Florida osa 6; South Beach ja NBA

Gardensista jatkoimme siis South Beachille hotelliin Ocean Reef Suites. Kävimme pudottamassa laukut hotellille (jossa meitä muuten palveltiin hyvin ystävällisesti) ja lähdimme palauttamaan autoa lentokentälle. Lentokentällä etsimme bussi- ja metrolaiturit ja pohdimme mitenköhän pääsisimme takaisin Beachille. No, ehdimme miettiä ehkä sadasosasekunnin, kun kaksi työntekijää oli jo kimpussamme kysymässä määränpäätä ja auttamassa lippuautomaatin kanssa. Nopeasti olimme siis bussissa ja takaisin rannan tuntumassa.

Hotellihuoneen vapautumista odotellessamme päätimme käydä aamiaisella Ocean Drivella eli rantakadulla, joka on koko matkaltaan täynnä ravintoloita ja hotelleja. Aamiaisten hinnat olivat mukavasti alle 10 dollarin, joten istahdimme hyvillä mielin syömään. Puolisoni munakas oli kyllä ihan maittava, mutta oma jogurttini myslillä ja marjoilla osoittautui pieneksi purkiksi kaupan mansikkajogurttia, pariksi palaksi ananasta ja mukin pohjalliseksi muromysliä. Kyllähän tuon nyt söi, mutta saman olisin voinut käydä kaupasta ostamassa. Ilo ei kuitenkaan loppunut tähän vaan jatkui laskun saapuessa. Alle 10 dollarin aamiaisista ei enää ollut paljoa iloa, kun puolison appelsiinimehusta oli veloitettu 12 dollaria ja omasta omenamehustakin kuusi. Edullisesta aamiaisesta tulikin sitten 40 dollarin aamiainen. Tarkan markan miehenä puolisoni ei meinannut millään päästä yli tästä. Opimme kyllä sen, että jatkossa hoidimme syömiset parin korttelin päässä rannalta.

Lincoln Roadilla

 

Jatkossa aamiaiset haettiin 7Elevenistä, sillä hotellimme ei tarjonnut aamupalaa.

Illalla lähdimme kävelemään Lincoln Roadille, joka oli tunnelmallinen ostoskatu muutaman korttelin päässä hotelliltamme. Kauppojen lisäksi katu tarjosi runsaan ravintolatarjonnan, jota totta kai hyödynsimme. Tällä kertaa päädyimme italialaiseen ravintolaan nimeltä Sibilla. Ravintola oli aivan ihana ja palvelu täydellistä; rentoa eikä liian tungettelevaa. Myös annokseni oli erinomainen. Söin hyvän broileri-avokado-pizzan, tai sen mitä siitä nyt jaksoin syödä. Pitkät ateriavälit tekivät sen, ettei illallisella sitten kovin suurta annosta jaksanut syödä.

 

Lauantain aloitin South Beachin juoksulenkillä. Noin 40 minuutin lenkillä tuli kohtalainen hiki, sillä aurinko paistoi mukavasti jo aamupäivällä. En ollut suinkaan rannan ainoa kuntoilija, sillä lenkkeilijöitä tuli jatkuvasti vastaan. Rannan kuntoilualueella oli yläosattomien miesten treenit menossa katsojien määrästä päätellen ikään kuin nähtävyytenä. En uskaltanut mukaan. Kuntoilijoita näkyi myös nurmikkoaluilla, joissa jotkut hyppivät hyppynarulla ja toiset vetivät askelkyykkyjä.

 

Lenkin jälkeen pariksi tunniksi rannalle löhöämään ja illalla sitten taas ympäristöä tutkimaan. Kiersimme turistioppaan listaamia kuuluisia tai arkkitehtuuriltaan erikoisia hotelleja ja ravintoloita ja pysähdyimme viinilasilliselle News Cafe -ravintolaan.

 

Takana Ocean Drive



Vedin flik-flak-sarjan siinä aikani kuluksi.
Uskoo ken tahtoo.

