Vaikeuksien kautta melkein voittoon

Fitness Classicista on jo viikko, mutta nyt vasta ehdin istahtamaan koneen ääreen. Tuntuu, että kisoista olisi jo ikuisuus, sillä paluu arkeen tapahtui aika nopeasti. Monen kuukauden valmistautuminen ja kisa oli taas hetkessä ohi. No, sellaista tämä on.

Kisaviikonloppu oli aivan ihana. Majoituimme siis tiimini yhteistyökumppanina toimivaan Radisson Blu Espooseen, josta tykkäsin hirveästi, sillä sain olla hieman poissa kisahulinasta. Perjantain rekisteröitymistilaisuudessa oli pieni kisajännitys yllä, mutta viikonlopun aikana se karisi ja olin jotenkin täysin rentoutunut koko ajan.

Matkalla Helsinkiin

Lauantain vietin sängyssä löhöillen ja netissä surffaillen. Sellainen aivot narikkaan -päivä, joita en yleensä pahemmin harrasta. Mutta kyllä teki hyvää. Neljän maissa haimme Marjon bussipysäkiltä ja kuolatessani ensin sivusta, kun huoltojoukkoni söivät hotellin ravintolassa, jatkoimme iltaa kisavalmistautumisten parissa. Iltaan kuului mm. kulmien muotoilua ja värjäämistä sekä värien levittelyä. Käytän värinä ainoastaan Jan Tanaa, joten värien levittelyä ei tarvitse aloittaa kuin vasta edellisenä iltana. Illalla useampi kerros ja aamulla yksi korjauskerros, niin homma on valmis. Atooppinen ihoni ei kestä Pro Tania, joten olen tyytyväinen, että tällainenkin vaihtoehto on.

Matkalla Kultsalle

Kisalook, meikki ja hiukset By Marjo Mattila
 

Sunnuntaina aamu kuluikin kaunistautumisissa. Itsehän lähinnä istuin paikallani ja kuuntelin musiikkia, kun tiimini hoiti hommat. Marjo laittoi hiukset, meikin ja vielä viimeisen värikerroksen ja puolisoni hoiti pakkaamiset sun muut ja täydellisellä minuuttiaikataululla olimme juuri oikealla hetkellä valmiit. Kisapaikalla vielä liimattiin kynnet ja kaikki oli valmista. Poikatytöstä naiseksi ja vain muutamassa tunnissa! Koko kisalook oli jälleen luovutettu Marjon osaaviin käsiin ja olin jälleen kerran enemmän kuin tyytyväinen. Halusimme hieman erilaista kampausta kuin syksyllä, sillä bikinit olivat samat ja jotenkinhan sitä pitää aina uudistautua. Marjon löytää Porissa Hiusmuotoilukeskus Glazesta Otavankadulla.

Olen yleensä kova jännittämään ja kaikesta henkisestä valmistautumisesta huolimatta aina pelkään epäonnistumista. Nyt olin vielä itse kisassakin varsin rento ja olo oli koko ajan luottavainen. En katsellut muita kisaajia etukäteen muuten kuin heipat sanoin, mutta muuten en heidän kuntojaan tuijotellut. Minun on parempi keskittyä vain itseeni, jotta itsevarma olo säilyy. Kritisoin aluksi uutta rekisteröitymistapaa, jonka vuoksi minulle tuli tavallaan ylimääräinen tyhjä päivä Helsingissä, mutta se taisikin olla onneni. Tuon rauhallisen lauantaina aikana pystyin rentoutumaan ja keskittymään olennaiseen. Sain kaikki arkiasiat tehokkaasti pois mielestäni.

Kisapaikalla ei onneksi tarvinnut kauaa odotella vaan pienten jumppailujen ja öljyjen levitysten jälkeen pääsi heti lavalle. Bikiniliima meinasi tehdä tepposet, kun oli hieman päässyt kuivumaan, mutta sekin probleema selvisi nopeasti. Saatiin bikinit liimattua ihooni, jotta pysyivät nätisti paikallaan. Hieman kireämmästä kunnosta johtuen oli kyllä siinä ja siinä, että oliko bikinin alaosa nyt hieman iso, sillä se meni helposti ryppyyn ja vaati melko lailla liimaa, että pysyi ojennuksessa. Onneksi se oli vain pieni murhe.

Lavalla oli aivan ihanaa. En ole varmaan ikinä ollut missään kisassa niin rento kuin nyt. Nautin suunnattomasti eikä hymyä tarvinnut näytellä. En tärissyt jännityksestä niin kuin yleensä vaan olisin voinut jäädä vaikka koko illaksi sinne lavalle. Yleisöstä kuuluneet kannustushuudot vielä tsemppasivat lisää. Alkukilpailun jälkeen olin melko lailla varma finaalipaikasta, vaikka en edes tiedä miksi. En edelleenkään ollut vertaillut itseäni muihin tyttöihin, mutta jotenkin olin vain varma onnistumisestani. Hieno fiilis.

Ja finaalipaikkahan sieltä tuli ja ei kuin uudestaan lavalle. Finaalin t-kävely meni ihan hyvin. Yksi takaposeeraus oli hieman huono, en tiedä miksi se käsi jäi sinne lanteille, mutta eipä tuo nyt hirveä moka ollut. Ja täytyyhän sitä jotain korjattavaa jäädä ;)

Seuraavat kuvat ovat Bodylehden Galleriasta.

Poseerauksissa etuasento oli taas ihan päin jotakin, vaikka sitä on melkoisesti harjoiteltu. Muut asennot olivat kutakuinkin kunnossa, mutta etuasento tökkii. Toinen parantamisen kohde siis seuraaviin kisoihin.

Palkintojen jakoon mennessä edelleenkään ei jännittänyt. Johtui varmaan siitä, että olin tyytyväinen kuntooni ja ajattelin, että se riittää mihin riittää ja siihen on tyytyminen. Salaa mielessäni toivoin kolmen parhaan joukkoon sijoittumista.

Kuva: Bodylehden Galleria

Kuva: Bodylehden Galleria

Palkintojen jaossa viimeisinä line upissa seisoimme minä ja Minna. Marjo Krishi kertoi, että kisa oli ollut tiukka, sillä voittajalla ja toiseksi sijoittuneella oli sama pistemäärä. Tasapisteilläkin ero kuitenkin pitää saada ja tällä kertaa voitto meni Minnalle. Tasapisteissä voiton ratkaisee se, kumpi on saanut enemmän parempia sijoituspisteitä. Olin tyytyväinen kakkossijaani, vaikka tuntuikin tyhmältä jäädä tasapisteillä ulos EM-kisoista. Kisoihin kun pääsi vain voittaja.

Sosiaalisen median suurkuluttajana piti tämä kuva tietenkin
heti julkaista Facebookissa ;)

Kisan jälkeen napattiin vielä parit studiokuvat, joista kiitos Tomi Rehellille. Tässä niistä muutama.

Kuva: Tomi Rehell

Kuva: Tomi Rehell

Kuva: Tomi Rehell

Ja sitten ei kun syömään! Helsingissä pitää aina käydä MorriSon`sissa syömässä ja sinne suuntasimme burgereille. Täytyy sanoa, että ranskalaiset maistuivat melkoisen hyviltä. Hampurilaisesta taisi jäädä osa syömättä kun vatsa täyttyi. Ja piti vähän jättää tilaa Filmtownin irtokarkeille.

Kotona meitä odottikin yllätys, kun kissaa ruokkimassa käyneet vanhempani ja mummuni olivat tuoneet herkkuja meitä odottamaan. Appivanhemmat antoivat vielä pullon kuohuviiniä, jonka korkkasimme juhlan kunniaksi. Häistämme valmistunut DVD oli myös odottamassa, joten vietimme iltaa katsellen edellistä juhlan aihetta ja syöden herkkuja. Kyllähän nuo hyvältä maistuivat pitkästä aikaa.

Kotona odotti kukkia ja herkkuja!

Kotiin palasi siis tyytyväinen, mutta melko tyhjän olon omaava kilpailija. Koko homma oli ohi hetkessä ja seuraavana päivänä klo 8 odotti työt ja sama kiire ja hullunmylly jatkui taas aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. No ei aivan kuin mitään, sillä paikallinen sanomalehti Satakunnan Kansa julkaisi kisoista pienen uutisen (URHEILUsivuilla!) ja puhelimeni ja sähköpostini täyttyivät onnitteluista. Koko viikon olen saanut vastaanottaa onnitteluja, olen sitten mennyt minne tahansa. Se on ollut aivan äärettömän hienoa. On niin mahtavaa, että laji on saamassa myös suuren yleisön hyväksynnän ja se oikeasti luetaan urheilulajiksi. Kyllä minä ymmärrän, että tämä on vähän erilaista urheilua, mutta on hienoa, että sitä ei enää niin karsasteta. Ihmiset ovat tuntuneet olevan aidosti iloisia suorituksestani ja se on tuntunut kyllä vaikean kevään jälkeen todella hyvältä.

Vaikka arki pamahti maanantaina käyntiin, niin nyt pääsiäisenä olemme juhlistaneet menestystä (ja osin vähän niitä juhlimatta jääneitä kolmekymppisiäkin) yhdessä ystävieni kanssa. Pääsiäiseen on kuulunut ihania yllätyksiä (kiitos Marjo ja Janne), mukavaa yhdessäoloa, hyvää ruokaa (kiitos Krista) ja runsaasti rentoutumista. Toki treenitkin on ehditty heittämään.

Ensi viikolla edessä onkin sitten kunnolla paluu treenisalille. Uudet kisasuunnitelmatkin ovat jo selvillä, mutta niistä lisää seuraavassa kirjoituksessa. Nyt pitää lähteä syömään, sillä tällä kertaa minulle ruokaa laittaa mummu. Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!