Vuosi sitten tähän aikaan oli vähän eri fiilikset. Lueskelin vanhoja kirjoituksia ja melko elävästihän tuo muistui mieleen. Järjetön väsymys ja epätoivo sekä niitä seuranneet fiilistelyt, rauha, rentous ja ilo. Kisaprojektit ovat ikimuistettavia retkiä.
Nyt kun kisaprojekteja on jo viisi kappaletta takana ja tänä keväänä olen suuntaamassa kisoihin toista kertaa valmentajan roolissa, niin yhä voin sanoa hyvin vahvasti rakastavani tätä lajia. Tätä hullua, tunteita herättävää, rankkaa ja raadollistakin lajia. Enää minua eivät häiritse yhtään ne kommentit tai kirjoitukset, jotka kertovat, ettei tämä kauneuskilpailu ole urheilua. Minua eivät myöskään häiritse kommentit syömishäiriöistä tai epänormaalista elämäntavasta. On turha alkaa vääntämään rautalangasta asioita ihmisille, jotka eivät niitä halua ymmärtää. Ei ole minulta pois, jos joku ei pidä meitä urheilijoina. Eikä ole varmaan siltä joltakulta pois, jos me taas pidämme.
 |
| Kuvasaldoa tasan vuoden takaa |
Sana fitness kyllä nykyään liitetään ties mihin. Ylipäätään se kuvaa urheilullista elämäntapaa. Haluaisin jotenkin erottaa fitneksen kilpaurheiluna siitä. Samalla tavalla kuin aerobicissa kilpalaji erotettiin puhumalla kilpa-aerobicista, joka on eri asia kuin tavallinen aerobic. Sillä kaikki fitness ei ole bloggailua, belfieitä tai jatkuvaa ulkonäön ruotimista. Nykyäänhän fitnessbloggaajasta on tullut käytännössä uusi ammatti, mutta harvoin näillä ihmisillä on fitnessurheilun kanssa tekemistä.
No mutta, tarkoituksena oli siis kertoa, että kisaprojektien seuraaminen myös näin norsun kokoisena on varsin jännittävää. Tiimikavereiden kiristyvät kunnot saavat melkein jo Jan Tanan tuoksumaan nenässä ja ensi viikonlopun kisaa odottaa malttamattomana. Oma olomuoto on kaikkea muuta kuin fitness, vaikkakin salille asti olen jo jokusen kerran päässytkin. Yllättävää kyllä, voimatasot eivät juuri ole tippuneet, mutta ihan samalla tavalla itseään ei nyt pysty sinne äärirajoille ajamaan.
Joka tapauksessa ensi viikonloppuna Helsingissä järjestetään kevään ainoa kilpailu eli Fitness Classic. Kulttuuritalolla järjestettävä kilpailu taitaa lauantain osalta olla jo loppuunmyyty. Lähden henkilökohtaisen valmennettavani kanssa matkaan perjantaina, jolloin rekisteröitymisen kautta siirrymme Espooseen luottohotellimme Radisson Blun hoteisiin. Lauantaina valmennettavani kisaa Masters 45 -sarjassa, jonka jälkeen jäämme kannustamaan tiimin junnukilpailija Janinaa. Sunnuntaina myöskin tiimimme jäseniä tulessa yleisen body fitneksen puolella. Olen aivan älyttömän innoissani koko viikonlopusta. Koiviston Iskun Saanan, Millan ja Janinan esittelyt muuten löytyvät Bodylehden sivuilta.
Oma olotila on iso ja lihava. Paino nousee suhisten ja hommassa on totuteltavaa. Vuosi sitten tähän aikaan kaikki vaatteet roikkuivat päällä, nyt mikään vaate ei enää mahdu. Ääripäästä toiseen yhden vuoden aikana. Pahoinvointi on onneksi helpottanut ja jumpat sujuvat taas hyvin. Jopa Attackin jaksaa painaa melkein sata lasissa.
 |
| Tämän kevään look: takki auki, kun se ei kiinnikään mene. |
 |
| Vuosi sitten ja nyt. |
Nälkä on jatkuva. Ja se on todellista nälkää. Olen yrittänyt suurentaa ruoka- ja puuroannoksia, jotta välttyisin napostelulta, mutta silti nälkä yllättää vähän väliä. Vatsa tuntuu pohjattomalta. Asiahan ei auta tätä jatkuvaa painonnousua. No, ainakin kaveri saa syödäkseen, niin kasvaa isoksi ja vahvaksi.
 |
| Vaakunan brunssilla ohrankryynivelliä syömässä. |
 |
| Back to basics. Tuli ihan dieettiajat mieleen. |
Kaiken kaikkiaan vointi on kohentunut eikä ilmeisesti sisäinen ahdistus juuri näy ulospäin. Jatkan tätä ikuisuusprojektiani, jossa yrityksenäni on löytää sisäistä tasapainoa ja seesteisyyttä. Uskon vakaasti siihen, että jonain päivänä tämä jatkuva levottomuus hellittää ja uskallan pysähtyä.
 |
Selkämeren kansallispuisto ja Yyteri.
Sisäistä rauhaa etsimässä. |
Kommentit