Olen kuullut, että raskaana olevissa on tietynlaista hehkua. Olen ajatellut sen olevan p****puhetta, sillä ensimmäisessä raskaudessa olo oli kaikkea muuta kuin hehkeä. Tällä toisella kerralla olen jo useamman kerran kuullut, että hehku näkyy ja ehkä pystyn jopa allekirjoittamaankin sitä! Kaikki on mennyt niin eri tavalla kuin Tinkan kanssa.
Alussa toki tuli huonovointisuutta ja väsymystä, mutta se ei ollut ylivoimaisen lamaannuttavaa. Yhä edelleen saan ajoittain voimakkaita pahoinvointikohtauksia, mutta ne menevät nopeasti ohi. Mitään erityisen suurta väsymystä en enää raskauden puolivälin lähestyessä ole tuntenut. Samalla henkinen vointi on sata kertaa parempi kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin olin tosi alakuloinen melkein läpi raskauden. Nyt negatiivisia ajatuksia ei ole juurikaan päähän eksynyt.
Paino on oman puntarin mukaan muutaman kilon jo noussut, mutta ei ihan sellaisella vauhdilla kuin viimeksi. Onneksi. Näin olo omassa kropassa pysyttelee mukavana. Vatsa on pieni ja sievä eikä olo tunnu vielä isolta ja turvonneelta, kun viimeksi siltä tuntui hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien. Tuntien ohjaamisen suhteen ei ole ollut ongelmia. Vatsalihasten tekemistä olen vältellyt aika lailla alusta lähtien, sillä vatsalihasten kanssa oli viime raskaudessa ongelmaa, kun ne alkoivat antaa vatsalle tilaa. Kipu oli tuolloin varsin suuri. Nyt yritän olla rasittamatta vatsaa yhtään enempää kuin mitä nyt vartalonhallinnassa sen pitää hommia tehdä. Liikkeistä ovat poissa myös selinmakuulla tehtävät liikkeet, sillä sen lisäksi, että ne ensimmäisen kolmanneksen jälkeen saattavat vaikuttaa hapenkuljetukseen, ne eivät itsestä tunnu miellyttäviltä. BodyPumpin kyykyissäkin pitää joskus antaa periksi hieman maltillisemmille painoille, mutta muuten kaikki sujuu hyvin.
Silti menin tällä kertaa hieman jännityksellä sokerirasitukseen, koska viimeksihän sieltä tuli yksi korkea arvo ja sitä kautta raskausdiabeteksen diagnoosi. Tällä kertaa arvoissa ei ollut mitään huomauttamista. Kaikki olivat selkeästi alle viitearvojen, joten sain huokaista helpotuksesta. Eihän tuo diagnoosi nyt mikään katastrofi ole, mutta aina se kertoo suurentuneesta diabetesriskistä jatkossakin. Raskausdiabeetikkojen vauvojenkin sokeriarvoja mittaillaan syntymän jälkeisinä päivinä huolellisesti. Olin iloinen, että tällä kertaa kaikki oli hyvin.
Sokerirasitus itsessään ei minusta ole suurikaan juttu, vaikka tokihan sitä kaksi tuntia istuisi mieluummin hieman mukavammilla penkeillä kuin laboratorion odotusaulassa. Aika menee kuitenkin suhteellisen nopeasti lehtiä lueskellessa eikä onnekseni pahoinvointikaan tuona aamuna vaivannut. Kotiin päästyä söin kyllä ison lautasellisen puuroa ja melkein puolikkaan ruispatongin, hieman oli nälkä iskenyt odottelun seurauksena!
Kaiken kaikkiaan siis asiat ovat mallillaan. Vuoden kahden viimeisen viikon aikana pitäisi saada vielä jonkin verran työhommia tehtyä (joita selkeästi välttelen tätä kirjoittamalla), mutta onneksi joulupyhiin mahtuu myös perheen keskeistä laatuaikaakin. Yritän jaksaa ensimmäistä kertaa elämässäni valmistaa jouluaattoaamuna riisipuuroa. Jospa tästä saisi jotain meidän omia jouluperinteitä aloitettua. Koska sitähän joulu, perinteitä perinteiden perään!
Kommentit