Olimme eilen puolisoni kanssa kuuntelemassa lastenpsykiatri Jari Sinkkosta, joka piti Porissa luennon Vanhemmuuden antoisa pesti. Olen lukenut paljon Jari Sinkkosen haastatteluja, sillä silloin kun sain esikoiseni ja olin epävarma uusi äiti, sain häneltä vahvistusta ajatuksiini. Hänen lauseensa lapsen paijaamisesta, niin että luut näkyvät, on jäänyt elämään minun ja puolisoni puheissa.
Sinkkonen kertoi, että vanhemmuudessa riittää se, että on kyllin hyvä tai riittävän hyvä vanhempi. Täydellisyyttä ei ole olemassa eikä kukaan syyllistä vanhempia tai aseta ulkopuolisia paineita. (Teemme sen varmasti ihan itse...) Jäin pohtimaan tuota termiä "riittävän hyvä", sillä sitä sopisi varmasti laajentaa muillekin elämän osa-alueille.
Olla riittävän hyvä työntekijä. Tehdä työnsä hyvin ja huolellisesti, mutta huomioida, että jokainen tarvitsee myös taukoa työstä. Minun ei tarvitse olla saatavilla 24/7. Minun ei tarvitse vastaanottaa joka ikistä työtarjousta vain siksi, ettei työn tarjoajalle tulisi paha mieli. Minun ei tarvitse hukuttaa itseäni töihin niin, että työnantaja saattaa kyllä olla tyytyväinen, mutta oma hyvinvointi kärsii. Yrittäjänä pitäisi muistaa, että jos yrityksen ainoa työntekijä väsyy tai sairastuu, niin yrityksen tulot ovat 0 €. Hänestä kannattaisi siis pitää hyvää huolta.
Olla riittävän hyvä terapeutti. En voi olla ihmeidentekijä ja poistaa kaikilta asiakkailta kaikkia ongelmia. Joskus minultakin puuttuu taito löytää oikeat sanat ja huomiot. Voin vain tehdä parhaani ja kouluttautua lisää aina tilaisuuden tullen.
Olla riittävän hyvä liikkuja. Välillä on päiviä, jolloin vältän avaamasta Instagramia. Näen siellä liikaa niitä lasten saannin jälkeen sixpack-kuntoon päässeita mammoja tai kisalavalle nousevia tai ylipäätään paljon treenaavia äitejä. Näen liikaa niitä "tee edes tämä" ja "jokaisella on aikaa 10 minuttia liikkua - vaikka lasten kanssa" -postauksia. En aina jaksa niitä. Ei elämä aina mene niin. Voin olla tyytyväinen siihen, että vedän kerran viikossa Attackin ja käyn sen lisäksi ehkä kerran juoksulenkillä. Se voi olla tässä kohtaa riittävän hyvä.
Olla riittävän hyvä ystävä. Aina ei muista soittaa takaisin ja joskus tapaamisten välillä voi vierähtää viikkoja, mutta sitten voi aina jatkaa siitä mihin on viimeksi jääty. Voi olla ottamatta itseensä jos toisesta ei hetkeen kuulu ja voi olla ottamatta paineita siitä, että pitäisi ottaa yhteyttä. Niitä hetkiä tulee kyllä vielä.
Olla riittävän hyvä puoliso. Muistaa edes joskus sanoa kiitos, kun toinen on siivonnut (muistan kyllä liian harvoin, myönnetään). Antaa toisen katsoa Lentoturmatutkintaa, vaikka haluaisi itse katsoa Toisenlaisia äitejä. Muistaa, että elämä ei lopu pikkulapsiarkeen vaan, että niitä yhteisiä hetkiä puolisonkin kanssa tulee kyllä vielä.
Olla riittävän hyvä ihminen. En kierrätä tarpeeksi, ostelen liikaa vaatteita uutena, en ikinä käyttänyt lapsilla kestovaippoja, en jaksa ihan joka päivä laittaa ruokaa, olen ollut useamman vuoden ollut ostamassa uusia silmälaseja enkä vain saa aikaiseksi, en siivoa tarpeeksi usein, en jaksa silittää vaatteita, en harrasta useinkaan hyväntekeväisyyttä, en ole koskaan luovuttanut verta, en osta aina lähiruokaa, annan toisinaan lapselle periksi kun en jaksa taistella, juon taas energiajuomia vuosien tauon jälkeen ja talven tultua lumityöt on vähän väliä tekemättä. Ehkä olen silti riittävän hyvä tällaisenakin.
Omata riittävän hyvä kehonkuva. Välillä kadonneet vatsalihakset ja löysä keskivartalo harmittavat, mutta kokonaisuudessaan timmi vartalo on hyvin pieni osa hyvinvointiani. Pääasiassa katson peiliin ihan hyvillä mielin, se riittänee.
Eihän sitä todellakaan osaa aina näin ajatella. Toisina päivinä sitä on mielestään maailman huonoin kaikessa. Mutta jos edes osana päivistä osaisi arvostaa itsensä - riittävän korkealle.
Kommentit