Näin totesi puolisoni minulle eilen. Ilmeisesti viittasi kohtalaisen runsaaseen to do -listaani. Ja kieltämättä itsestäkin välillä tuntuu siltä, että onpa mulla elämä ;)
Viikonloppu meni ihanasti Myllyniemessä koulutuksessa. Perjantaista sunnuntaihin oltiin Saukkolan perukoilla idyllisessä maalaismaisemassa innostavien ihmisten parissa. Ajatukset olivat totaalisen poissa arjesta ja keskityin oppimiseen ja tulevaisuuden visiointiin. Oli niin huippu viikonloppu, etten oikein keksi edes sopivia sanoja. Omat eväät kävin mökissäni tekemässä; mukaan oli pakattu valmiiksi paistettua kanaa, kananmunia, salaattivermeet, raejuustoa ja porkkanoita. Jotenkin nälkä ei edes vaivannut, kun ajatukset olivat koko ajan jossain muualla kuin dieetissä.
Lauantaina kävin tutustumassa Saukkolaan keskustaan lenkkeilyn muodossa. Aika hyvältä ja kevyeltä tuntuu juokseminen tällä hetkellä. Tekisi mieli kokeilla pidempääkin lenkkiä, mutta ehkäpä maltan mieleni vielä. Kokeillaan sitten kisojen jälkeen.
Tämä Naisyrittäjyyskeskuksen järjestämä InnoLady Camp on nyt siis virallisten leirien puolesta ohi. Äärettömän onnellinen olen siitä, että pääsin valmennukseen mukaan. Ensinnäkin ryhmä, joka koulutukseen valittiin, oli todella tärkeä tuki yrityksen perustamisessa. Neuvot, vinkit, ideat ja kannustaminen olivat kultaakin kalliimpia. Vertaistuki tällaisessa tilanteessa on tärkeää enkä ilman sitä olisi ehkä näin luottavainen tämän homman suhteen. Kouluttajat leireillä jakoivat arvokasta tietoa ja opin valtavasti. Varsinkin, kun kaikki yrittäjyyteen liittyvä oli minulle uutta. Ajatuksena oli vain laittaa toiminimi pystyyn, hommata kirjanpitäjä ja aloittaa hommat. Jep. Olihan siinä pari muutakin huomioitavaa juttua... Ja vielä muutama lisää, jos homman haluaa tehdä kunnolla.
Herääkin ajatus siitä, kuinka monessa muussakin tilanteessa vertaistuki olisi tärkeää? Painonhallitsijat usein kaipaavat ryhmän tukea, samoin esim. diabeetikot, keliaakikot yms. On tärkeää puhua jonkun kanssa, joka on samassa tilanteessa. Mites sitten fitnessurheilijat? Haluaisin ajatella, että kannustaisimme toisiamme ja olisimme tukena, vaikka kanssakilpailijoita olemmekin. En tiedä miksi, mutta joskus tuntuu että jonkinlaista kyräilyä on ilmassa. Itse ainakin mielelläni treffaisin muita kilpailijoita, pitäisin yhteisiä posetreenejä tms. Ei kai se minulta ole pois jos joku toinen menestyy? Ja jos se joku toinen sattuu olemaan samasta sarjasta ja menestyy, niin sehän ei ole sen toisen vika vaan oma tekeminen ei ole silloin riittänyt.
Viime kisojen jälkeen olin todella pettynyt. Se tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta ja lamaannutti aika pitkäksi aikaa. Nyt olen (ehkä) vähän viisaampi. En lähde kisoihin häviämään, mutta en usko samanlaiseen romahdukseen, mikäli menestystä ei tule. Se on vain sitten opittava katsomaan peiliin. Ja piste.
Viikonloppu meni ihanasti Myllyniemessä koulutuksessa. Perjantaista sunnuntaihin oltiin Saukkolan perukoilla idyllisessä maalaismaisemassa innostavien ihmisten parissa. Ajatukset olivat totaalisen poissa arjesta ja keskityin oppimiseen ja tulevaisuuden visiointiin. Oli niin huippu viikonloppu, etten oikein keksi edes sopivia sanoja. Omat eväät kävin mökissäni tekemässä; mukaan oli pakattu valmiiksi paistettua kanaa, kananmunia, salaattivermeet, raejuustoa ja porkkanoita. Jotenkin nälkä ei edes vaivannut, kun ajatukset olivat koko ajan jossain muualla kuin dieetissä.
 |
| Viikonlopun majoitus |
Tämä Naisyrittäjyyskeskuksen järjestämä InnoLady Camp on nyt siis virallisten leirien puolesta ohi. Äärettömän onnellinen olen siitä, että pääsin valmennukseen mukaan. Ensinnäkin ryhmä, joka koulutukseen valittiin, oli todella tärkeä tuki yrityksen perustamisessa. Neuvot, vinkit, ideat ja kannustaminen olivat kultaakin kalliimpia. Vertaistuki tällaisessa tilanteessa on tärkeää enkä ilman sitä olisi ehkä näin luottavainen tämän homman suhteen. Kouluttajat leireillä jakoivat arvokasta tietoa ja opin valtavasti. Varsinkin, kun kaikki yrittäjyyteen liittyvä oli minulle uutta. Ajatuksena oli vain laittaa toiminimi pystyyn, hommata kirjanpitäjä ja aloittaa hommat. Jep. Olihan siinä pari muutakin huomioitavaa juttua... Ja vielä muutama lisää, jos homman haluaa tehdä kunnolla.
Herääkin ajatus siitä, kuinka monessa muussakin tilanteessa vertaistuki olisi tärkeää? Painonhallitsijat usein kaipaavat ryhmän tukea, samoin esim. diabeetikot, keliaakikot yms. On tärkeää puhua jonkun kanssa, joka on samassa tilanteessa. Mites sitten fitnessurheilijat? Haluaisin ajatella, että kannustaisimme toisiamme ja olisimme tukena, vaikka kanssakilpailijoita olemmekin. En tiedä miksi, mutta joskus tuntuu että jonkinlaista kyräilyä on ilmassa. Itse ainakin mielelläni treffaisin muita kilpailijoita, pitäisin yhteisiä posetreenejä tms. Ei kai se minulta ole pois jos joku toinen menestyy? Ja jos se joku toinen sattuu olemaan samasta sarjasta ja menestyy, niin sehän ei ole sen toisen vika vaan oma tekeminen ei ole silloin riittänyt.
Viime kisojen jälkeen olin todella pettynyt. Se tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta ja lamaannutti aika pitkäksi aikaa. Nyt olen (ehkä) vähän viisaampi. En lähde kisoihin häviämään, mutta en usko samanlaiseen romahdukseen, mikäli menestystä ei tule. Se on vain sitten opittava katsomaan peiliin. Ja piste.
BodyPump-lisenssivideon kuvaaminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Lähdin kamerani kanssa liikkeeseen ostamaan uutta akkua ja minulle todettiin, ettei niin vanhaan(!) kameraan saa enää akkua. Sehän on jo viisi vuotta vanha, ilmeisesti viisi vuotta on ikuisuus näiden laitteiden kanssa?? Siihen ei myöskään saa virtapiuhaa eikä siitä voi siirtää videoita tietokoneelle. Ainakaan siis yksinkertaisesti tai edullisesti. Loistavaa.
Sitten hommasin pokkarikameran ja testasin videokuvaa. Kameraan mahtuu 10 minuuttia videokuvaa. Mitä? Ei voi olla mahdollista. Ajatuksissa jo siirtää kuvausta, koska tästä nyt ei vaan tule mitään. Sitten tajuttiin ottaa kamera pois HD-moodilta. Johan tuli lisää kuvausaikaa. Tunti on nyt siis kuvattu! Mikä kivi on pudonnut sydämeltä. No, siis vielä en ehtinyt ekaa minuuttia pidemmälle katsoa, että voihan sieltä vielä tulla yllätyksiä vastaan... Mutta sitä mietin sitten.
Joka tapauksessa saavuin eilen kotiin töiden, kameranhakureissun, ohjauksen ja kaupassa käynnin jälkeen. Tein iltaruoan sekä tämän päivän eväät, jonka jälkeen kello oli vähän vaille kymmenen illalla. Sitten totesin, että nyt alkaakin BodyAttack-tunnin opettelu tätä päivää varten. Ja sitten kun siitä selviän niin torstaiksi olisi uuden BodyPump-tunnin opettelu. Ja sitten perjantaina on muuten yksi kuvaussessio. Niin ja pari työhommaa odottaa viikonloppua, että ehtisin istua koneelle. Ai joo, tämä talo alkaa näyttää hurjalta ja joo kyllä, minun tavaroitahan nämä täällä ympäriinsä ovat, mutta kun olen priorisoinut nyt vähän eri tavalla... Hmmm, en ehkä ihmettele, että minulle todettiin, että "On sulla elämä" ;) Tervetuloa kylään meille, elämä on yhtä hallittua kaaosta!
Kommentit