Lenkkeilymaisemat

 



Sunnuntaina menimme vielä rannalle, mutta ehkä reilun tunnin jälkeen palelimme tuulessa ja pilvisessä säässä, niin että oli pakko luovuttaa auringonoton suhteen. Aika paljon pilvisiä päiviä mahtui reissuun, mutta olihan tuota aurinkoakin. Mukavan lämmin oli kyllä ihan näitä viimeisiä päiviä lukuunottamatta.  

 

Rannalla löhöilyn sijaan lähdimme ennen illan NBA-matsia käymään Holokaustin muistomerkillä, joka sijaitsi aivan kävelymatkan päässä. Ja olihan tuo aika vaikuttava. Se on jännä minkälaisia tunnekuohuja tuollainen voi aiheuttaa, vaikka tasan tarkkaan tietää kaikki Holokaustin kauheudet. Lueskelimme tarinat, katsoimme kuvat ja kiersimme patsasta, kunnes alkoi olla niin paha olla, että oli pakko lähteä. Olen jo pitkään suunnitellut, että haluaisin käydä mm. Auschwitzissa, vaikka paikka ei varmaan kovin leppoisasta lomareissusta käykään. En kyllä tämän jälkeen tiedä miten selviäisin Auschwitzin reissusta, kun yksi pieni muistomerkki toi jo kyyneleet silmiin.

 

 

Muistomerkin jälkeen etsimme bussipysäkin ja matkasimme Miamin Downtowniin, sillä reissun viimeisenä matsina tiedossa oli korista. Ensin ruokailu Bayside Marketplacessa ja sitten American Airlines Arenalle.

 



 

Areenalla etsimme fanikaupan, jossa shoppailu osoittautui melkoiseksi koettelemukseksi. Pieni putiikki oli tupaten täynnä ihmisiä, liikkumaan ei mahtunut ja kassat olivat pitkän ja kapean huoneen perällä. Jos en olisi etukäteen päättänyt, että ostan Heatin pelipaidan, olisin kääntynyt äkkiä kannoillani. Pelipaidan siis itselleni sieltä kyynärpäiden avulla löysin, mutta muuten ei tehnyt mieli jäädä tuotteita katselemaan. Harmi, sillä ne olivat varsin kohtuuhintaisia. Pelipaidastani maksoin 70 dollaria, kun Florida Panthers pyysi paidasta reilusti yli 200 dollaria. Toki paidoissakin oli jonkin verran eroa.

 

Heatin alkuvideo oli upea. Joukkueen suurimmat nimet treenasivat kuumissa olosuhteissa ja taisi areenallakin muutamaan otteeseen liekit leimahtaa. Katsojat olivat vallanneet pääasiassa ylärivit, mitä ilmeisemmin edullisempien lippujen vuoksi. Alarivien lippujen hinnat nimittäin pyörivät kolminumeroisissa luvuissa.

 

Ei epäilystäkään; LeBron Jamesin paita sen pitää olla.

 

Itse pelissä oli jo melko aikaisessa selvää, että Heat tulee voittamaan eli kovin kummoista jännitystä matsi ei tarjonnut. Myöskään tunnelma ei kovin kuumaksi kasvanut. Tosin tuntui, että yleisössä oli melkoisen paljon turisteja, joka varmasti tunnelmaan vaikutti.

 

Pelin jälkeen bussipysäkille ihan parin muun ihmisen kanssa. Muutama bussi meni täysinäisinä ohi, mutta lopulta saimme kyydin takaisin South Beachille. Ei muuta kuin hotellille pakkailemaan, sillä seuraavana päivänä oli edessä viimeinen siirtyminen. Brickell ja hotelli Conrad odottivat paluuseen valmistautuvia matkailijoita. Tosin tässä kohtaa olin tainnut jo edelliset kolme päivää valittaa sitä, että kohta pitää lähteä. Voisikohan joskus vain elää hetkessä eikä murehtia tulevaa?