Kuten olen monesti todennut, tämä raskaus on ollut selkeästi ensimmäistä helpompi. Siitä huolimatta alan jälleen näin loppuvaiheessa totaalisesti väsyä tähän olotilaan. Laskettuun aikaan on nyt kaksi viikkoa ja viimeiset pari viikkoa ovat olleet aikamoista taistelua.
Olen niin turvonnut, että peiliin katsominen pelästyttää tämän tästä. Ei riitä, että mitkään kengät eivät mahdu enää jalkaan vaan naamakin on niin turvonnut, että näyttää kuin olisi ryypännyt viikon. Seistä jaksaa ehkä juuri sen aika kun viikkaa koneellisen pyykkiä ja sitten pitää jo huilata. Edes lähimpään leikkipuistoon ei meinaa jaksaa lähteä kävelemään, vaikka sinne on ehkä 400 metriä matkaa. Iltaisin ei meinaa saada unta ja yöllä on noustava vessaan ihan vähintään kolme kertaa. Ja joka kerta on yhtä vaikea nukahtaa uudelleen. Koko ajan tekee mieli lakritsia, mitä ei saa syödä. Paino nousee niin, ettei vaa'alle meinaa enää uskaltaa. Ajatukset kireistä vaatteista ja juoksulenkeistä ovat niin kaukaisia, että kuuluvat ehkä eri planeetalle. Vatsa painaa ja kulkeminen on yhtä vaappumista. Puhumattakaan niistä viime päivien vaivoista, joista ei huvita julkisesti puhua, mutta joiden vuoksi kaikki liikkuminen on ollut yhtä tuskaa. Sitä on kokenut kipuja, joiden olemassaolosta ei ollut aiemmin mitään tietoa.
Niinpä toivon, että vauva syntyisi jo pian. Siitäkin huolimatta, että synnytys ei ole ajatuksena se maailman mukavin. Yritän kuitenkin pysyä positiivisena ja ajatella, että se nyt vaan EI VOI mennä yhtä pitkän kaavan mukaan kuin ensimmäinen. Ja pidän sormet ristissä, ettei myöskään toipuminen menisi samanlaisten mutkien kautta kuin silloin. Ei mene. Ei vain voi mennä.
Sitä alkaa tässä kohtaa haaveilla monista asioista.
- Haluaisin syödä sitä lakritsia. Ja salmiakkia.
- Haluaisin juoda oikeaa kuohuviiniä.
- Haluaisin ottaa juoksuaskeleita.
- Haluaisin ostaa vaatteita ilman, että pitää pohtia vatsaa tai imetysmahdollisuutta.
- Haluaisin ostaa uudet kengät.
- Haluaisin pystyä käyttämään kaikkia nykyisiä kenkiä.
- Haluaisin treenata.
- Haluaisin kääntää kylkeä tuosta vaan.
- Haluaisin saada sukat jalkaan ilman taistelua.
- Haluaisin jaksaa touhuta.
- Haluaisin katsoa peiliin ilman ahdistusta.
Kaiken kaikkiaanhan tätä raskautta on ihan maksimissaan kuukausi jäljellä, todennäköisesti vähemmän. Sellaisen ajan nyt kai seisoo vaikka päällään. Ja sitten sitä on kahden pikkuisen äiti. Hui, miten jännittävä ajatus!
 |
| Fitnesstiimin tytöt pääsivät yllättämään! |
Kommentit