Siirry pääsisältöön

Voi voi voita

Jotain kummallista tapahtuu suomalaisissa lehdissä, sillä olen todella monta kertaa muutaman viime viikon aikana kuullut lauseen: "Eikös se voi ole nykyään terveellistä ja suositeltavaa?". Nämä lauseet siis tilanteissa, joissa olen selvittänyt mitä rasvoja leivän päällä ja ruoanvalmistuksessa kannattaisi käyttää.

Ei, suositukset eivät ole muuttuneet eikä voi vieläkään ole suositeltava vaihtoehto. Runsasrasvainen kasvirasvalevite (väh. 60 % rasvaa) leivän päälle ja ruoanvalmistukseen joko sitä samaa, pullomargariinia tai öljyä. Rypsiöljy on laadultaan ihan parasta. Omega-kolmosia paljon enemmän kuin esim. oliiviöljyssä, joka toki on myös ihan kelpo vaihtoehto. Ja jos nyt eletään luonnollisuusbuumia, niin eikö rypsiöljy ole luonnollista? Ja kaiken lisäksi vielä kotimaista.

Mutta ilmeisesti asia on lehdissä esitetty niin, että suositus olisi muuttunut. Mutta onko kaikki mikä on lehdessä totta? Pitääkö jokaista uutta otsikkoa uskoa? No ei. Lööppejä saa vedettyä vaikka mistä. Ja erityisesti tutkimuksista. Vaikka tutkimuksella ei olisi minkäänlaista oikeaa arvoa, voi siitä ainakin iskevän otsikon saada iltapäivälehteen. Samalla tavalla lehti voi valita minkälaisia "uutisia" se julkaisee. Esimerkiksi karppausbuumin aikaan ensin hehkutettiin miten ihmisten vaivat paranivat ja paino putosi karppauksen avulla. Sitten alettiin julkaisemaan kauhutarinoita siitä miten karppaus vei sairaalaan. Kaikista kymmenistä kärjistetyistä otsikoista voi sitten valita mitä uskoo.

Mutta kysymys kuuluu; mikä merkitys on terveydenhuollolla kaikessa tässä? Graduni tulosten mukaan ihmiset saavat yhtä paljon ravitsemustietoa TV:stä ja radiosta kuin terveydenhuollon ammattilaisilta. Kuka sitten kontrolloi TV:n tai radion ravitsemustiedon oikeutta? Niinpä, ei kukaan.

Mutta söitte sitten mitä tahansa, muistakaahan liikkua ;) Ja nukkua. Nimimerkillä yliväsyneenä mikään määrä unta ei enää riitä. Kotisalikin vaihtui tuossa viime viikolla, joten opeteltavaa on jälleen uusissa tiloissa ja laitteissa. Kaikkea uutta tarjonnut tämä vuosi kyllä. Ja jotta totuus ei unohtuisi; loppuun motivaatiota à la Oksana!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lent...

Fitness-kuplasta, päivää.

P rovosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen. Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista: 1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina. Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin. Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? M...

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker...