsisältöön

Juhannus ja ajatuksia äidiksi tulemisesta

Takana on mukava juhannus, vaikkakin tänään on tuntunut siltä kuin olisin viettänyt koko juhannuksen yötä myöden juhlien. Heräsin aamulla, kun puoliso lähti töihin, söin, luin lehden ja menin takaisin nukkumaan. Oli mahdotonta pitää silmiä auki. Näköjään tilanne vaatii nyt jatkuvasti niitä vähintään yhdeksän tunnin yöunia, jotta jaksaa. Mitäpä siitä, olen sitä mieltä että loppusuora alkoi nyt, kun viikkoja on 30 ja risat plakkarissa.

Perjantaina kävimme päivällä mummuni mökillä Merikarvialla ja illan vietimme ystävien luona. Olen kenties jokseenkin kummallinen suomalainen, mutta en vain yhtään ymmärrä tuota mökkielämää. Saako tätä edes tässä maassa sanoa ääneen? En vain ymmärrä miksi pitää lähteä metsän keskelle alkeellisiin oloihin tekemään ei mitään? Jos meillä on juokseva vesi, sisävessat ja elämää helpottavaa elektroniikkaa, niin miksi meidän pitää lähteä sitä karkuun? Sitten istumme vesisateessa mökissä miettimässä, että pelataanko korttia vai mennäänkö päiväunille? Tylsääääää.

Ei vaan, oli mukava piipahtaa mökillä. Istua terassilla ja syödä hyvää ruokaa. Hätistellä hyttysiä ja arvioida ukkospilvien reittiä. Siltikään en jaksa uskoa, että kovinkaan montaa yötä tulen elämässäni mökillä viettämään. Siinä vaiheessa kun mökistä tulee huvila, jossa on aktiviteetteja, niin saatan harkita.

Juhannusjuomaa

Vein tuliaisiksi mustikka-valkosuklaamuffinsseja,
tehty Hellapoliisin reseptillä.
Lauantaina lähdimme puolison kanssa risteilylle Viking Gracella. Siellä minua odotti ihana yllätys, kun puoliso oli varannut laivan spasta minulle jalkahoidon. Olipa kyllä rentouttava puolituntinen. Tosin rentoutuminenkin on yhdenlainen taitolaji. Sitä nimittäin huomaa aluksi ajatustensa laukkaavan jossain ihan muualla kuin siinä rentoutumisessa. Onkohan tuosta kosmetologista kovin ikävää koskea jalkoihini? Millaistakohan työtä tuo on? Jos on monta päivää laivalla töissä, niin onkohan ihan tylsää nyt tehdä tällaista jalkahoitoa? Mitähän tuolla viereisessä huoneessa tehdään? Pitäisikö joskus käydä kasvohoidossa? Onko tämä ihan turhaa luksusta? Koska tämä laiva olikaan satamassa? Onko huomenna arki? Mitä nyt tapahtuu? Ai, päähierontaa. Onkohan luomivärit huonosti? Arvosteleekohan tuo tyttö luomivärejäni jos ne ovat huonosti? Ajattelee, ettei tuo osaa edes meikata. No, ehkä siitä tulee parempi äiti sitten.


Yökerhossa yksillä,
sain ihanan alkoholittoman drinkin :)
Onnistuin kuitenkin rentoutumaan ja hoito oli kyllä ihana. Sen verran tämä raskaus on tehnyt, että nyt hemmottelen itseäni välillä luvan kanssa. Hoidon jälkeen kävin vielä Victoria`s Secret -liikkeessä ostoksilla, ihan vain hyvän mielen vuoksi. Sitä huomaa muutenkin, ettei ole ihan niin ankara itselleen tällä hetkellä. Kyllähän minua nytkin harmittaa, että tuli tänään nukuttua enkä ole tehnyt kotona mitään, vaikka nurkat huutavat imurointia ja pyykit viikkaamista. Olen tehnyt kirjallisia töitä koko päivän aivan liian hitaasti, koska aivot eivät toimi normaalilla nopeudella. Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että päivä se on huomennakin eivätkä ne villakoirat sieltä nurkista yhden yön aikana katoa.

