Meillä on menossa katsastusviikko. Autolla oli katsastus, Tinkalla oli lääkärineuvola, minulla jälkitarkastus ja puolisollakin kiropraktikon aika. Niinhän siinä kävi, että Tinka ja auto pääsivät puhtain paperein läpi, mutta meille vanhemmille tuli vähän huomauttamista. Eipä onneksi mitään kovin vakavaa, mutta itselle varattiin hoitokerta vielä ensi viikolle. Toivotaan, että selvitään sillä. Ihan ei vielä ole kivutkaan kokonaan hellittäneet, vaikka arjessa pystyykin täysin toimimaan.
Synnytystä emme juuri käyneet jälkitarkastuksessa läpi, vaikka tällainen kuva minulla etukäteen oli. Käyntini kun oli keskussairaalan puolella juuri tästä syystä. Sen sijaan minulle on nyt muutamaan otteeseen suositeltu pelkopolilla käymistä. Siellä rankkaa synnytystä voitaisiin käydä läpi, mikäli jossain kohtaa sinne synnärille haluaisi itsensä vielä uudelleen saada. En oikein tiedä mitä mietin asiasta. Onko jollakulla kokemusta pelkopolilla käymisestä?
Olen vasta nyt oikeastaan ymmärtänyt miten pitkä prosessi tämä fyysinenkin palautuminen on. Olen yrittänyt lukea paljon asiasta ja erityisesti siitä miten ja milloin uskallan liikkua tehokkaammin. Trainer4You:n tililtä löytyy aivan erinomainen verkkokurssi aiheesta ja sitä olen nyt katsellut aikani kuluksi. Karkeasti sanoen ensimmäiset kahdeksan viikkoa tulisi ottaa rauhallisesti. Tämänkin jälkeen liikunnassa suositaan kestävyyspainotteista harjoittelua. Suuret ponnistelut, hypyt ja juoksu kun voivat altistaa kohdunlaskeumalle. Vasta puolen vuoden kuluttua suositellaan kovatehoisempaa liikuntaa. Tietysti pitää muistaa, että palautuminen on todella yksilöllistä ja saattaa toisilla kestää vuodenkin.
Olen tehnyt vaunulenkkejä nyt lähes päivittäin. Lihakset kipeytyvät hieman jo pelkästä kävelystä, mikä tietysti tuntuu näin aktiiviliikkujasta kovin kummalliselta. Yllättävää kyllä, kävely on täysin riittänyt liikunnaksi. En ole yhtään kaivannut mitään muuta, en edes salitreeniä. Ehkä sitä jotenkin alitajuisesti tietää, ettei kroppa ole treenaamiseen vielä valmis. Sitä aiemmin on ollut jotenkin niin naiivi kaiken tämän suhteen. Että kyllä varmasti jaksan liikkua melkein synnytykseen asti ja kyllä varmasti olen takaisin salilla saman tien. Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei ollut edes ajatellut. Nyt tiedän, että salilla ei olla vielä hetkeen; päästäisiin nyt kotijumppaakin ensin tekemään. Myös juoksemisen voi vielä muutamaksi kuukaudeksi unohtaa.
Tämähän tarkoittaa sitä, että vaivalla hankittu lihasmassa saattaa kohta olla muisto vain. Sekin ahdistaa tällä hetkellä yllättävän vähän. Okei, olisihan kiva säilyttää käsivartensa ja pakaransa, mutta miten tärkeää sekään sitten loppupeleissä on? Nyt on jo huomannut, että jalat ovat pehmeät, lihaspaineet poissa ja vyötärölläkin on varsin sitkeä pelastusrengas. Aina kun näitä seikkoja huomaa, muistaa kuitenkin ajatella, että hei, mietihän mitä se kroppa on käynyt läpi! Ei se ole ihan yksinkertaista tuoda lasta tähän maailmaan. Vaikkakin aliarvioin tätä matkaa aika paljon etukäteen.
Ennen katsastusviikkoa meillä vietettiin ristiäisiä ja Tinkasta tuli virallisesti Tinka. Mehän olemme jo vuosia tienneet, että jos joskus saamme tytön, tulee hänestä Tinka. Nimi pidettiin kuitenkin salassa syntymään asti. Ristiäisissähän vaihtui myös tytön sukunimi, sillä avioliitosta huolimatta meillä on puolison kanssa eri sukunimet. Se on seikka, joka edelleen vuonna 2015 hämmästyttää joitakin ihmisiä! Tyttö sai nyt siis isänsä nimen.
Yllä olevan kuvan julkaisin Facebookissa tekstillä "On ehkä rikollista olla näin onnellinen". Olen nimittäin melko varma, ettei voi olla normaalia olla näin onnellinen. Kohta varmaan tulee jokin suru vastaan. Vai onko sitä ollut niin turtunut aiempaan stressin täytteiseen elämäänsä, ettei ymmärrä tällaisenkin olotilan kuuluvan elämään? En tiedä, enkä välitä. Ainoastaan nautin.
