PetraBettina

Rakastan rutiineja. Rakastan sitä, kun kesällä kellon soidessa pukeudun silmät vielä kiinni sohvalla odottaviin lenkkivaatteisiin ja jaksan ehkä juuri laittaa piilarit päähän, kun tajuan ettei edes silmien aukaiseminen paranna näkyvyyttä. Herääminen tapahtuu Porin metsän lenkillä yleensä vasta siinä kohtaa kun vitosen lenkki vaihtuu 7,5 km lenkkiin ja pitää alkaa kiivetä armottomia mäkiä. Kuopiossa taas lenkistä riippuen; Vänärillä siinä vaiheessa kun pitää ymmärtää kääntyä takaisin kun ei se polku viekään enää mihinkään ja Puijolla taas siinä vaiheessa kun on pakko ajatella ja miettiä, että mihin hittoon sen pyörän tunkee odottamaan. Portaat kyllä herättää nopeasti jos sinne eksyy. Rakastan sitä, kun kotiin palatessa kahvinkeitin on ladattuna valmiiksi ja riittää sen päälle napsauttaminen. Puurokattilakin on aina tiskattu valmiiksi, jotta syömään pääsee mahdollisimman pian ;) Aamupuuro netissä surffaillen on ehkä yksi maailman hienoimpia asioita. Rakastan treeniin latautumista ja

Kävin pitämässä tänään pienen painonhallinta -tietoiskun käsitellen lähinnä syömisen hallintaa ja ruokavalion pääpiirteitä. Harmittavasti vain tuntuu siltä, että osallistujille ei jäänyt juuri mitään käteen. Kaikilla osallistujilla näytti olevan aika hyvin homma hanskassa eikä paino-ongelmista tietoakaan. Olisivat varmaankin tarvinneet hieman tarkempaa ja syvällisempää tietoa. Tämä tosin tuntuu aina olevan luentojen ja ryhmien ongelma; sinne tulevat ne, joilla tietoa jo on. Ne, joita ravitsemus ja terveys kiinnostaa, ja jotka jo toteuttavat terveellisiä ruokatottumuksia. Ne, jotka tiedosta eniten hyötyisivät, eivät paikalle tule. Toki nyt paikka oli sellainen, että kaikki rakennukseen eksyvät olivat jo valmiiksi liikunnallisia eli moka oli toisaalta vähän omakin. Mutta miksi me jakaannumme kahtia? Niihin, joita kiinnostaa ja niihin, joita ei. Niihin, jotka toteuttavat ja niihin, jotka eivät. On mahtavaa, että paikalle tulevat tällaiset terveydestään kiinnostuneet ihmiset, sillä he ky

Harjoittelin tänään kaupassa käyntiä. Sitä kuinka oikealta hyllyltä seuraavalle oikealle hyllylle kävellään kiinnittämättä huomiota mihinkään muuhun. Välillä toki voi vilasta pullahyllyä, että tuollaisen voisin nyt ostaa jos voisin. Enkä todellisuudessa ikinä ostais. Tänään tosin kuljin kaupassa miettien mitä kaikkea sellaista siellä onkaan mitä en voi seuraavaan puoleen vuoteen syödä. Mistä kaikesta nyt taas sitten luovun koko kesäksi. Miten pitkä aika sitä onkaan edessä. Voi että oli siistiä! Voisin kertoa asteikolla yhdestä kymmeneen kuinka innoissani olen alkavasta (alkaneesta; tässä on jo monta tuntia takana) kisavalmistautumisesta ja se luku ois noin kolmekymmentä. Ja juu, tiedän kyllä, että kaikki 22 viikkoa ei ole ihan yhtä kivaa mutta mitäpä sitä etukäteen murehtimaan. Kisamusa on päätetty, se odottaa vaan miksaajaa. Vanhat vammat vaivaa edelleen mutta vaivatkoon. Hypitään sitten vaikka yhdellä jalalla jos se sitä vaatii :) Kunto on suht siisti ja ehkä jopa vähän kehittynyt,