Urheilija ei tervettä päivää nää ja silleen.

Olen aina ollut vankkumaton venyttelyn puolestapuhuja. Ahkera venyttely säästää monilta vammoilta ja pitää kehon vetreänä ja paremmassa kunnossa. Itse olin varsinkin aerobicaikoina hyvinkin ahkera venyttelijä. Se tosin johtui suurimmaksi osaksi siitä, etten ole luonnostani notkea, vaan jouduin tekemään töitä liikkuvuuden eteen. Mutta muistan, että monesti muiden lopetellessa treenejään, minä olin vasta puolessa välissä, sillä edessä oli vielä kaiken maailman ylivenytyksiä. Minuutin verran spagaatissa etujalka penkillä, sitten takajalka penkillä, toinen jalka, sitten sivuspagaatia, pystyspagaatia, takareisiä ja ties mitä. Välillä valui kyyneleet silmistä, mutta venytys vietiin loppuun asti. Siltikään en ikinä ollut supernotkea, mutta sainpa heitettyä jalan korvan viereen…

Mutta, mutta, mutta. Mitäs sitten on tapahtunut? Nyt kun liikkuvuus ei ole ollut aktiivinen kehityksen kohde, on koko venyttely jäänyt jonnekin (niitä 10s venytyksiä treenin jälkeen ei lasketa). Ja mitäs sitten tapahtuu? Ilmestyy vammoja. Jo muutaman viikon itsestään ilmoitellut kantapää/akillesjännekipu on äitynyt aika pahaksi ja alkaa jo toden teolla vaivata elämää. Että näin. Mihinkähän ikään mennessä ryhmäliikuntaohjaajat ovat rikkoneet itsensä kokonaan? Pitäisiköhän ohjaajilla kuulua työsopimukseen pakollinen kehonhuoltotunti joka viikko sekä työsuhde-etuihin säännöllinen hierojalla käynti? Auttaisikohan se vai ovatko paljon liikkuvat ihmiset tuomittu kärsimään rasitusvammoista ja säännöllisestä kolotuksesta? Mikä sitten on paljon tai riittävästi tai liian vähän? Otapa siitä sitten selvää.

Joka tapauksessa rakastan työtäni ja lähden sunnuntaina poikkeamaan Helzingissä kouluttautumassa. Samalla joutuu ehkä suorittamaan kierroksen urheiluliikkeissä, jotta saisi hieman täydennystä treenivaatekokoelmaan.

Tällä viikolla on treenattu ainakin selkää:

Ylätalja lapiokahvalla x3, 45 kg

Kulmasoutu vastaotteella x4, 45kg

Vipuvarsiveto alhaalta x4, 20kg/käsi

Ylätalja niskan taakse x3, 40kg

Selän ojennus x4, 5kg lisäpainolla

Vatsoja 3 eri liikettä, 2 sarjaa per liike

Olkapäätreeni taisi olla aika peruskauraa. Pystypunnerrusta Smithissä ja vipareita vähän joka ilmansuuntaan. Ojentajille penkkipunnerrusta, ranskalaista ja push downia sekä loppuun etunojassa ojentajapunnerruksia. Huomenna olisi rintaa ja (olemattomia) hauiksia tiedossa.

Tällä viikolla otin yhden kouluhommista vapaan illan ja käytiin katsomassa Vuosaari-leffa. Olisin tykännyt muuten, mutta kun siinä oli itkeviä lapsia enkä kestä niitä yhtään. Siis ei sillä, etten sietäisi lapsia, vaan minun sydän särkyy jos lapsia itketetään ja sitten minä vollotan koko elokuvan ajan. Itkevät lapset pitäisi kieltää leffoista kokonaan. Ja koirat.

On muuten alkanut kovasti mietityttää Poriin palaaminen. Nyt on Kuopiossa asiat niin hyvin, sillä vaikka meistä ei Kuopion kanssa ikinä tullut sydänystäviä (taidettiin pikemminkin vain oppia elämään toistemme kanssa), on minulla täällä nyt aika hyvä olla (työ, tunnit, kaverit). Mitä jos en saakaan Porista töitä? Ehkä en pääse minnekään ohjaamaan. Mitä jos en viihdykään? Mitä jos tajuan, että mikään ei ole kaupungissa viidessä vuodessa muuttunut? Sama piiri pieni pyörii edelleen ja kaupungilla tunnistaa vähintään joka toiset kasvot. Ainoa ero entiseen taitaakin olla vain se, että kaverit ovat alkaneet lisääntymään. Ihan totta, jengi sikiää kuin sienet sateella. Ihme touhua.

No mutta, eihän tässä vielä olla muuttamassa. Joku pikku gradu pitäisi ensin väsätä… Se on muuten hirmu mielenkiintoinen sairaus tuo sepelvaltimotauti, voisin kertoa teille siitä aika paljon, mutta ehkä jätetään toiseen kertaan ;) Viikonloppuja!

Näin voi aina välillä sanoa tästä urheilemisesta: it`s so hard ;)
Anouk sen sijaan on kova mimmi!