Synnytystä emme juuri käyneet jälkitarkastuksessa läpi, vaikka tällainen kuva minulla etukäteen oli. Käyntini kun oli keskussairaalan puolella juuri tästä syystä. Sen sijaan minulle on nyt muutamaan otteeseen suositeltu pelkopolilla käymistä. Siellä rankkaa synnytystä voitaisiin käydä läpi, mikäli jossain kohtaa sinne synnärille haluaisi itsensä vielä uudelleen saada. En oikein tiedä mitä mietin asiasta. Onko jollakulla kokemusta pelkopolilla käymisestä?
Olen vasta nyt oikeastaan ymmärtänyt miten pitkä prosessi tämä fyysinenkin palautuminen on. Olen yrittänyt lukea paljon asiasta ja erityisesti siitä miten ja milloin uskallan liikkua tehokkaammin. Trainer4You:n tililtä löytyy aivan erinomainen verkkokurssi aiheesta ja sitä olen nyt katsellut aikani kuluksi. Karkeasti sanoen ensimmäiset kahdeksan viikkoa tulisi ottaa rauhallisesti. Tämänkin jälkeen liikunnassa suositaan kestävyyspainotteista harjoittelua. Suuret ponnistelut, hypyt ja juoksu kun voivat altistaa kohdunlaskeumalle. Vasta puolen vuoden kuluttua suositellaan kovatehoisempaa liikuntaa. Tietysti pitää muistaa, että palautuminen on todella yksilöllistä ja saattaa toisilla kestää vuodenkin.
Olen tehnyt vaunulenkkejä nyt lähes päivittäin. Lihakset kipeytyvät hieman jo pelkästä kävelystä, mikä tietysti tuntuu näin aktiiviliikkujasta kovin kummalliselta. Yllättävää kyllä, kävely on täysin riittänyt liikunnaksi. En ole yhtään kaivannut mitään muuta, en edes salitreeniä. Ehkä sitä jotenkin alitajuisesti tietää, ettei kroppa ole treenaamiseen vielä valmis. Sitä aiemmin on ollut jotenkin niin naiivi kaiken tämän suhteen. Että kyllä varmasti jaksan liikkua melkein synnytykseen asti ja kyllä varmasti olen takaisin salilla saman tien. Oikeastaan muita vaihtoehtoja ei ollut edes ajatellut. Nyt tiedän, että salilla ei olla vielä hetkeen; päästäisiin nyt kotijumppaakin ensin tekemään. Myös juoksemisen voi vielä muutamaksi kuukaudeksi unohtaa.
Tämähän tarkoittaa sitä, että vaivalla hankittu lihasmassa saattaa kohta olla muisto vain. Sekin ahdistaa tällä hetkellä yllättävän vähän. Okei, olisihan kiva säilyttää käsivartensa ja pakaransa, mutta miten tärkeää sekään sitten loppupeleissä on? Nyt on jo huomannut, että jalat ovat pehmeät, lihaspaineet poissa ja vyötärölläkin on varsin sitkeä pelastusrengas. Aina kun näitä seikkoja huomaa, muistaa kuitenkin ajatella, että hei, mietihän mitä se kroppa on käynyt läpi! Ei se ole ihan yksinkertaista tuoda lasta tähän maailmaan. Vaikkakin aliarvioin tätä matkaa aika paljon etukäteen.
Kuusi viikkoa synnytyksestä, -18 kg. |
Kaksi, neljä ja kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen. |
Olen kuitenkin innolla seurannut fitnesskautta netin välityksellä. Edelleen itselle tulee ajatus, että haluaisin vieläkin nousta lavalle. Tosin jos niin vielä joskus käy, tapahtuu se vuosien päästä, sillä nyt keskitytään muuhun eikä sinne lavalle nousta sinne päin -kunnolla. Toisaalta olen hyvin tyytyväinen rooliini valmentajana ja tiimitoimijana, sillä saan tälläkin tavalla olla lajin parissa.
Ennen katsastusviikkoa meillä vietettiin ristiäisiä ja Tinkasta tuli virallisesti Tinka. Mehän olemme jo vuosia tienneet, että jos joskus saamme tytön, tulee hänestä Tinka. Nimi pidettiin kuitenkin salassa syntymään asti. Ristiäisissähän vaihtui myös tytön sukunimi, sillä avioliitosta huolimatta meillä on puolison kanssa eri sukunimet. Se on seikka, joka edelleen vuonna 2015 hämmästyttää joitakin ihmisiä! Tyttö sai nyt siis isänsä nimen.
Fitness-sisters; siskostani tuli Tinkan kummitäti. |
Hauista pitää aina esitellä, myös virallisessa sisaruskuvassa! Tämä oli asiallisin, johon kyettiin. |
Ristiäislahjaksi Ässäsormus. Äidillähän sellainen jo olikin. |
Yllä olevan kuvan julkaisin Facebookissa tekstillä "On ehkä rikollista olla näin onnellinen". Olen nimittäin melko varma, ettei voi olla normaalia olla näin onnellinen. Kohta varmaan tulee jokin suru vastaan. Vai onko sitä ollut niin turtunut aiempaan stressin täytteiseen elämäänsä, ettei ymmärrä tällaisenkin olotilan kuuluvan elämään? En tiedä, enkä välitä. Ainoastaan nautin.
Tinka toivottaa mukavaa loppuviikkoa kaikille! |
Kommentit