Siirry pääsisältöön

Urheilijaidentiteetti

Elämä jatkuu ja joskus taas jopa hymyilyttääkin. Sain hirveästi viestejä edellisen kirjoituksen jälkeen ja olen niistä kaikista kovin kiitollinen. Jotenkin helpottaa ajatus, että muutkin taistelevat samojen asioiden kanssa. Tokihan sen on tiennyt, ettei ole ainoa tässä maailmassa, mutta kun nämä ovat sellaisia asioita, joista ei puhuta. Sydämestäni siis kiitos kaikesta tuesta.

Koko vuosi on ollut melko rankka ja minusta tuntuu, että olen painanut koko vuoden stressitilasta toiseen. Vähän väliä olen katsellut kalenteriani, että tuossa kohtaa varmasti helpottaa tai tuossa kohtaa rauhoittuu, mutta ikinä niin ei käy. Vähitellen se kalenteri taas täyttyy. Blogitekstitkin toistavat itseään. Näin jälkikäteen ajatellen en edes tiedä miten olen vuodesta selviytynyt. Ihmisellä on hirveästi voimia.

Samalla tiedostan, että olen elänyt tällä tavalla lähestulkoon viimeiset kymmenen vuotta ja itse asiassa muistan jo aiemminkin, lukiovuosina, tunteneeni väsymystä. Ahkeruudessa ja energisyydessä on puolensa ja puolensa. Viime aikoina olen kuitenkin yhä enemmän ja enemmän pohtinut, että mikä on se tekijä, mikä minut saisi rauhoittumaan. Miten oppisin ottamaan aikaa itselleni? Viime aikoina en ole edes ehtinyt treenaamaan riittävästi (oikeastaan koko loppuvuosi huhtikuun kisojen jälkeen on mennyt ilman kunnon treenejä) eli edes neljää tuntia viikossa en ole pystynyt itseeni sijoittamaan. (Ja nyt jos joku huutaa, että se on järjestelykysymys, niin jaan mielelläni kalenterin hänen kanssaan, niin tarkistetaan.) Tämä on aiheuttanut sen, että tietynlaisesta urheilijaidentiteetistä on pitänyt hieman päästää irti.


Olen kilpaurheillut koko ikäni. Pidän itseäni urheilijana, vaikka olenkin amatööriurheilija. Olen tottunut suuriin treenimääriin ja hyvään kuntoon. On ollut kummallista harrastaa liikuntaa ikään kuin kuntoilumielessä. Ohjaan ryhmäliikuntaa eli viikoittaista liikuntaa tulee aina 4-5 tuntia vähintään. Mutta tuo on niin pieni määrä päivittäiseen treenaamiseen tottuneelle. Monestihan sitä on treenattu kaksikin kertaa päivässä. Tällä hetkellä tuntuu aivan kuin ei treenaisi ollenkaan vaan lähinnä löhöäisi sohvalla. Ja samalla huomaa, että palautuminen ei enää ole niin tehokasta kuin aiemmin. Sitä myös kaipaisi enemmän kehonhuoltoa, joka on samalla kaipuutani siihen seesteisyyden olotilaan, jota pidän mahdottomana tehtävänä. En haluaisi vielä päästää urheilijaidentiteetistäni irti. Haluaisin jatkossakin kehittyä nimenomaan urheilijana ja käyttää vapaa-aikaani ja sitä omaa aikaa treenaamiseen.

 

 
Mukana Koiviston Iskun vuosikirjassa
Elämän ollessa kaaosta sitä huomaa olevansa kiukkuinen koko maailmalla. Ärsyttää yli kaiken jos joku sanoo, ettei ole mitään tekemistä. Tai että joku tekee aikansa kuluksi jotakin. Voi herranjestas! Itse joudun ruokaa laittaessanikin tekemään töitä samalla, kun muuten ei olisi aikaa tehdä ruokaa. Enkä tosiaan käytä öitäni joulukorttien tai koristeiden askartelemiseen, siivoamistakin tapahtuu vain joskus, ehkä jouluna. Olen kiukkuinen myös kaikista onnellisista ihmisistä varsinkin, jos heidän onnensa liittyy lapsiin tai raskauteen. En pysty onnittelemaan sellaisista asioista.

Samalla ymmärrän kyllä miten järjetöntä tällainen ajattelu on. Kenenkään toisen onni ei ole minulta pois. Eikä minun elämäni muutu ellen itse tee sille jotain. Olen tosissani miettinyt, että mitä jatkuva stressi tekee terveydelle. Stressihän ei yleensä vaikuta terveyteeni eli en sairastele, vaikka olisin miten stressaantunut. Mutta mitä tapahtuu pitkässä juoksussa? Kuka tietää?

Vihdoin ja viimein voin kuitenkin sanoa, että olen aloittanut muutoksen! Pari työjuttua on ensi vuodelta karsittu ja jouluksi on lomaa varattuna! Tarkoitus olisi matkata Gdanskiin eli vinkkejä Puolan matkalle otetaan vastaan. Toistaiseksi ryhmäliikunta toimii stressinhallintakeinonani eli tänään vuorossa Sh`Bam ja BodyPump. Sh`Bamissa olisi uutta ohjelmaa tarjolla. Mikäli vain aivoni ovat sisäistäneet uuden ohjelman koreografiat!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Mitä kuuluu? Et oo hetkeen kirjoitellut :)
PetraBettina sanoi…
Hei! On tosiaan jäänyt kirjoittelu viime aikoina väliin. Yksinkertaisesti ei vain ole ollut voimia. Mutta uskoisin, että lähiviikkoina palailen jälleen blogin pariin! Kerron sitten enemmän kuulumisia :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

  22.5.2017 Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona. No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tule

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker