Syöminen ei ole vain energian ja ravintoaineiden tankkaamista vaan siihen liittyy valtavasti muitakin seikkoja. Jäin pohtimaan niitä jälleen kerran, kun törmäsin Facebookissa Marja Hintikka Livestä tutun Jenny Lehtisen Läskimyytinmurtajat-ryhmään. Ryhmässä haetaan keinoja kestävään elämänmuutokseen ja tasapainoon sekä murskataan ylipainoon ja laihdutukseen liittyviä myyttejä. Erinomainen aihe, sillä vaikka laihtuminen voikin olla seurausta dieetistä, ei pysyvä painonhallinta useinkaan ole. Silloin on tarvittu sallivampaa ja nimenomaan siihen tasapainoon pyrkivää otetta. Tästä syystä en itse fitnessurheilun ulkopuolella kannata minkäänlaisia dieettejä, sillä ne johtavat pysyvyyteen vain harvoin. En myöskään ymmärrä nettiruokavalioita, joita noudattavat ihmiset ikään, kokoon ja aktiivisuuteen katsomatta. Ei yksi kalorimäärä voi sopia kaikille. Kannustankin kaikkia elämänmuutokseen pyrkiviä ottamaan yhteyttä ravitsemusterapeuttiin tai ravintovalmentajaan, jonka kanssa voi yksilöllisesti lähteä ravitsemustaan pohtimaan ja tehdä tarvittavia muutoksia oman ruokavalion pohjalta. Sitä maitorahkaakaan ei tarvitse syödä jos siitä ei tykkää.
Mutta siis se mitä jäin ryhmän löydettyäni pohtimaan, on suhde ruokaan. Se voi olla välinpitämätöntä, se voi olla jokseenkin haasteellista tai se voi olla vaikeaa. Jokaisella kuitenkin jonkinlainen suhde ruokaa ja syömiseen on. Ajattelen itse, että itselläni on nykyään suhteellisen mutkaton asenne ruokaan, mutta tunnistan silti tiettyjä ongelmakohtia. Niin sanotuista kielletyistä ruoista olen aktiivisesti pyrkinyt eroon, mutta tunnesyöjä tunnustan edelleen olevani. Tein Ylen sivuilla olevan testin siitä, liittyykö syömiseeni ongelmakohtia ja tunnistin kymmenestä kohdasta neljä Kyllä-kohtaa eli ongelmaa. Nämä eivät ehkä ole enää tämän hetken ongelmia, mutta asioita, jotka tunnistan jostain vaiheesta elämää.
Koetko itseinhoa syömistäsi ruokamääristä?
Itseinho on hieman vahva sana, mutta kyllä, toisinaan. En ehkä viime aikoina, mutta erityisesti ennen raskautta, kun treenasin paljon ja söin paljon. Perustelin aina, että lihasmassan kasvatukseen tarvitaan energiaa ja kulutan paljon, niin voin syödä, mutta toisinaan häpesin ruoka-annoksiani. Yliopistoruokalassa kaverit söivät täydellisiä lautasmalliaterioita ja itse vedin niin paljon kuin lautaselle mahtui. Ei se aina ihan mutkatonta ollut. Varsinaista itseinhoa aiheuttivat ehkä lähinnä hillittömät herkkumäärät, joita mätin viikonloppuisin. Vaikka juuri oli saatettu valmentajan kanssa sopia, että ruokavalion on oltava hallittu ja painon pysyttävä kurissa. Se sokerihiiri minussa elää vahvana ja häpeilevänä.
Jatkatko usein treenaamista, vaikka kehosi viestii väsymyksestä?
En enää, mutta joskus oli aika, kun pidin itseäni väsymättömänä. Tuolloin en antanut ajatuksen väsymyksestä edes tulla mieleeni, vaikka kroppaa kolotti. Omat treenit oli aina tehtävä, vaikka viikko olisi ollut täynnä tuntien ohjauksia, koska eihän se ohjaaminen treenaamista ole, se on työtä! Nyt pystyn jo ymmärtämään, että ihminen ei ole kone. Ei, vaikka kuinka monta vuotta sellaista itselleen uskottelisi.
Mietitkö miltä ruokaostoksesi näyttävät muiden ihmisten silmissä?
Voi kyllä! Mutta tämä liittyy ehkä ammattiini. Joskus kun haen kaupasta kahvipullaa, haluaisin selittää muille ostoksilla olijoille, että meille on tulossa vieraita. Jos en osta hevi-osastolta mitään, haluaisin huutaa megafoniin, että meillä on kotona vielä hedelmiä jäljellä. Toisinaan, jos lähden vain herkkuostoksille, mietin pitäisikö ostaa myös kasviksia, etteivät ostokseni näyttäisi niin epäterveellisiltä. Hullua!
