Siirry pääsisältöön

Kisapohdintaa

Tämän kuun loppuun asti olisi aikaa lunastaa kisalisenssi. Olen aivan kahden vaiheilla edelleenkin.
Into kisata on kova. Olen kisannut vuodesta 1999 lähtien joka vuosi. Ensin aerobicissa ja sitten fitnesspuolella. Kokonaisen vuoden väliin jättäminen tuntuu hurjalta ajatukselta.
Mutta toisaalta taas… Tämä kevät on täynnä hommia enkä haluaisi stressata sitä, ehdinkö nyt varmasti treenaamaan 4-5 kertaa viikossa. Ihan totta haluaisin nukkuakin joskus ja nuo opiskelut nyt on pakko tuosta hoitaa pois (ja se on helpommin sanottu kuin tehty se).  Olisi kiva myös ottaa suht rennosti syömisten suhteen vielä. Onhan minulla se tuttu runko, jota noudatan, mutta on ollut mukava toteuttaa myös mielitekojaan joskus. Keväällä on edessä vielä tärkeä harjoittelu, jossa varmasti olisi muutakin stressattavaa kuin oma syöminen ja treenaaminen. Dieetin kun saisi aloittaa jo huhtikuussa. Kisat on jo syyskuussa ja paino on yli suunnitelman, niin dieetistä tulisi taas pitkä.
Ja sitten se, että yhä edelleen viime syksy tuntuu niin järjettömältä pettymykseltä, että en missään nimessä halua kokea sitä uudelleen. Ja siksi on nyt usko hieman loppu. Olin elämäni kunnossa eikä se riittänyt mihinkään. Tein mielestäni hyvän vaparin, mutta sitten se olikin hyvä vain omasta mielestäni… ;) Mihin nämä asiat nyt olisivat vuodessa muuttuneet? En yhä edelleenkään ymmärrä miten hitossa niitä vapareita arvostellaan. Itse olen aika eri mieltä tietyistä asioista, mutta minä en olekaan tuomari. Jotenkin ei vain jaksaisi alkaa lyömään päätään seinään taas.
Vuosi täynnä tiukkaa treenaamista voisi olla paikallaan. Lisää lihasmassaa, uusia vaparitemppuja, entisestään lisää motivaatiota. Kenties kaupungin vaihto ja uusi treenipaikka. Treenaamista hyvillä energiatasoilla ja sitten seuraavana vuonna kaikki peliin. Tai sitten… onhan niitä kisoja muuallakin, kuka sitä käskee Suomessa kisaamaan? Vai kannattaako sitä lähteä muualle jos ei pärjää edes Suomessa..? (paitsi että mitä se kenellekään kuuluu mitä minä teen ja missä kisaan?)
Mutta miten sitä osaisi olla kisaamatta? Mitä jos yliopistosta valmistuminen sujuu hyvin aikataulussaan (tosin rohkenen epäillä) ja kesällä löytyy töitä ja aikaa olisikin kisoihin valmistautumiseen? Sitten harmittaa jos menee hyvää kisailuaikaa hukkaan… :D Kesällä diettaaminen on nimittäin mahtavaa; aamulenkkejä ja aurinkoa. Niin on mennyt viimeiset kolme kesää, mitä muuta sitä muka osaisi edes tehdä?
Puuh. Toivoton tapaus.

(yritänköhän tässä vain todistella itselleni miksi välivuosi olisi hyvä ja sitten kuitenkin menen ja maksan sen lisenssin?)

Kommentit

Valkee sanoi…
On kyllä vaikee tilanne...:((

Kukas sua valmensikaan?? Mitä mieltä sun valmentaja on tästä jutusta, ootteko syvällisemmin keskustelleet tulevasta?

-Laura

PS. Sama Laura oon kuin edellisissäkin kommenteissa, nicki vaan on tämä!;)
17. tammikuuta 2012 klo 18.29
Tiina sanoi…
Eihän sun pakko ole kisata, vaikka lisenssin tälle vuodelle maksaisit, jos alkaa dieettaaminen myöhemmin tuntumaan mahdottomalta, mutta sulla olis kuitenkin mahikset osallistua. Hyvähän se sun syksyinen vaparikin oli. Toki arvostelukriteerit saisivat mielestäni vaparin osalta olla selkeämmät. Onneksi fitneksessä palattiin pisteytyksessä siihen puolet ja puolet systeemiin fysiikan ja vaparin osalta. :)
17. tammikuuta 2012 klo 23.16
Anonyymi sanoi…
Minä ainakin löysin tuosta tekstistä enemmän välivuoden puolesta puhuvia asioita, kuin kisaamisen puolesta! Ja ihan oikeasti voit varmasti päästä vielä paremmalle tasolle välivuoden ansiosta, joten miksipä ei? :)
18. tammikuuta 2012 klo 14.07
PetraBettina sanoi…
Siltä se taitaa vähän kyllä kuulostaa... Hmmm.

Pohdin myös tuota, että jos maksaisi vain sen lisenssin ja jatkaisi pohtimista sinne huhtikuulle, mutta enpä tiedä. 100€ on tähän talouteen iso raha, jos sen maksaa ihan vaan ADT:n vierailun toivossa...

Kysymys taitaa kuula, että pystynkö minä katsomaan kisoja katsomosta? Into lähteä dieetille tulee kuitenkin kevään myötä. Ei ole helppoa ei ;)

Ja olen myös sitä mieltä, että pisteuudistus on oikein hyvä juttu! Noin sen pitääkin mennä.
18. tammikuuta 2012 klo 14.23
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lent...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Fitness-kuplasta, päivää.

P rovosoidun helposti, joten ei liene yllättävää, että A-studion maanantainen juttu fitneksestä sai minut melko lailla tuohtuneeksi. Parin päivän jäähdyttelyn jälkeen ymmärrän jo, miksi juttu on tehty ja että on hyvä asia, että se on tehty. Ymmärrän, että näitä tapauksia löytyy (liian) paljon ja että negatiivistakin asioista on hyvä puhua etukäteen. Se mitä EN tajua on tämä; miksi aina kun fitness on lehdessä/tv:ssä/saa huomiota netissä, on kyse jostain seuraavista: 1) Sohvaperunasta fitnessprinsessaksi –tarina. Jep, on hienoa, että aiemmin lähinnä biletystä tai pikaruokaa harrastanut ihminen muuttuu liikunnalliseksi ja alkaa huolehtia itsestään ja terveydestään. On hienoa, että suunta muuttuu ja on hienoa, että hän esimerkillään kannustaa myös muita tähän. On myös hienoa, että on olemassa laji, johon voi siirtyä vasta aikuisiälläkin. Mutta. Missä vaiheessa näistä ihmisistä tuli tämän lajin must-juttu? Missä vaiheessa ennen-jälkeen-kuvista tuli pakollinen osa kilpailijaa? M...
8 kommenttia
Lue lisää

Herkkulakko (ja syntyjen syvien lakko)

Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi. Marianne Mocha, nam! En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää. Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asia...
8 kommenttia
Lue lisää