Rakastan rutiineja. Rakastan sitä, kun kesällä kellon soidessa pukeudun silmät vielä kiinni sohvalla odottaviin lenkkivaatteisiin ja jaksan ehkä juuri laittaa piilarit päähän, kun tajuan ettei edes silmien aukaiseminen paranna näkyvyyttä. Herääminen tapahtuu Porin metsän lenkillä yleensä vasta siinä kohtaa kun vitosen lenkki vaihtuu 7,5 km lenkkiin ja pitää alkaa kiivetä armottomia mäkiä. Kuopiossa taas lenkistä riippuen; Vänärillä siinä vaiheessa kun pitää ymmärtää kääntyä takaisin kun ei se polku viekään enää mihinkään ja Puijolla taas siinä vaiheessa kun on pakko ajatella ja miettiä, että mihin hittoon sen pyörän tunkee odottamaan. Portaat kyllä herättää nopeasti jos sinne eksyy.
Rakastan sitä, kun kotiin palatessa kahvinkeitin on ladattuna valmiiksi ja riittää sen päälle napsauttaminen. Puurokattilakin on aina tiskattu valmiiksi, jotta syömään pääsee mahdollisimman pian ;) Aamupuuro netissä surffaillen on ehkä yksi maailman hienoimpia asioita.
Rakastan treeniin latautumista ja valmistautumista. Aerobicajoilta on jäänyt päälle tapa katsella muutama hyvä video ennen treeniä. Erityisesti ennen vaparitreeniä tapana on ottaa mallia puhtaasta vaparista tai aerobic- tai voimisteluohjelmasta. Saa ajatukset ja asenteen kuntoon. Rakastan minun joskus valkoisia olleita Princessoja, jotka ovat palvelleet jo usean vuoden eikä niistä vielä pilkistä kuin vasta yksi varvas! Rakastan sitä, että tosiurheilijalla on aina ice poweria kaapissa, vaikkei sitä oikeastaan ikinä edes tarvitse. Ja ideaalisidettä ja urheiluteippiä ja kylmäpussi ja nilkkatuki ja sitä sun tätä geeliä ja kaiken maailman vitamiineja ja sen seitsemää urheiluvaatetta ja lenkkaria ja tossua ja kuminauhoja. Muttei silti ikinä tarpeeksi mitään.
Rakastan treenaamista. Kaikenlaista treenaamista. Ryhmäliikuntatunteja, yksinäisiä lenkkejä, permantotreenejä, loikkia, vaparitreenejä, salitreenejä, intervalleja, venyttelyä, porrasjuoksuja, jopa juoksukuntopiirejä. Rakastan alkuverryttelyä, jossa juoksen aina samalla tavalla ja teen liikkeet aina samassa järjestyksessä. Jos elämä olisi täydellistä ja saisin valita, tahtoisin ehdottomasti urheilla ammatikseni. Ainakin jonkun aikaa. Rakastan vapaapäiviä, koska silloin ehtii kolme treeniä jos aamulenkkikin lasketaan :)
Rakastan niitä miljoonia muovikippoja, joihin ruoka koko kesän pakataan. Ja pinkkiä kylmäkassia. Kahvia ja light-limsoja. Kaikkea pientä häsläämistä, joka tuntuu äärettömän tärkeältä. Vitamiineja, talousvaakaa, pellavansiemenöljyä. Jatkuvaa suunnittelua ja pohtimista.
Rakastan jatkuvaa mielikuvaharjoittelua. Aamulenkillä, ennen treeniä, aina liikkuessa paikasta toiseen, ennen nukahtamista. Täydellinen suoritus päässä. Videokamera näyttää jotain muuta. Uudestaan: ensin suoritus päähän, sitten se tehdään ja sitten katsotaan videolta menikö sinne päinkään. Analysointia, pohtimista, suunnittelua.
En ikinä suunnittele mitään. En pysty suunnittelemaan elämääni muutamaa viikkoa edemmäs. En kykene laittamaan kesälomatoiveita, koska en pysty ajattelemaan mitä haluan kesällä tehdä ja milloin. Mutta urheilussa suunnittelu on jatkuvaa. Miten vedän ensi viikon treenit, mitä teen vaparitreenissä? Miten voin muokata ohjelmaa paremmaksi? Kuinka monen päivän ruoat teen tänään valmiiksi? Miten hoidan ruokailut kun lähden reissuun? Kaikki on selvää. Mutta kysypä mitä aion tehdä kilpailukauden jälkeen... Ei harmainta hajuakaan.
Rakastan omia pieniä rutiinejani, joiden avulla kilpailukuntoa rakennetaan. Joiden avulla kykenen mahduttamaan elämääni töitä, jumppia ja jumalattomasti treenaamista ;) Tänä kesänä siihen pitäisi mahduttaa vielä gradun tekokin. No, tunnetusti en hirvittävästi vietä lomia tai tarvitse vapaa-aikaa, joten eiköhän tämäkin kesä tästä lähde käyntiin. Eikös sitä lomailla ehdi koko loppelämänsä? (tällä elämäntyylillä varmasti ihan hirveästi...) Silloin on taottava, kun hommaa on paljon. Ehkä ensi kesänä pidän oikeaa lomaa. Tosin niin piti tehdä tänäkin kesänä.. Pöh. Lomailu on laiskoille. Eikä mikään ärsytä niin kuin laiskuus.
Kuusi viikkoa Porissa on takana ja Porin rutiinit vaihtuivat jälleen Kuopion rutiineihin. Jään kaipaamaan Porin metsää ja rakasta seiskapuolikasta. Sen jokaisen mutkan muistaa unissaankin ulkoa ja silti sen mäet yllättää jyrkkyydellään joka hemmetin kerta. Mutta Kuopion aamutkin ovat ihan parhaita. Oman asunnon rutiinit ja kotisalin tunnelma. Sitä paitsi tämä saattaa olla viimeinen vuosi Kuopiossa, mistäs sen tietää, on siis nautittava kaikista pienistä hetkistä. Ja niistä tutuista rutiineista.
Tästä mukavaa musiikkia viikonloppuun. "Tiedän kyllä missä on se pihvi, mutten löydä keittiöön..." Niinpä.
Rakastan sitä, kun kotiin palatessa kahvinkeitin on ladattuna valmiiksi ja riittää sen päälle napsauttaminen. Puurokattilakin on aina tiskattu valmiiksi, jotta syömään pääsee mahdollisimman pian ;) Aamupuuro netissä surffaillen on ehkä yksi maailman hienoimpia asioita.
Rakastan treeniin latautumista ja valmistautumista. Aerobicajoilta on jäänyt päälle tapa katsella muutama hyvä video ennen treeniä. Erityisesti ennen vaparitreeniä tapana on ottaa mallia puhtaasta vaparista tai aerobic- tai voimisteluohjelmasta. Saa ajatukset ja asenteen kuntoon. Rakastan minun joskus valkoisia olleita Princessoja, jotka ovat palvelleet jo usean vuoden eikä niistä vielä pilkistä kuin vasta yksi varvas! Rakastan sitä, että tosiurheilijalla on aina ice poweria kaapissa, vaikkei sitä oikeastaan ikinä edes tarvitse. Ja ideaalisidettä ja urheiluteippiä ja kylmäpussi ja nilkkatuki ja sitä sun tätä geeliä ja kaiken maailman vitamiineja ja sen seitsemää urheiluvaatetta ja lenkkaria ja tossua ja kuminauhoja. Muttei silti ikinä tarpeeksi mitään.
Rakastan treenaamista. Kaikenlaista treenaamista. Ryhmäliikuntatunteja, yksinäisiä lenkkejä, permantotreenejä, loikkia, vaparitreenejä, salitreenejä, intervalleja, venyttelyä, porrasjuoksuja, jopa juoksukuntopiirejä. Rakastan alkuverryttelyä, jossa juoksen aina samalla tavalla ja teen liikkeet aina samassa järjestyksessä. Jos elämä olisi täydellistä ja saisin valita, tahtoisin ehdottomasti urheilla ammatikseni. Ainakin jonkun aikaa. Rakastan vapaapäiviä, koska silloin ehtii kolme treeniä jos aamulenkkikin lasketaan :)
Rakastan niitä miljoonia muovikippoja, joihin ruoka koko kesän pakataan. Ja pinkkiä kylmäkassia. Kahvia ja light-limsoja. Kaikkea pientä häsläämistä, joka tuntuu äärettömän tärkeältä. Vitamiineja, talousvaakaa, pellavansiemenöljyä. Jatkuvaa suunnittelua ja pohtimista.
Rakastan jatkuvaa mielikuvaharjoittelua. Aamulenkillä, ennen treeniä, aina liikkuessa paikasta toiseen, ennen nukahtamista. Täydellinen suoritus päässä. Videokamera näyttää jotain muuta. Uudestaan: ensin suoritus päähän, sitten se tehdään ja sitten katsotaan videolta menikö sinne päinkään. Analysointia, pohtimista, suunnittelua.
En ikinä suunnittele mitään. En pysty suunnittelemaan elämääni muutamaa viikkoa edemmäs. En kykene laittamaan kesälomatoiveita, koska en pysty ajattelemaan mitä haluan kesällä tehdä ja milloin. Mutta urheilussa suunnittelu on jatkuvaa. Miten vedän ensi viikon treenit, mitä teen vaparitreenissä? Miten voin muokata ohjelmaa paremmaksi? Kuinka monen päivän ruoat teen tänään valmiiksi? Miten hoidan ruokailut kun lähden reissuun? Kaikki on selvää. Mutta kysypä mitä aion tehdä kilpailukauden jälkeen... Ei harmainta hajuakaan.
Rakastan omia pieniä rutiinejani, joiden avulla kilpailukuntoa rakennetaan. Joiden avulla kykenen mahduttamaan elämääni töitä, jumppia ja jumalattomasti treenaamista ;) Tänä kesänä siihen pitäisi mahduttaa vielä gradun tekokin. No, tunnetusti en hirvittävästi vietä lomia tai tarvitse vapaa-aikaa, joten eiköhän tämäkin kesä tästä lähde käyntiin. Eikös sitä lomailla ehdi koko loppelämänsä? (tällä elämäntyylillä varmasti ihan hirveästi...) Silloin on taottava, kun hommaa on paljon. Ehkä ensi kesänä pidän oikeaa lomaa. Tosin niin piti tehdä tänäkin kesänä.. Pöh. Lomailu on laiskoille. Eikä mikään ärsytä niin kuin laiskuus.
Kuusi viikkoa Porissa on takana ja Porin rutiinit vaihtuivat jälleen Kuopion rutiineihin. Jään kaipaamaan Porin metsää ja rakasta seiskapuolikasta. Sen jokaisen mutkan muistaa unissaankin ulkoa ja silti sen mäet yllättää jyrkkyydellään joka hemmetin kerta. Mutta Kuopion aamutkin ovat ihan parhaita. Oman asunnon rutiinit ja kotisalin tunnelma. Sitä paitsi tämä saattaa olla viimeinen vuosi Kuopiossa, mistäs sen tietää, on siis nautittava kaikista pienistä hetkistä. Ja niistä tutuista rutiineista.
Tästä mukavaa musiikkia viikonloppuun. "Tiedän kyllä missä on se pihvi, mutten löydä keittiöön..." Niinpä.
Kommentit