Buffetin alkupalat eli kala-allergisen vaihtoehdot


Olemme useamman juhannuksen viettäneet festareilla, aiemmin RMJ:ssä, sittemmin Himoksella. Totesin nytkin, että kyllä vielä festarijuhannus menisi ihan kepeästi, ei vaivaa aikuisuus vielä lainkaan. Puoliso totesi, että menisihän tuo kyllä, mutta eiköhän olla kumpikin aika onnellisia tästä erilaisesta juhannuksesta. Ja ensi vuonnahan se on vielä erilaisempi.

Ja niinhän se on. Kuten yhdessä totesimme, olemme äärettömän onnekkaita. Välillä se jopa pelottaa, sillä pessimistihän ajattelee, että jos onnea on liikaa, se ehkä otetaan pois. Tämä on nimittäin elämässämme täydellinen aika perheelle. Tai siis niin täydellinen kuin nyt ikinä on mahdollista. Ehkä siitä syystä pelkäsin aluksi, että ehkä tätä ei meille suodakaan. En tiedä mistä pelko tuli. Ehkä siitä, että koko sen ajan, kun lasta toivottiin, bongailin lehdistä juttuja yli kolmekymppisten lapsettomuusongelmista. Ja samalla kuuntelin hysteriaa fitnekseen ja hormonitoimintaan liittyen. Ehkä pelkäsin myös, että itsekkyyteni jotenkin kostautuisi. Olin niin kauan halunnut keskittyä vain itseeni, että ehkä olin ansainnut siitä rangaistuksen.

En muista ikinä haaveilleeni lapsista. Muistan kyllä ajatelleeni, että varmasti perustan perheen jossain vaiheessa, mutta avioliitto, lapset ja omakotitalo eivät ikinä olleet haavelistallani kovin korkella. Haaveeni ovat liittyneet opiskelemiseen, urheilemiseen ja uraan. Olen tehnyt itsekkäitä ratkaisuja, kun olen jotakin halunnut. Halusin opiskella ravitsemustiedettä. Pääsin ekalla yrittämällä sisään ja vain ilmoitin muuttavani Kuopioon. Asiasta olisi ehkä voinut etukäteen keskustella puolisoni kanssa, mutta ajattelin aina, että miksi hän estäisi minua tekemästä jotakin mitä todella haluan.

Olen saanut tehdä aika paljon asioita, joita olen halunnut. Useamman välivuoden jälkeen löysin viimein opiskelualan, josta pidin. Vaihdoin urheilulajista toiseen vain rakastuakseni uudelleen kilpailemiseen ja kokonaisvaltaiseen urheilijan elämään. Olen kilpaillut useasti, valmentanut ja kasvanut lajiin sisälle. Olen aina tehnyt hillittömästi töitä, olinpa sitten missä tahansa. Rakastin työtäni Kuopion Lady Linellä. Sitä ennen valmistin useamman vuoden hampurilaisia Hesellä ja yhä edelleen muistelen noitakin vuosia lämmöllä. Koin epätoivon hetkiä Poriin palattuani, kun töitä oli hankala löytää. Etsin uusia haasteita yrittäjyydestä ja kouluttauduin Naisyrittäjyyskeskuksen leireillä. Kolmen vuoden aikana valmistumisen jälkeen olen hakenut ja saanut useita töitä, joista työpalettini nyt koostuu. Ja olen hirvittävän tyytyväinen tilanteeseeni. Olen tehnyt myös liikaa ja ollut katkera byrokratiasta, yrittäjän asemasta ja elämän epäoikeudenmukaisuudesta, mutta kokonaisuudessaan olen varsin onnellisessa asemassa.


