Siirry pääsisältöön

Uusia haasteita etsimässä

Eilen vietettiin valmistujaiset nro 1. Eli kahvittelut sukulaisille tai oikeastaan ihan vaan lähipiirille. Ensi viikonloppuna sitten kestitään lähimmät kaverit. En aluksi edes ajatellut, että tarvitsisi mitään sen kummempia juhlia järjestää, mutta olihan tuo loppujen lopuksi aika mukava hetkeksi pysähtyä ja arvostaa suoritustaan. Pitäisiköhän sitä meidän kaikkien muistaa aina välillä olla ylpeitä saavutuksistamme? Joskus istahtaa alas ja miettiä, että tulipahan tehtyä töitä ja saavutettua jotakin hienoa. Eikä vain niin, että kun yksi homma on valmis, niin heti pohtimaan, että mitähän sitten seuraavaksi. Niin minä ainakin aina teen. Nyt on pohdinnassa, että mitenkähän itseään kouluttaisi seuraavaksi liikunnan saralla. Kahvakuulaa, kuntosaliohjausta, personal trainer -koulutusta? Toisaalta, eikö tämä elämä jatkuvaa opiskelua olekin?

Daim- ja Mariannekeksejä väsäsin myyjäisiin, aika herkullisia olivat.
 
Uusia haasteita kouluttautumisen lisäksi tarvitsen jatkuvasti treenisalilla. Nyt pohdinnassa on josko sitä kisaisi ensi syksynä tai sitten pitäisi vielä taukoja ja tekisi jotain muuta siinä sivussa, esimerkiksi juokseminen ja maratonille treenaaminen on kutkuttanut jo pidempään. Tosin luulen, että salitreeniä kuitenkin aina eniten kaipaan, että katsotaan..
 
Mikäli ensi vuonna aikoo kisata, olisi hyvä saada jo nyt tätä kuntoa siistimmäksi. Tarkoituksena onkin pitää pieni keventely tässä ennen joulua. Ensi viikon pippalot ja yksi Tukholman reissu kun saadaan alta pois, niin sitten kaivetaan talousvaaka jälleen tehokkaaseen käyttöön. Katsotaan vaikka niitä tarkempia lukujakin silloin (jos uskalletaan).. Helpompi tehdä kisaamispäätös jos kunto on sellainen, että siitä ylipäätään pystyy dieetille lähtemään ;)
Vähemmän tätä...

...enemmän tätä.

Oli muuten hauska, kun sain vanhemmiltani lahjaksi kehystetyn valokuvan itsestäni alle 2-vuotiaana kun viipotin menemään Suomi-verkkareissa ja lenkkareissa. Naurettiin, että urheilu on ollut pienestä pitäen näköjään mielessä. Ja niinhän se onkin; pikkutytöstä asti täysin urheiluhullu. Luokitellaanko urheiluhulluus sairaudeksi? Välillä tuntuu, että terveellisyys tästä on ainakin kaukana, kun näitä jatkuvia vammojaan ja kolotuksiaan miettii. Mutta syntyy tästä hauskojakin tilanteita; perjantaina matkasin suoraan BodyAttack-tunnilta Ässien peliin, turvatarkastuksessa iskin treenikassin järkkärille käteen ja kysyin haluaako hän kenties kompata hikiset vaatteeni? Kyllä hän halusi. Ja olihan siitä kassista hyötyäkin, seisomakatsomoon kehittyi minulle ihan oma alue, kun kaikki ottivat pari askelta pois haisevasta kassistani ;) Eilen valmistujaisissa pyöri koko ajan taustalla TPS-Ässät. Sillä mikäänhän ei mene pelin ohi, ei edes valmistujaisjuhlat! (kyllä, tässä saattaa jo olla kyse sairaudesta...)

Nyt kun etsin uusia haasteita vähän joka puolella, yritän pitää mielessä, että urheilussa pitää olla kärsivällinen eikä niitä tuloksia tule viikossa. Ensi viikolla en ehkä vielä pysty maratonille lähtemään tai ihan ensi vuonna kehonrakennussarjaan siirtymään. Tämä on aina välillä hankala muistaa. Kaikki mulle heti nyt! Mutta tässä kärsivällisyyteen kehottaa maailmankaikkeuden paras bändi, enjoy!


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lent...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Fitness-kuplasta, päivää.

P rovosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen. Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista: 1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina. Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin. Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? M...
8 kommenttia
Lue lisää

Herkkulakko (ja syntyjen syvien lakko)

Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi. Marianne Mocha, nam! En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää. Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asia...
8 kommenttia
Lue lisää