PetraBettina

Viimeisen kuukauden aikana olen saanut olla mukana useampaakin lehtiartikkelia kommentoimassa. Anna-lehti taitaa olla jo kaupoista poissa, mutta Annan numerossa 16-17/2014 oli artikkeli Syötko ruokaa vai kaloreita? Artikkelissa pohdittiin muka-terveellisiä tuotteita ja miten vaihtaa ne parempiin. Lisäksi toukokuun KG-lehdessä olen mukana pohtimassa paaston terveysvaikutuksia ja merkitystä painonhallinnassa. Tämän päivän Savon Sanomissa (7.5.14) taas pohditaan voimaharjoittelun ja äitiyden yhdistämistä. Juttu on luettavissa Savon Sanomien nettisivuilla. Hieman kyllä toimittaja on kommentissani vetänyt mutkat suoraksi, mutta ei voi mitään. Ja jotta mediahetkemme sisältäisi myös kuvaa, tässä T-kävelyni Fitness Classicista. Elämä on hektistä ja blogin kirjoittelu on jäänyt, mutta kyllä tämä tästä taas. Se on selvinnyt, että isona aion muuttaa Osloon! Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Fitness Classicista on jo viikko, mutta nyt vasta ehdin istahtamaan koneen ääreen. Tuntuu, että kisoista olisi jo ikuisuus, sillä paluu arkeen tapahtui aika nopeasti. Monen kuukauden valmistautuminen ja kisa oli taas hetkessä ohi. No, sellaista tämä on. Kisaviikonloppu oli aivan ihana. Majoituimme siis tiimini yhteistyökumppanina toimivaan Radisson Blu Espooseen, josta tykkäsin hirveästi, sillä sain olla hieman poissa kisahulinasta. Perjantain rekisteröitymistilaisuudessa oli pieni kisajännitys yllä, mutta viikonlopun aikana se karisi ja olin jotenkin täysin rentoutunut koko ajan. Matkalla Helsinkiin Lauantain vietin sängyssä löhöillen ja netissä surffaillen. Sellainen aivot narikkaan -päivä, joita en yleensä pahemmin harrasta. Mutta kyllä teki hyvää. Neljän maissa haimme Marjon bussipysäkiltä ja kuolatessani ensin sivusta, kun huoltojoukkoni söivät hotellin ravintolassa, jatkoimme iltaa kisavalmistautumisten parissa. Iltaan kuului mm. kulmien muotoilua ja värjäämistä sekä ...

Hotellihuoneessa läppäri sylissä ja villasukat jalassa. Päivän ainoana tehtävänä levätä, vähän syödä ja erityisen paljon laiskotella. Illalla pari kerrosta väriä pintaan ja se on siinä. It`s the final countdown. Eilen saavuttiin Helsinkiin, käytiin rekisteröitymässä kisaan ja majoituttiin Radisson Blu Espooseen. Hotelli on loistava, voin suositella lämpimästi. Huoneet, palvelu, aamiainen, parkkeeraus, sijainti; kaikki toimii. Alle vartissa hurautetaan Kultsalle. Aamulla kävin valmentajan luona kuntotsekkauksessa ja kaikki näyttää hyvältä. Tänään vielä henkilökohtainen ihmeidentekijäni Marjo saapuu paikalle ja kolmen hengen tiimimme on valmiina koitokseen. Tämä yksilölaji on nimittäin tiimityötä. Puoliso saa hoitaa käytännön asioita ja Marjolle on ulkoistettu kaikki mahdollinen kauneuteeni ja lookiin liittyvä. Tästä olen enemmän kuin tyytyväinen. Minusta kun se naisellinen puoli uupuu, niin on aivan loistavaa, että saan heittäytyä ammattitaitoisten käsien armoille. Ei tarvi miettiä,...

Mietin jonkin aikaa, että julkaisenko tätä tekstiä, sillä en haluaisi vaikuttaa kitisijältä ja olla negatiivinen. Sitten kuitenkin ajattelin, että tämä kaikki kuuluu urheiluun. Mieli ja kroppa ovat koetuksella, joten miksi niistäkin asioista ei voisi puhua? Samalla oli mielenkiintoista havaita miten nopeasti omat ajatukset ja tunteet vaihtuvat. Miten paljon se mahtaa liittyä ravitsemustilaan, onkin mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi. Torstai 3.4. Herään kurkkukipuun. Tämä tästä nyt puuttuikin. Toisaalta en yhtään ihmettele. Olen niin loppu, että on vain ihme, ettei kroppa ole reagoinut asiaan aiemmin. Edellisestä flunssasta on reilu kuukausi eli jostainhan tämä kertoo. Lähden kuitenkin treenaamaan, koska oire on vasta kurkkukivun tasolla. Vihaan koko treeniä. Teen sen puhtaasti sisulla, vaikken oikeasti jaksaisi sekuntiakaan. Treeni kuvastaa koko elämään tällä hetkellä. En jaksaisi enää hetkeäkään. Ensin ajattelin, että en oikeasti jaksa enää päivääkään. Sitten piti al...

