Minullahan oli hyvä ajatus siitä, että ohjaisin tunteja aina juhannukseen asti eli sinne n. 30. viikolle asti. Tosin niitä hyviä ajatuksia oli kyllä muitakin. Kuten että söisin koko ajan huipputerveellisesti enkä lihoisi muuten kuin vatsan osalta. Toimisin koko ajan kuten ennenkin ja lähtisin suurin piirtein suoraan salilta synnärille.
Pah. Mitä vielä. Tähän asti pääsin ja nyt piti hommata lopuille tunneille tuuraajat, kun ei vain enää onnistu. Tai toki onnistuisi ja hammasta purren varmasti pystyisin tuntini hoitamaan, mutta miksi kiusata itseään ja kaveria? Liikkuminen saa nyt aikaan pientä supistelua ja Zumban salsat jopa pientä kivun tunnetta vatsassa. Tästä syystä tanssilliset tunnit ovat melko tuskallisia. BodyPumpia taas hankaloittaa ongelma vatsalihasten kanssa. Vatsalihakseni ovat nimittäin jo pitkään olleet älyttömän kipeät. Tunnin jälkeen ne ovat aivan tulessa ja jomottavat yölläkin niin, että nukkuminen on hankalaa. Jomotus on voimakkaampaa tietyissä kohdissa, että en sitten tiedä mitä tuolle keskivartalolle mahtaa tässä tapahtua... Vatsalihaksiahan en ole suositusten mukaisesti treenannut alkuraskauden jälkeen ollenkaan.
Muutenhan mitään kipuja tai ongelmia ei ole ollut. Mitä nyt jatkuvia psyykkisiä ongelmia tämän ulkomuodon kanssa... Se on kyllä kummallinen tämä ihmismieli. Painoahan on tullut ihan hirveästi ja jos ajatellaan, että vuosi sitten olen ollut kisakunnossa, niin tässä ei kuulkaa enää edes 20 kg riitä erotukseksi. Onko se sitten ihme, että pää ei ihan pysy mukana? Sitä huomaa ajattelevansa ihan typeriä ajatuksia, kuten että nyt varmasti puoliso katselee kauniita ja laihoja naisia, kun kotona on tällainen valas. Ihan älytön ajatus. Tämä valashan toteuttaa yhteisen haaveemme. Sitä paitsi en ole ikinä ennen miettinyt tällaisia. Ehkä olen kuullut puolisoltani riittävästi kehuja, ettei ole ikinä tarvinnut olla itsestään epävarma. Nytkin nämä ajatukset tuntuvat ihan typeriltä, mutta kuten sanoin, ihmismieli on kummallinen.
Jokseenkin kyllä masentaa se, että tässä on vielä kolme kuukautta jäljellä ja liikkumista on nyt jo pitänyt selkeästi keventää. Ongelmaksi muodostuneekin se, että mitä on kevyt liikkuminen? Urheilija kun on tottunut ajamaan itseään äärirajoille. Ryhmäliikuntaohjaaja taas on tottunut suuriin liikuntamääriin. Mitä sitten kun äärirajat on poistettu? Mitä tavoitteelliselle liikkujalle jää jäljelle? Onneksi salitreeni onnistuu vielä. Tosin salillakin pitää miettiä, että selällään ei voi olla, vatsallaan ei voi olla eikä liikaa keskivartalon hallintaa vaativia liikkeitä voi tehdä. No, onneksi siihen joitakin liikkeitä vielä jää.
Se hyvä puoli on tässä urheilijan taustassa, että kroppansa tuntee kyllä äärettömän hyvin. Tiedän mikä on hyvää ja mikä huonoa kipua. Erotan milloin olen vain hetkellisesti väsynyt ja milloin pitää oikeasti hellittää. Ja oikeastaan olen aika ylpeä siitä, että osasin heti kuunnella olotilaani. Näköjään siihen vaadittiin toinen ihminen, josta huolehtia, että antoi itselleenkin luvan levätä.
