Siirry pääsisältöön

Tämä ei ole treeniblogi...

...mutta on kohta oleva. Sillä nyt riitti tämä laiskottelu!

Viimeiset 10 vuotta olen juossut tulisilla hiilillä ilman pysähtymistä. Olen jatkuvasti opiskellut, jonka lisäksi olen tehnyt todella paljon töitä, ohjannut tunteja, käynyt koulutuksia ja kilpaurheillut. En ole ikinä ajatellutkaan muunlaista elämää eikä se mielestäni ole ollut erityisen rankkaa. Mutta tänä keväänä oli pakko himmata. Olen ilmeisesti tullut vanhaksi, sillä enää ei jaksa huhkia. Jätin omat treenit taka-alalle ja keskityin kouluun ja töihin. Ja niin on menty koko kevät. Kunnollisen salitreenin olen tehnyt viimeksi ehkä helmikuussa, mikä on aika järkyttävä ajatus, sillä en ole ikinä eläissäni pitänyt näin pitkää treenitaukoa. Tokihan olen käynyt tunneilla ja muuta, mutta ei se suuriin treenimääriin tottuneelle ole sama asia. Miten sitten päästä takaisin vanhaan rytmiin?
Kaikella on aikansa, kertoi minulle ystäväni
kun aloitin viiden vuoden opiskelu-urakkani uudessa kaupungissa.
Niinpä, ja nyt se aika on ohi.

Mutta nyt riittää tämä laiskottelu! Lupaan ja vannon, että palaan salille heti huomenna! Tämä on julkinen lupaus. Uuden salin testaus on siis huomenna edessä.

Yhdellä salilla pääsin vastaanottoon asti ja mielestäni palvelu oli niin töykeää, että sinne en aio astua  enää. Minä äänestän aika nopeasti jaloillani huonon palvelun edessä, entä te? Vaikka en salille tulekaan vastaanottohenkilökunnan kanssa seurustelemaan, niin kyllä henkilökunnan nyt pitää ystävällistä olla. Tervehtiminen, hymy ja miten voin auttaa ovat asioita, joista lähdetään liikkeelle. Jos ensimmäinen lause on, että "mihin sä oot menossa?", niin olisi ehkä pitänyt kääntyä kannoillaan ja todeta, etten ainakaan tänne. Tai sitten olen vain turhan tarkka.

Tätä salikorttia on joskus käytetty...

Tavoite nro 1: palata normaaliin treenirytmiin eli nelijakoiseen ohjelmaan
Tavoite nro 2: saada vedettyä lenkkarit jalkaan ja lähteä aamulenkille
Tavoite nro 3: selvittää tulevaisuuden kilpailu- ja valmennusasiat viimeistään kesän aikana

Ei kai siinä rytmiin pääsemisessä oikein muu auta kuin aloittaa.... vai?


En oikein jaksa uskoa, että enää fitneksessä kisaisin. En usko, että ilman akrobaattista ohjelmaa sarjassa on enää mahdollisuuksia. On aivan sama mitä siellä muuten häärää, kunhan tekee riittävästi temppuja. Enkä minä osaa temppuja, joten tässä on tasan kolme vaihtoehtoa: body fitness, fitness fysiikka ja kisaamisen lopettaminen. Hmmm. Body fitness tökkii, fysiikka vaatisi melko paljon lisää lihasta ja lopettaminenhan nyt ei ikinä ole vaihtoehto. Että tässä sitä sitten ollaan.

Kommentit

Vim sanoi…
Jaloillaan saa ja pitää äänestää. Eräällä ketjusalilla vieraillessani sain niin tylyn vastaanoton, että tiedän nyt harvinaisen hyvin minne en ainakaan ikinä kanna rahojani.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, mille salille Porissa päädyt treenaamaan. Mä sulta kyselin taannoin Porin saleista, jos muistat. Asun edelleen muualla, mutta paluumuutto Poriin siintää haaveissa... :D
Laura Vihavainen sanoi…
Mikä tökkii body fitnessissä?

Ihanan näköinen sallaaddi!!!:)
PetraBettina sanoi…
En ole vieläkään hankkinut korttia millekään salille kun en osaa päättää.. No, ehkä kohta.

Body Fitness on aina tökkinyt kun tuntuu tyhmältä, että kisasuoritus on se että kääntyy neljä kertaa oikealle... No onhan siellä toki nyt se T-kävely, nyt siitäkin tulee lähinnä missikisat mieleen. Huoh.

Saattaa kyllä silti olla, että bf on tulevaisuuteni. Pitää vaan alkaa asennoitua siihen oikein.
Laura Vihavainen sanoi…
Entäs se athletic fitness?:) No, eiköhän jotai uutta lajia pikkuhiljaa taas pukkaa...:D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lent...

Fitness-kuplasta, päivää.

P rovosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen. Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista: 1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina. Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin. Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? M...

Herkkulakko (ja syntyjen syvien lakko)

Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi. Marianne Mocha, nam! En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää. Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asia...