Olen päässyt mukaan aivan mahtavaan akateemisille naisille suunnattuun yrittäjävalmennukseen. Valmennus kestää puolisen vuotta ja sisältää koulutusviikonloppuja sekä etätehtäviä. Takana on nyt ensimmäinen koulutusviikonloppu.
Viikonlopun aikana sain paljon vahvistusta liikeidealleni ja myös uusia, mainioita ideoita. Mutta yritykseen liittyviä ajatuksia enemmän hämmästyin omia ajatuksia ja tunteitani liittyen leirin sosiaaliseen puoleen ja ryhmätoimintaan. Ryhmä on nimittäin täynnä toinen toistaan fiksumpia, kansainvälisempiä ja menestyneempiä naisia. Lähetinkin puolisolleni leiriltä viestin, jossa kerroin tuntevani itseni ihan maalaiseksi. Oma elämä Porin ja Kuopion välillä alkoi tuntua todella pieneltä, kun kuunteli ympäri maailmaa asuneita ihmisiä. Myös oma työtausta alkoi tuntua hanttihommilta ja pieneltä näpertelyltä, onhan se ollut lähinnä käsillä tekemistä tai jotakin liikuntaa liittyvää.
Alemmuuden tunne alkoi vaivata oikein todella. Kunnes heräsin ajattelemaan. Miksi yhtäkkiä tunnen alemmuuden tunnetta asioista, joista aiemmin olen ollut ylpeä? Miksi koen, että "maalaisuus" on huono asia, eihän minulla koskaan ole ollut paloa lähteä ulkomaille? Miksi minun olisi pitänyt tehdä jotain vain, koska se kuulostaa hienolta? Miksi pienistä arkisista asioista unelmoiminen olisi jotenkin väärin?
Olen hyvä työssäni. Tulevaisuudessa kokemuksen karttuessa tulen olemaan entistä parempi.Minulla on oma alani, jossa olen asiantuntija. Se, etten tiedä juurikaan liike-elämästä mitään, ei tee minusta yhtään vähemmän älykästä. Se vain ei ole ollut osa asiantuntijuuttani. Eiköhän halustani kehittyä myös muuten kuin omalla alalla kerro koulutukseen hakeutuminen? Ja eiköhän alani tarpeellisuudesta ja liikeideani tulevaisuudesta kerro koulutukseen pääseminen? Pitää oppia olemaan vähemmän ankara itselleen. Pitää uskaltaa kysyä tyhmiä kysymyksiä. Pitää olla ylpeä siitä mitä on.
Mielellä on uskomaton voima. Se, miten puhumme itsellemme määrittää paljon. Ei se rautakaan nouse jos toistoja tehdessä pohtii, että "ei minusta kyllä tähän ole ja aika raskas tämä tanko muuten". Kannustavan ajattelutavan opetteleminen kannattaa. Itseään ei tarvitse nostaa jalustalle mutta osaamisestaan saa olla ylpeä. Jos itse vähättelee itseään, eivät muutkaan ala hurraa-huutoja huudella.
Olen päässyt auttamaan kahta läheistäni heidän treeneissään ja ruokavalioissaan. Ensin totta kai sanoin, että ei se onnistu, ei minulla ole mitään kuntosalikoulutusta ja mitenköhän osaan niin tarkat ruokavaliot tehdä. Hmmm, no aika hyvin osaan kyllä. Toisten auttaminen on mukavaa ja siinä huomaa myös sen, kuinka paljon todellisuudessa jo tietää. Itsensä vähätteleminen saa luvan loppua. Se tie ei nimittäin vie eteenpäin.
Ja mikä päivä olisikaan parempi päivä uuden ajatusmallin opettelemiseen kuin oma syntymäpäivä? Sen kunniaksi ladoin kyykkytankoon tänään 90 kg. Yritän todistella, että lähestyvä 30 ei tunnu missään. Eikä tunnukaan, onhan siihen vielä vuosi aikaa :) Tarmokasta tammikuuta teillekin!
Viikonlopun aikana sain paljon vahvistusta liikeidealleni ja myös uusia, mainioita ideoita. Mutta yritykseen liittyviä ajatuksia enemmän hämmästyin omia ajatuksia ja tunteitani liittyen leirin sosiaaliseen puoleen ja ryhmätoimintaan. Ryhmä on nimittäin täynnä toinen toistaan fiksumpia, kansainvälisempiä ja menestyneempiä naisia. Lähetinkin puolisolleni leiriltä viestin, jossa kerroin tuntevani itseni ihan maalaiseksi. Oma elämä Porin ja Kuopion välillä alkoi tuntua todella pieneltä, kun kuunteli ympäri maailmaa asuneita ihmisiä. Myös oma työtausta alkoi tuntua hanttihommilta ja pieneltä näpertelyltä, onhan se ollut lähinnä käsillä tekemistä tai jotakin liikuntaa liittyvää.
Alemmuuden tunne alkoi vaivata oikein todella. Kunnes heräsin ajattelemaan. Miksi yhtäkkiä tunnen alemmuuden tunnetta asioista, joista aiemmin olen ollut ylpeä? Miksi koen, että "maalaisuus" on huono asia, eihän minulla koskaan ole ollut paloa lähteä ulkomaille? Miksi minun olisi pitänyt tehdä jotain vain, koska se kuulostaa hienolta? Miksi pienistä arkisista asioista unelmoiminen olisi jotenkin väärin?
Olen hyvä työssäni. Tulevaisuudessa kokemuksen karttuessa tulen olemaan entistä parempi.Minulla on oma alani, jossa olen asiantuntija. Se, etten tiedä juurikaan liike-elämästä mitään, ei tee minusta yhtään vähemmän älykästä. Se vain ei ole ollut osa asiantuntijuuttani. Eiköhän halustani kehittyä myös muuten kuin omalla alalla kerro koulutukseen hakeutuminen? Ja eiköhän alani tarpeellisuudesta ja liikeideani tulevaisuudesta kerro koulutukseen pääseminen? Pitää oppia olemaan vähemmän ankara itselleen. Pitää uskaltaa kysyä tyhmiä kysymyksiä. Pitää olla ylpeä siitä mitä on.
Mielellä on uskomaton voima. Se, miten puhumme itsellemme määrittää paljon. Ei se rautakaan nouse jos toistoja tehdessä pohtii, että "ei minusta kyllä tähän ole ja aika raskas tämä tanko muuten". Kannustavan ajattelutavan opetteleminen kannattaa. Itseään ei tarvitse nostaa jalustalle mutta osaamisestaan saa olla ylpeä. Jos itse vähättelee itseään, eivät muutkaan ala hurraa-huutoja huudella.
Olen päässyt auttamaan kahta läheistäni heidän treeneissään ja ruokavalioissaan. Ensin totta kai sanoin, että ei se onnistu, ei minulla ole mitään kuntosalikoulutusta ja mitenköhän osaan niin tarkat ruokavaliot tehdä. Hmmm, no aika hyvin osaan kyllä. Toisten auttaminen on mukavaa ja siinä huomaa myös sen, kuinka paljon todellisuudessa jo tietää. Itsensä vähätteleminen saa luvan loppua. Se tie ei nimittäin vie eteenpäin.
Ja mikä päivä olisikaan parempi päivä uuden ajatusmallin opettelemiseen kuin oma syntymäpäivä? Sen kunniaksi ladoin kyykkytankoon tänään 90 kg. Yritän todistella, että lähestyvä 30 ei tunnu missään. Eikä tunnukaan, onhan siihen vielä vuosi aikaa :) Tarmokasta tammikuuta teillekin!
Kommentit
Porilainen kehu kun kuuluu "no ei se ny iha paska ol"
Ja onneks olkoo, niin synttäristä ku tosta huikeesta kyykystäki!