Äitiyslomani päättyy tämän kuun lopussa, jolloin Tinka on noin yhdeksän kuukauden ikäinen. Niin iso jo, mutta niin kovin pieni. Tuntuu hassulta, että nyt pitäisi mennä töihin, kun tässä on vasta aloitettu tämä äidin työ.
Olen pyöritellyt työasioita päässäni jo kuukausikaupalla. Yrittäjänä kun näiden lomien pitäminen ei mene ihan samalla tavalla kuin työsuhteessa olevilla. Minulta on jo todella monta kertaa kysytty, että joko teen töitä. Ihan todella monta kertaa. Ilmeisesti yrittäjillä ei ole oikeutta kunnolliseen äitiyslomaan, mutta eipä niillä ole oikeuksia mihinkään muuhunkaan, ettei sen puoleen. Joka tapauksessa pitkällisen ja useita kävelylenkkejä vaatineen ajatustyön seurauksena olen päättänyt, etten aloita vielä töitä. Syksyllä tulen aloittamaan osa-aikatyön palkkasuhteessa (parina päivänä viikossa), mutta sen ja jumppien lisäksi en aio tehdä muuta. Kesän olen yhtä viikonlopun työkeikkaa lukuunottamatta kotona.
Syitä tähän päätökseen on monia.
1) Yksinkertaisesti haluan olla kotona. Rakastan kotona olemista enemmän kuin olisin ikinä, ikinä voinut kuvitella. Minulla ei ole hinkua työelämään.
2) Tinka on todellinen äidin tyttö. Hän on ollut sitä syntymästään asti eikä asia ole miksikään muuttunut. On paljon tilanteita, jossa häntä ei saa rauhalliseksi kuin äidin syli. Miksi yrittäisin pakottaa häntä muuhun? Olen edelleenkin ollut pois hänen luotaan maksimissaan kolme tuntia kerralla. En millään usko, että pystyisin olemaan yötä pois hänen luotaan, kuten osa töistäni vaatisi.
3) Luulen, että jos joskus haluaa tehdä vähemmän töitä, on se aika nyt. Tällaista hetkeä tuskin enää myöhemmin elämässä tulee.
4) Vaikka pieni osa minusta harmíttelee hyvien työtilaisuuksien menettämistä, uskon silti, että tulisin tulevaisuudessa enemmän katumaan töihin lähtemistä kuin kotiin jäämistä.
Keskustelin puolisoni kanssa ajatuksistani töiden suhteen ja hän tuki ajatustani kotiin jäämisestä. Tehdessäni sitten päätöksen vain tuon osa-aikatyön aloittamisesta, taisin päästää helpotuksesta jopa pari pientä kyyneltä. Tuntui niin helpottavalta, että olin saanut tehtyä päätöksen ja tajusin, että olin päätöksestä niin onnellinen, että se tuli siinä samalla varmistettua täysin oikeaksi. Kotiin jäämisen minulla mahdollistavat puoliso, omat osa-aikatyöt sekä hulluina vuosina kerätyt säästöt. Ei ole kuulkaa menneet minuuttiaikataulut hukkaan! Toisaalta hassua, että kuvittelin tekeväni kotiin jäämisen päätöksen, vaikka vedän jumppaa useamman kerran viikossa ja kohta nuo elokuun työtkin jo alkavat. Vai ovatko ne sitten vain harrastuksia?
Minua itse asiassa jännittävät hirveästi jo nuo kesän yksi viikonloppukeikka sekä syksyn osa-aikatyö. Tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta jättää Tinka kokonaiseksi päiväksi muiden hoitoon. Olkoonkin, että hän on aina isän tai mummon hoidossa, niin silti ajatus on hirveän vaikea. Olen varmaan vain ylihuolehtivainen, sillä ovathan monet vauvat olleet tämän ikäisinä jo yöhoidossakin monta kertaa. Siihen itse tuskin pystyn vielä hetkeen. Jotenkin Tinka on vain aina ollut niin äidin perään, että hänen luotaan pois oleminen on kovin vaikeaa. Hän myös edelleen juo vain äidinmaitoa, vaikka muuten ruokailuja onkin jo melkein viisi ateriaa päivässä. En ole enää edes yrittänyt opettaa häntä pulloon vaan hän hörppii vettä nokkamokista ja on muuten imetyksellä. Näin tulemme jatkamaan niin pitkään kuin hän haluaa, joten senkään vuoksi yön yli pois olemiset eivät toistaiseksi onnistu.
Minusta on edelleen jännittävää millainen äiti-ihminen minusta on kuoriutunut. Aikana ennen lasta vitsailimme puolison kanssa, että varmaan minusta tulee sitten pahimman luokan äiti-ihminen, kun en ole ikinä pahemmin muiden lapsista välittänyt ja olen aina vain nauranut kaikille naisten äitihössötyksille. Mutta se oli aina vitsi. VITSI. Hupsistakeikkaa vitsistä tulikin totta. Olen pahasti äitiytynyt. Liekö tähän parannuskeinoa ollenkaan? Ihmisessä on näköjään piilossa yllättäviä asioita, joita on mahdoton etukäteen tietää. Jos minulle olisi vuosi sitten sanottu, että vuoden päästä suurin toiveesi on olla kotiäiti, olisin nauranut niin, etten olisi henkeä saanut. Ajatus oli tuolloin mahdoton. Mutta mitäpä siitä? Elämä kuljettaa, nyt vain nautitaan matkasta.
Kommentit