Salitreenin lisäksi pitäisi ehkä löytää jotain muutakin liikkumista kesän ajaksi. Olen jopa harkinnut uimista, mutta kun vesi ei ole ollenkaan elementtini. Olen huono uimaan ja arastelen vettä. Kävelyllehän voi aina mennä, tosin kävelyvauhti hieman vaihtelee päivästä riippuen. Mutta mitä muuta? Onko olemassa jotakin mammajoogaa, jota voisi harrastaa? Vinkkejä saa jakaa. Ehkä alan vain kodin hengettäreksi ja keskityn sisustamiseen ja puutarhatöihin koko kesän. No ehkä en. Niin paljoa en sentään vielä ole muuttunut.
Pah. Mitä vielä. Tähän asti pääsin ja nyt piti hommata lopuille tunneille tuuraajat, kun ei vain enää onnistu. Tai toki onnistuisi ja hammasta purren varmasti pystyisin tuntini hoitamaan, mutta miksi kiusata itseään ja kaveria? Liikkuminen saa nyt aikaan pientä supistelua ja Zumban salsat jopa pientä kivun tunnetta vatsassa. Tästä syystä tanssilliset tunnit ovat melko tuskallisia. BodyPumpia taas hankaloittaa ongelma vatsalihasten kanssa. Vatsalihakseni ovat nimittäin jo pitkään olleet älyttömän kipeät. Tunnin jälkeen ne ovat aivan tulessa ja jomottavat yölläkin niin, että nukkuminen on hankalaa. Jomotus on voimakkaampaa tietyissä kohdissa, että en sitten tiedä mitä tuolle keskivartalolle mahtaa tässä tapahtua... Vatsalihaksiahan en ole suositusten mukaisesti treenannut alkuraskauden jälkeen ollenkaan.
 |
| Kukkia Attack-tuntien vakiokävijöiltä :) |
 |
| N. 20 kg sitten |
Jokseenkin kyllä masentaa se, että tässä on vielä kolme kuukautta jäljellä ja liikkumista on nyt jo pitänyt selkeästi keventää. Ongelmaksi muodostuneekin se, että mitä on kevyt liikkuminen? Urheilija kun on tottunut ajamaan itseään äärirajoille. Ryhmäliikuntaohjaaja taas on tottunut suuriin liikuntamääriin. Mitä sitten kun äärirajat on poistettu? Mitä tavoitteelliselle liikkujalle jää jäljelle? Onneksi salitreeni onnistuu vielä. Tosin salillakin pitää miettiä, että selällään ei voi olla, vatsallaan ei voi olla eikä liikaa keskivartalon hallintaa vaativia liikkeitä voi tehdä. No, onneksi siihen joitakin liikkeitä vielä jää.
Se hyvä puoli on tässä urheilijan taustassa, että kroppansa tuntee kyllä äärettömän hyvin. Tiedän mikä on hyvää ja mikä huonoa kipua. Erotan milloin olen vain hetkellisesti väsynyt ja milloin pitää oikeasti hellittää. Ja oikeastaan olen aika ylpeä siitä, että osasin heti kuunnella olotilaani. Näköjään siihen vaadittiin toinen ihminen, josta huolehtia, että antoi itselleenkin luvan levätä.
Salitreenin lisäksi pitäisi ehkä löytää jotain muutakin liikkumista kesän ajaksi. Olen jopa harkinnut uimista, mutta kun vesi ei ole ollenkaan elementtini. Olen huono uimaan ja arastelen vettä. Kävelyllehän voi aina mennä, tosin kävelyvauhti hieman vaihtelee päivästä riippuen. Mutta mitä muuta? Onko olemassa jotakin mammajoogaa, jota voisi harrastaa? Vinkkejä saa jakaa. Ehkä alan vain kodin hengettäreksi ja keskityn sisustamiseen ja puutarhatöihin koko kesän. No ehkä en. Niin paljoa en sentään vielä ole muuttunut.
Kommentit