Siirry pääsisältöön

Ei aikaa liikkua



Taloussanomat uutisoi eilen miten 30 minuutin ryhmäliikuntatuntien määrä on kasvanut ja suosio noussut. Ihmisillä ei tunnu olevan aikaa kokonaiseen tuntiin, vaan kuntoiluksi riittää tehokas puolituntinen. Puoli tuntia on totta kai parempi kuin ei mitään, mutta että oikeasti? Ei aikaa tuntiin?

Olen aina ihmetellyt miten joillain ihmisillä ei ole aikaa liikkua. Eikös se ole vain järjestelykysymys? Saattaa vaatia hieman suunnittelua, mutta eikös se onnistuisi jos sitä todella haluaisi? Itse olen viimeiset 10 vuotta käynyt sekä koulussa että töissä ja lisäksi harrastanut kilpaurheilua. Silloin aikaisemmin vielä kilpa-aerobicia, joissa treenimäärät olivat melko suuret. En tietenkään ollut mikään huippu-urheilija enkä varmasti tuollaisella elämäntyylillä olisi sellaiseksi päätynytkään, mutta aina löytyi aikaa treenata. Aina niinä päivinä, kun ei ollut töitä, treenattiin kaksi kertaa päivässä.

Toki minua helpottaa se, ettei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Ei ole lapsia tai muita velvollisuuksia. Aikataulunsa voi suunnitella niin kuin parhaaksi näkee. Mutta tunnen monia perheellisiä, paljon töitä tekeviä, jopa reissuhommia tekeviä, jotka silti ehtivät liikkua useamman kerran viikossa. Ja vieläpä tunnin kerrallaan. Liikkuminenhan on itsestään ja terveydestään huolehtimista, joten sen pitäisi olla tärkeä asia.

Puoli tuntia on kyllä hyvä vaihtoehto siinä vaiheessa, jos ryhmäliikunnasta ei juuri ole kokemusta tai liikkuminen on alkutekijöissään. Kynnys lähteä tunnille on matalampi. Ja kyllä puolessakin tunnissa saa hyvän treenin tehtyä kun keskittyy tekemiseensä. Eihän salitreenissäkään loppujen lopuksi kovin kauaa mene, jos on tehokas ja tekee intensiivisesti. Lehdenlukijat on sitten asia erikseen. Hyvä vaihtoehto on myös yhdistellä erilaisia puolituntisia, jolloin saa monipuolisesti liikuttua.

Oletteko muuten kokeilleet uutta Les Millsin tuntia SH`BAM? Aivan mahtava tunti! Kolme
 varttia hittibiisien tahdissa bailaamista. Askeleet on suht helppoja ja koreografia simppeli, mutta hauskaa on ja hiki tulee! Tunnilla on paljon voimakkaita ponnistuksia, joten ainakin itsellä syke nousee tunnin aikana melko korkealle.

Itsellä on mennyt joululoman jälkeen aikaa päästä takaisin treenirytmiin kiinni. Jotenkin elämässä on nyt niin hirveästi kaikkea mihin pitäisi keskittyä, että kaikkensa antaminen ihan kaikkeen tuntuu hankalal
ta. Mutta luotan siihen, että pikku hiljaa sitä pääsee takaisin vanhoihin rutiineihin. Pitää vain suunnitella kalenteriin etukäteen viikon ohjelma; milloin on treenit, milloin tehdään kouluhommat ja koska nukutaan pitkään ;)
Suunnitelmaa pitäisi vain noudattaa eikä antaa ajatusten harhailla. Helpommin sanottu kuin tehty :)

Kommentit

Tiina sanoi…
Tuntuu, että samoilla ihmisillä, joilla ei ole muka aikaa liikkua, on kuitenkin aikaa istua tuntikausia päivästä television tai tietokoneen ääressä. :P

Itse en kyllä tykkää ryhmäliikuntatunneista. Tykkään treenailla omin päin vähän sitä sun tätä eikä täällä korvessa kyllä pahemmin mahdollisuuksiakaan moisiin tunteihin edes olisi.
8. tammikuuta 2012 klo 23.34
PetraBettina sanoi…
Joo saman huomaa joskus itsekin, että on muka niin kiire, mutta silti ehtii käydä Facebookissa monta kertaa päivässä.. ;)

Yksin puurtaminen on mieleistä minullekin (ainakaan joukkuelajin edustajaa minusta ei olisi ikinä voinut tulla), mutta tykkään ryhmäliikunnastakin. Erityisesti ohjaajana kokee välillä mielettömiä fiiliksiä, kun saa homman toimimaan. Ja SH`BAMissakin hauskinta on se, että ihmisillä on hymy huulessa koko tunnin ajan! Mutta totta on, että kaikilla homma ei vaan natsaa. Ja miksipä sitä kaikkien samalla tavalla liikkua tarvitsisikaan? :)
9. tammikuuta 2012 klo 13.19
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lent...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Fitness-kuplasta, päivää.

P rovosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen. Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista: 1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina. Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin. Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? M...
8 kommenttia
Lue lisää

Herkkulakko (ja syntyjen syvien lakko)

Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi. Marianne Mocha, nam! En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää. Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asia...
8 kommenttia
Lue lisää