Nälkä!

On nälkä. Hirveä nälkä. Ja niinäkin hetkinä kun ei ole, niin on sellainen olo, että jotain voisi syödä. Joo joo, ei saa valittaa (kuka senkin muka on päättänyt ettei saa valittaa, koska tämä on "oma valinta" ja "vapaaehtoista"?? kyllä kai vapaaehtoinenkin nälkä v*tuttaa..?) mutta minkäs teet. Minkäännäköisiä mielitekoja ei kyllä ole, sillä ajatukset on vain mahan murinassa ja se MITÄ syö, on täysin toissijaista.

Ja pitäisi ajatella, että nälkä vie kuntoa eteenpäin (ja eteenpäin sen totisesti täytyisi vielä mennä ennen kuin loppuu aika kesken), mutta kuka hitto sitä jaksaa aina ajatella positiivisesti? Nautin edelleen hirveästi aamulenkeistä ja hyvistä salitreeneistä, jotka eivät ole pienistä kaloreista kärsineet vaan rullanneet koko ajan hyvin, mutta tästä ruoan punnitsemisesta en enää nauti.

Mutta mitä sitten? Tässä ollaan loppusuoralla; viimeistä kuukautta viedään ja jo alle kahden viikon päästä ollaan ekaa kertaa lavalla. Purraan hammasta ja painetaan menemään, oli nälkä tai ei. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, hemmetti soikoon.

Jeah. Ei muuta asiaa. Odotan, että kroppani ymmärtää ottaa energiansa rasvavarastoistani vielä seuraavat 4 viikkoa.

Kommentit

Arska sanoi…

Voimia Petra -muru, hyvin sä vedät <3

14. syyskuuta 2011 klo 1.04

PetraBettina sanoi…

Kiitos, otan voimat talteen :) Ja lähetä sinä tänne vähän aurinkoa sieltä jostain ;)

14. syyskuuta 2011 klo 8.56

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla! Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lent...

Lue lisää

Fitness-kuplasta, päivää.

P rovosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen. Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista: 1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina. Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin. Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? M...

Lue lisää

Herkkulakko (ja syntyjen syvien lakko)

Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi. Marianne Mocha, nam! En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää. Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asia...

Lue lisää