Joka tapauksessa törmäsin kokonaiseen pöytään täynnä erilaisia ruokavalio-oppaita. Oli hormonidieettiä, hyvän olon dieettiä, karppausta ja ties mitä. Aloin siinä miettiä, että jos kaikki ne kirjat lukisi ja uskoisikin vielä lukemansa, niin eikös elämästä tulisi aika vaikeaa? Syöminen olisi melkoista tiedettä ja jatkuvaa suunnittelua. Ja jos ruokavalionsa osia ei löydä tavallisesta ruokakaupasta, niin ovatko ne osat ihan totta tarpeellisia?
Syömisessä tärkeintä on maalaisjärki, eikä siitä tarvitse tehdä rakettitiedettä. Ainakaan meidän, olkoon se tiede tutkijoiden asia.
Töissä kehonkoostumusmittauksia tehdessä on myös huomannut sen, että liikunnan harrastamisella todella pystyy vaikuttamaan. Moni ajattelee, että ei tämä liikunta oikein missään näy ja kilojakin on yhtä paljon kuin ennenkin. Mutta kehonkoostumusmittaus kertookin sitten erinomaisesta lihasmassan määrästä ja vain pienestä viskeraalisen rasvan määrästä. Siinä harrastamisen hyöty näkyy konkreettisesti.
Tällä viikolla tehty rinta-olka-ojentajatreeni:
Penkkipun. vinopenkissä kp, 1x18,5kg, 3x20kg
Ristikkäistalja x 4
Pystypun. kp, 3x18,5kg
Vipunostot, 3x6kg
Takaolat, 4x4kg
Ranskalainen mutkatangolla, 3x25kg
Ojentajapenkki, 3x50kg
Push down x4
Yksi juttu vielä: ovatko fitnessurheilijat teidän mielestä ulkonäkökeskeisiä? Itselleni tämä on täysin käsittämätön ajatus, sillä minä olen kaikkea muuta. Nimimerkillä pienestä pitäen poikatyttö. Arkisin ei meikkiä ja pukeutumiskoodina lökäpöksyt ihan julkisillakin paikoilla... Ei hienoja kynsiä, ei pitkiä ripsiä ja tukkakin vähän sinne päin tai pannan alla piilossa. Jos haluan urheilla lajissa, jossa arvostellaan kroppaa, tekeekö se minusta ulkonäkökeskeisen? Miksi näitä lajeja ei ajatella urheilulajeina muiden joukossa? Onko eroa olla urheilija tai fitnessurheilija?
Tämä poikatyttö lähtee nyt hankkimaan valtavia jalkoja (tai ylipäätään jalkoja). Hyviä treenejä!
Kommentit