Siirry pääsisältöön

21 lenkkiä ja ekat juoksuaskeleet!

Lenkillä Porin Etelärannassa
Tammikuun lenkkisaldoksi tuli 21 vaunulenkkiä. Keskimäärin noin tunnin lenkkejä tuli tehtyä. Tammikuun viimeisenä päivänä otin myös ensimmäiset juoksuaskeleet lenkillä. Siis hölkkäaskeleet. Tai ainakin jotain etäisesti hölkkäämiseltä näyttävää se oli. Jalat väsyvät nopeasti, joten hölkkäilin vain pieniä matkoja kerrallaan. Erityisesti pohkeet tuntuivat ottavan osumaa, mutta se saattoi johtua myös alustasta. Minä kun en yleensäkään ikinä ole asfaltilla juossut. Yllättävää kyllä, seuraavana päivänä juokseminen ei tuntunut missään. Vedin toki loppuverryttelyksi yhden Sh'Bam-tunnin, heh! Helmikuu aloitettiin tuplalenkillä. Ensin 10 km ja muutaman tunnin päästä 40 minuuttia lisää. Varsin hyvä aloitus tälle kuulle.

Lenkin jälkeen palautusjuomaa!
Valitettavasti on kuitenkin sanottava, että en ole palautunut synnytyksestä. En vieläkään. Juokseminen onnistuu kyllä ja lihaskuntotreenit myös. Tunneilla kuitenkin saattavat jotkut hypyt vielä aiheuttaa lantion seudun kipuja. Myös polvi on alkanut kipuilemaan ja olen miettinyt voiko jokin esim. kehon painopisteessä olla muuttunut. En tiedä, mutta näiden vaivojen lisäksi olen kohta vakuuttunut, etteivät vatsalihakseni palaudu ollenkaan. No, ei saisi olla kärsimätön. Tässä on mennyt vasta reilu viisi kuukautta ja palautuminen voi kestää vuodenkin.

Olin etukäteen varma, että hyvä kuntoni auttaa minua palautumaan nopeasti. Toisin kävi. Olin tosin etukäteen aika varma monesta muustakin asiasta, jotka eivät lopulta menneet sinne päinkään. Olin ylimielinen. Tämä on siis toisaalta ollut hyvä opetus raskauden ja palautumisen yksilöllisyydestä. Auttaa varmasti jatkossa myös asiakkaiden kanssa, kun  on parempi näppituntuma siihen millaisia haasteita lapsia saavat naiset saattavat kohdata. On monia asioita, joita on yksinkertaisesti mahdoton tietää etukäteen, jollei niitä ole itse kokenut.


Ollaan käyty myös koutsaamassa muita fitnesstreeneissä

Sen lisäksi, että vietetään Tinkan yhteisiä jumppahetkiä, olen tehnyt viime päivinä myös käsipainotreenejä. Ostin käsipainot, joihin saa ladattua painoa kolmesta viiteentoista kiloon, joten sovelletusti pystyn varsin hyvin treenaamaan kaikki lihasryhmät läpi. Treenaaminenhan tapahtuu niin, että teen yhden lihasryhmän siellä, toisen täällä. Kymmenen minuuttia kerrallaan saan ehkä rauhassa treenata. Tänään tein olkapäille pystypunnerrusta seisten ja vipunostoja vuorotellen viisi sarjaa ja treeni oli siinä. Eilen taas vuorotellen hauiskääntöjä ja ojentajapunnerruksia. Yksinkertaista ja nopeaa, mutta itselle tulee hyvä mieli, kun saa vähän jotakin tehtyä.

Jumpattu siis on, mutta kehon huolto muuten on jäänyt vähemmälle. Tinkan kantaminen, syöttäminen ja vieressä nukkuminen pitävät kroppaa koko ajan jännitystilassa, joten pieniä lihaskolotuksia alkaa ilmestyä. Vielä pitäisi siis lisätä venyttelyt ja kenties hieronnassa käynnit säännölliseen ohjelmaan. Sitten varmasti olo olisi niin hyvä kuin se nyt tällä hetkellä voi olla!

Huomaako niitä lihasjumeja muka mistään??
Aivan vinossa hartiat!



Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Karoliina sanoi…
Hyvä sinä! :) Kärsivällisyyttä vaan..sitä yritän itsellenikin koko ajan hokea! Mun tammikuun saldoksi tuli 26 vaunulenkkia (min 30 minuuttia max reilu tunti). Koira auttaa kyllä noiden lenkkikilsojen keräämisessä kummasti, kun lenkille on käytännössä pakko lähteä päivittäin ellei ole jotain extreme sääilmiöitä, joita tammikuuhun mahtui myös. Silloin ei ulkoiltu vaunujen kanssa vaan juoksin pikaa pikaa viemään koiran pihalle. Hyviä treenejä helmikuuhun! :)
2. helmikuuta 2016 klo 12.46
PetraBettina sanoi…
Kiitos ja samoin sulle! Koira varmasti kyllä auttaa lenkkeilyssä. Meillä auttaa se, että Tinkan saa usein nukkumaan vain lenkkeilemällä. Se on ihan hyvä, hän pitää äidin liikkeessä! :)
2. helmikuuta 2016 klo 15.56
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lent...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Fitness-kuplasta, päivää.

P rovosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen. Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista: 1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina. Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin. Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? M...
8 kommenttia
Lue lisää

Herkkulakko (ja syntyjen syvien lakko)

Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi. Marianne Mocha, nam! En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää. Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asia...
8 kommenttia
Lue lisää