Pelkäätkö menettäväsi hallinnan syömäsi ruoan määrän suhteen, erityisesti ollessasi yksin?
Toisinaan syömisen tarvetta ei vie mikään määrä syömistä. Ja yksin ollessa ei tarvitse rajoittaa. Joskus suurin nautinto on syödä niin kauan, ettei enää pysty. Rakastan syödä suklaata kylmänä niin, että sitä voi rouskuttaa kuin näkkileipää. Se on minusta vähän vinksahtanutta ja pyrin välttämään sitä. Voisin syödä levyllisen tuosta vaan. Ja lähteä etsimään kaapista lisää syötävää.
Toki on sanottava, että tämä varmasti useimmiten liittyy vääränlaiseen syömiseen eli huonoon ateriarytmiin tai riittämättömään syömiseen, mikä saa ahmimaan ruokaa väärällä tavalla. Aiemmin ne saattoivat liittyä testin kohtaan Asetatko syömisellesi tiukkoja rajoja, joiden rikkominen aiheuttaa ahdistusta?
Minulla oli siis pitkään niitä kiellettyjä ruokia. Koska tiesin olevani sokerihiiri, pyrin kokonaan välttelemään herkkuja. En myöskään ostanut ikinä tuoremehua (tyhjää energiaa), sokerilimsaa (aina lightia) tai rasvaista jogurttia tai leikkelettä (näitä en juuri käytä edelleenkään, mutta enää ne eivät ole ehdoton ei). Herkuttomuus onnistui viikolla ihan mukavasti ja sitten viikonloppuna ahdoin kolme päivää niin paljon kuin mahtui. Ja olin pahoilla mielin asiasta. Muistan tämän alkaneen jo ala-asteella, kun aloimme ystäväni kanssa karkkilakkoon. Enhän minä sitä pystynyt pitämään. Ystävä pystyi ja laihtui kovasti. Olin kateellinen, vaikkei minulla ollut mitään syytä laihduttaa tai pitää karkkilakkoa. Miten tuo laihduttaminen ja karkkien epäterveellisyys iskostetaankin jo lapsuudessa mieliimme? Oikeastaan vasta kun ymmärsin, että voin syödä suklaata myös viikolla eikä maailma kaadu siihen, onnistuin purkamaan kiellettyjen ruokien listani. Nykyään harrastan paljon pienten herkkujen syömistä. Saatan ottaa päivittäin kahvin kanssa keksin tai palan suklaata. Se on minun tapani pitää sokerihiiri kurissa. Jos pidän sokerihiiren nälässä, siitä tulee niin nälkäinen, että kohta sille voi kaataa sokeria suoraan pussista suuhun. Sallivuus toimii minulle niiiin paljon paremmin, sen olen selkeästi oppinut. Ymmärrän, että sokeri on haitallista, mutta ymmärrän myös että itsensä kanssa tappeleminen ei ole sopivaa syömistä tai painonhallintaa.
Testin tekeminen oli herättävää, sillä se muistutti siitä, että edes normaalipainoisen, paljon ravitsemuksesta tietävän henkilön suhde ruokaan ei aina ole mutkatonta. Entä sitten jos painon kanssa on ongelmaa? Entä jos taustalla on ongelmallista syömiskäyttäytymistä tai jopa syömishäiriö? Asia ei parannu sanomalla, että "Syö terveellisesti" tai "Syö vähemmän". Nämä ovat monisyisiä asioita, jotka eivät hetkessä muutu.
Nyt raskauden jälkeen olen ollut todella onnellinen, että paino on pudonnut aika lailla itsestään. Tiedän, että kaikilla näin ei tapahdu. Olen pohtinut paljon tilannetta, että joutuisin tekemään töitä kilojen pudottamiseksi. Miten se onnistuisi, pystyisinkö tekemään sen rennosti? Vai jäisinkö vellomaan herkkuhimoihini ja päätyisin lopulta kisaamaan, jotta saisin itseni kuntoon? Sellaiseen en halua joutua, joten asioihin on hyvä valmistautua etukäteen. Jos vaikkapa sattuu vielä joskus saamaan lisää lapsia. Omaa syömistään kannattaa siis ajoittain pohtia, varsinkin jos tuntuu, että painonhallinta on hankalaa.
Ai niin, se minun karkkilakko. Arvatkaapa miten se etenee.
Kommentit