Jossain kohtaa mietin onko minulla ollenkaan biologista kelloa. Vai tulemmeko me viettämään puolisoni kanssa ikuisesti tällaista ihanaa, "helppoa" elämää vain toistemme kanssa? Kunnes se biologinen kello heräsi. Ja kun se heräsi, se alkoi tikittää varsin kovaäänisesti. Pian se tikitys muuttui kirkumiseksi ja lopulta kelloon ilmestyi kukkuva käki. Leikki leikkinä, mutta en olisi ikinä pystynyt kuvittelemaan, että se tunne voi olla niin valtavan voimakas. Niin kokonaisvaltainen, että tuntui kuin se kaipuu olisi miltei koskenut. Ja samalla kaikki muuttui. Elämästä tuli pelkäämistä.

Ensin pelkäsin, että suodaanko meille tällaista onnea. Kun ajan myötä onni vihdoin tuli, se vietiin pois. Ja annettiin pian uudelleen takaisin. Siitä alkoi pelko siitä, milloin tämäkin otetaan meiltä pois. Sitten tuli pelko siitä, onko lapsella kaikki hyvin. Sitten on pelko miten itse jaksan ja meneeköhän kaikki hyvin loppuun asti. Sitten pelko siitä, miten osaan kasvattaa lapsesta hyvän ihmisen ja olla maailman paras äiti. Pelko siitä, että lapsella on jatkossakin kaikki hyvin. Elämä on jatkuvaa pelkoa.

Samalla tästä on tullut elämän keskipiste. Arvasin kyllä niin käyvän. Itseänihän ei ole lapsiasiat ikinä kiinnostaneet ja olen lähinnä vaivautuneena kuunnellut muiden höpötystä lapsistaan. Toki lähipiirissäni on aina ollut tiettyjä lapsia, jotka ovat minulle olleet tärkeitä, mutta muuten lapsiasiat eivät ole kiinnostaneet. Ja nyt yht`äkkiä elämäni alkaa pyöriä lapsen ympärillä. Lapsen, joka ei edes ole vielä täällä. Elämä on yhtä ihmettä ja ihmettelyä.

Uskon silti, että sopiva määrä itsekkyyttä on tuonut minut tähän pisteeseen, jossa ei enää tarvitse olla itsekäs. Olen saanut tehdä ja mennä. Olen saanut nauttia puolisoni kokonaisvaltaisesta huomiosta. Olen saanut elää niin kuin haluan. Olen nyt valmis jakamaan huomioni. Olen valmis antamaan aikaani ja rajaamaan mahdollisuuksiani. Olen valmis antamaan kaiken jollekulle toiselle. Jaksan uskoa, että itsekkäästäkin ihmisestä kasvaa lopulta varsin hyvä äiti.

Enkä minä nyt ihan kaikkia päätöksiä ole sentään yksin tehnyt. Kyllä meitä kaksi tässä perheessä on tähän asti ollut. Onnekseni vain meidän kahden intressit ovat aika pitkälti aina kohdanneet. Jo sieltä teini-iästä asti, jolloin laitoimme hynttyyt yhteen. Mikä voisikaan tässä hetkessä olla parempaa kuin yhdessä tämän pienen ihmeen kohtaaminen?


Kuvien välillä päivälleen vuosi
Vartalokriisi on laantunut ja nyt tämä ulkomuoto lähinnä huvittaa. Toiset kehuvat mahaani isoksi ja toiset pieneksi. Ota tästä nyt selvä. Painoeroa yllä olevien kuvien välillä on vähintään 20 kiloa, että onko se nyt ihme jos jossain kohtaa pientä kriisiä iski? Enää en jaksa stressata. Olo on hyvä, ruokailu terveellistä ja liikkuakin jaksaa jonkin verran. Hitot painosta. Rantakunnossahan sitä kun laittaa bikinit päälleen ja menee rannalle. Tosin en mahdu bikineihini eikä rannalla tarkene, mutta mitä pienistä. Converset mahtuu aina jalkaan ja se on pääasia!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Löysin blogisi kaikkien näiden fitness-blogien seasta. Mukavaa luettavaa. Toivon kaikkea hyvää loppuraskauteen! :)
T.Kipinä
PetraBettina sanoi…
Kiva kuulla ja kiitos paljon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker