Kesällä meitä on neljä

Niin, ensi kesänä perheessämme on neljä jäsentä. Uskomaton ajatus. Ensi kesänä minulla on kaksi lasta. Kunhan vain kaikki menee hyvin. Ei ole kuin pieni hetki siitä, kun olimme puolison kanssa hyvin tyytyväisiä elämäämme kahdestaan. Ja kohta meitä onkin jo neljä. Niin nopeasti se elämä muuttuu.

Raskautta on täynnä 13 viikkoa, joten asiasta uskaltaa jo puhua. Pelkäsin keskenmenoa ensimmäiset viikot ja olin jokaisesta vatsan nipistyksestä varma, että nyt se alkaa. Mutta ei alkanut. Hiljalleen piti vain uskoa siihen, että kyllä tämä lapsi on nyt tullut jäädäkseen. Tällä kertaa meitä ei koeteltu millään asialla. Raskaus alkoi helposti. Tarvittiin vain lupa, että toinen lapsi saa tulla jos on tullakseen, niin eiköhän hän ilmoittanut tulostaan saman tien. Keskenmeno jäi tällä kertaa vain pelon asteelle ja vointikin on ollut ensimmäistä raskautta parempi. So far so good.

Jotain hyvää siinä keskenmenossakin silti oli. Enää se "kunpa kaikki menisi hyvin" ei ole pelkkää sanahelinää. Koen, että olen eri tavalla kiitollinen lapsesta nyt. Ensimmäisen raskauden kohdalla kun sanat olivat vain sanoja. Jotain, mitä voisi sattua, mutta ei kuitenkaan minulle sattuisi. Nyt sitä aivan eri tavalla tiedostaa miten mitä tahansa voi koska tahansa sattua. Ja osaa olla sydämensä pohjasta kiitollinen lapsistaan.

Toisessa raskaudessa on jo alkuvaiheessa ollut hyvin paljon eroa ensimmäiseen. Oma vointi on ollut selkeästi parempi. Olen toki ollut väsynyt ja ajoittain pahoinvoivakin, mutta oireet ovat selkeästi lievempiä kuin Tinkaa odottaessa, jolloin olin todella loppu aina sinne 17. raskausviikolle asti. Nyt riittää, kun nukkuu pitkiä yöunia ja pääsee toisinaan päivälläkin hetkeksi lepäämään, niin jaksaa ihan hyvin. Oma vaikutuksensa on varmasti myös sillä, että elämä ei ole ihan niin hektistä kuin ensimmäisen raskauden aikana. Tällä kertaa myöskään raskautta ei mieti ihan koko aikaa. Se kulkee tässä mukana ja kaikki huomio on vielä Tinkassa. Toisinaan raskauden voi melkein jopa hetkittäin unohtaa.

Ihmisten suhtautuminen toiseen vauvauutiseen on vaihdellut. Toisten vastaanotto on ollut neutraalia tyyliin "kyllähän tämä tiedettiin" ja toiset ovat iloinneet kuin ensimmäiselläkin kerralla. Mutta jotenkin on tuntunut, että ihan kaikkia uutinen ei ole ilahduttanut. Syitä on monia, mutta yllättävän pahalta se tuntuu, että joku ei voi iloita puolestamme. Ollaanpa saatu yksi kysymyskin siitä, että oliko kyseessä suunniteltu raskaus, kun ikäeroa tulee näin vähän. No, täytyy sanoa, että kyllä sitä on tähän ikään mennessä oppinut, että miten niitä lapsia tulee, että kyllä tämä ihan oli ajatuksissamme.

Treenatakin on jaksanut!

Ikäeroa lapsille tulee vuosi ja yhdeksän kuukautta, mikäli syntymä vain menee lähelle laskettua aikaa. Ajatus pienestä ikäerosta lienee subjektiivinen. Toki ikäero minunkin mielestäni on melko pieni, mutta en ajattele sitä mitenkään liian pienenä. Ymmärrän, että ensi kesänä voi olla kädet täynnä töitä, kun taloon tulee vauva siinä vaiheessa, kun isosiskokaan ei vielä ole omatoiminen. Ymmärrän myös, että Tinkalle vauva voi olla kolaus, kun hän ei enää olekaan huomion keskipiste.

En siltikään osaa jännittää pientä ikäeroa, sillä toivon, että näin sisaruksista tulisi läheisiä toisilleen. Ymmärrän kyllä, että Tinkakin on vielä pieni ja kaipaa syliä yhtä paljon kuin ennenkin, mutta toivon, että hän ehkä alkaisi entistä enemmän tukeutua myös isäänsä. Hänhän on aina ollut varsinainen äidin tyttö. Tämä tilanne on tosin hiljalleen muuttumassa, sillä nykyään isä mm. hoitaa nukuttamisen ja yöheräilyt, joten symbioosimme on purkautumassa. Nuo yöt ovatkin olleet nyt meillä työn alla, mutta siitä lisää joku toinen kerta.

Kaiken kaikkiaan on todettava, että onhan tämä valtavan hienoa aikaa elämässä. Aivan ainutlaatuisia asioita tapahtuu. Teen töitä vielä huhtikuulle asti osa-aikaisesti, mutta sitten tarkoituksena on jäädä ainakin 1,5 vuodeksi kotiin. Katsotaan miten käy. Hulluahan tämä on. Pari vuotta sitten olin töihin itsensä upottava ja elämästä nauttiva lapseton ja kohta olen kahden lapsen kotiäiti. Voi elämä miten se meitä heittelee.