Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi.
 |
| Marianne Mocha, nam! |
En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää.
Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asian on muututtava. Painon pudottamisesta ei ole kyse, sillä kroppaan olen ihan suht tyytyväinen näin puoli vuotta synnytyksestä. Runsas sokerin syöminen on kuitenkin selkeästi vienyt tilaa esimerkiksi hedelmien ja marjojen syömiseltä, joten niiden lisääminen on myös nyt tavoitteena. Toinen tavoite on aamiaisen palauttaminen päivään. Liian pitkään olen korvannut aamiaisen proteiinipatukalla. Nyt kun Tinkakin istuu jo syöttötuolissa, on helpompi itsekin aterioida.
En aio ottaa hommaa kovin vakavissani eikä se myöskään kestä kovin kauaa, mutta hauska nähdä miltä kieltäytyminen pitkästä aikaa tuntuu ja paranevatko ruokailut muuten. Kaikki parempiin ruokatottumuksiin vievä on kai aina hyvästä.
 |
Ateriat ovat sentään olleet ihan ok,
tässä lihapullia, öljyistä bataattia, parsakaalia ja avokadoa. |
 |
| Perinteistä suomalaista ruokaa: muusia ja murusoosia! |
Sitten niihin syntyihin syviin. Minulle tuli jotenkin tosi paha mieli tuosta edellisen postauksen ekasta kommentista. Tiedän, ettei mieltään saisi tuollaisista asioista pahoittaa, kun kirjoittaa julkista blogia, mutta kai se on ihan inhimillistä niin tehdä? Ainahan sitä jää kymmenen positiivisen palautteen jälkeenkin miettimään vain sitä yhtä kritiikkiä. Ehkä se osui siksi, että kun jakaa syviä tuntojaan, tuntuu kritiikki henkilökohtaiselta loukkaukselta. Ja kyllä, tiedän ettei se ole sitä, mutta omille tunteilleen ei oikein mitään voi, vaikka kuinka yrittäisi puhua itselleen järkeä (ja puolisokin yrittäisi). Joka tapauksessa olen ajatellut nyt hieman panostaa kepeämpiin aiheisiin, kuten karkkilakkoihin, lounaisiin ja syöttötuoleihin. Niihin kohdistunut kritiikki ei ehkä osu niin kovasti sydämeen. Voin kirjoitella ne synnyt syvät jatkossa vain itselleni (ainakin hetken ajan).
Enkä kalastele nyt mitään sääliä vaan kerron vain miten ajatukset joskus menevät. Tein tänään puolentoista tunnin lenkin, jotta sain ajatukseni selviksi. Nyt olo on hyvä, mutta jonkin verran sain aktiivista ajatustyötä tehdä. Jatketaan tästä kirjoituksia siis entiseen tapaan, mutta yritetään löytää uusia aiheita. Olen aina ajatellut kirjoittaa vain itselleni, mutta kokeilen nyt uudenlaista lähestymistapaa. Katsotaan miltä se tuntuu! Aurinkoa viikonloppuunne!
Kommentit
Mutta tietenkin tää on sinun blogisi ja kirjoitat siitä mistä tykkäät. Annoin kritiikkiä turhan kärkkäästi kyllä. Ja niin kuin aiemmin jo sanoin niin blogin luku jää yksinkertaisesti väliin jos tekstit ei miellytä, onneksi blogeja on netti pullollaan!
Omasta mielestäni myös aika monessa blogissa on paljon toistoa, mutta ymmärrän toki, ettei se tietenkään ole blogien tarkoitus.
Kritiikkiä saa toki antaa ja johtunee ihan vain luonteestani, että se harmittaa minua niin paljon. Yritän kehittyä kritiikin vastaanottamisessa jatkossa.
Ja kuten sanoit, netti on täynnä blogeja, joten jokaiselle löytyy varmasti omansa. En voi miellyttää kaikkia. Asia, joka pitäisi vain sisäistää.