Niinhän siinä sitten kävi. Vähän lepoa eikä mikään tunnu enää ylitsepääsemättömän vaikealta. Se pyhä kolminaisuus harjoittelu, ravinto ja lepo pitää ihan totta paikkaansa. En tee mitään -päivänä kävin aamulla lenkkeilemässä, jonka jälkeen pesin pari koneellista pyykkiä, mutta siinä se sitten oli. Loppupäivän makasin sohvalla ja olin kuolemanväsynyt. Yöunillekin menin ajoissa ja vetelin kymmenen tuntia unta palloon. Taisi tulla lepääminen tarpeeseen. Se on vain jännä, kun sen tarpeen ymmärtää aina vasta kantapään kautta. Ikinä ei tulisi mieleen jättää treenejä väliin tai syödä ohi suunnitelman, mutta lepäämisen voi kyllä ohittaa. Ihmismieli on kummallinen. Hyvää tankkauspäivää! (ja eikö ole kiva, että Intersportissa on kaiken maailman juoksuklinikat ja lenkkaritarjoukset viikko sen jälkeen, kun ostin uudet lenkkarit...) Suomen paras leipomo on uusi lempiohjelmani! Lähdin eilen aamulla lenkille sillä ajatuksella, että juoksen rauhallisesti ja pidän sykkeen melko...

Tiesittekö, että blogeissa pitää dieetistä puhua mahdollisimman positiiviseen sävyyn? Jos sattuu valittamaan, niin voidaan heti olla huomauttamassa, että "itsepä olet valinnut" tai "mahtaako olla kropassa kaikki kunnossa" tai "onkohan nyt dieetissä vikaa". Loppuun asti pitää muistaa hehkuttaa dieettiä maailman hienoimpana aikana, joka ei oikeastaan ole muuttanut elämässä mitään. No, ihan tiedoksenne, että meillä ei tällä hetkellä heitellä ruusun terälehtiä ja hypitä onnesta. Meillä lasketaan päiviä dieetin loppumiseen. Useimpina päivinä laskuja tehdään sillä ajatuksella, että koska pääsee kisaamaan, mutta toisina päivinä iloa haetaan ihan oikeasti siitä, että kohta tämä loppuu. Ja veikkaan, että minä en ole tässä kahden hengen perheessä ainoa, joka tämän jakson päättymistä odottaa. Kirjoitin väärin, meillähän on kolmen hengen perhe eikä kahden. Kolmas perheenjäsenemme Benda. Olen jumalattoman väsynyt. Teen töitä päivisin ja ohjaan iltaisin. Nukun ...

Neljä viikkoa kisaan ja tällä hetkellä se tuntuu tooodella pitkältä ajalta. Kävimme eilen Prismassa kaupassa ja olin valmis syömään koko kaupan. Teki mieli kaikkea mitä näin; keksejä, leipää, munkkeja, jauhelihaa, jogurttia, karjalanpiirakoita, hedelmiä, juustoa ja totta kai karkkia. Kaikki mahdollinen näytti hyvältä. Paitsi Jaffa-keksit, joista en tykkää. Ilmeisesti ikinä ei ole niin makeanhimo, että Jaffa-keksit alkaisivat kuulostaa houkuttelevilta. Joka tapauksessa viimeinen kuukausi on sellainen, että alkaa pikkuisen ottamaan jo päähän. Ei huvittaisi enää syödä pieniä annoksia saamatta vatsaansa täyteen. Haluaisi ahtaa mahansa täyteen pastaa ja asettautua sitten vatsansa viereen huilaamaan. Tosin tämä halu kestää tasan kisaan asti ja katoaa sillä sekunnilla, kun saisi syödä. Onneksi ruokavaliooni on nyt löytynyt todella toimiva kokonaisuus. Vaikka energiaa tulee vähän, jaksan melko lailla hyvin. Edelleen Attackissakin tunnen itseni todella kevyeksi ja se auttaa jaksamaa...