PetraBettina

 Matkalla Lappeenrantaan Lappeenrannassa tuli kisattua viikko sitten. Valmistautuminen kilpailuun sujui hyvin. Viimeistelyt tuntuivat ensin siltä, että eiväthän nämä nesteet tästä ole mihinkään lähdössä, mutta lähtivätpä sitten viimeisten päivien aikana kuitenkin! Koko viikon ajatukset olivat kisoissa ja valmistautumisessa; piti käydä ostoksilla ja kampaajalla ja pakkailla ja tehdä eväitä, ja koko ajan muistaa juoda vettä. Ja juoda vettä ja juoda vettä. Herranjestas sitä vettä tuli jo korvistakin ulos... ja sitten kun olit tottunut siihen veden juomiseen, piti se lopettaa. Ja sitten kisan jälkeen ensimmäinen ajatus olikin: vettä! Hah. Kilpailijakokoukseen lähdössä Varsinainen kilpailupäivä oli oikein mukava. Olin aluksi huolissani siitä, että olin päättänyt hoitaa Lappeenrannassa meikkaamisen itse, mutta lopputulos oli ihan ok. Stressiä aiheutti ainoastaan se sama asia, kuin edellisissäkin kisoissa: väri. Atooppinen iho ja Jan Tana ei ole hyvä yhdistelmä. Atooppinen ...

Eipä voittanut Tanji tänäkään vuonna Olympiaa, vaan voiton vei jälleen kerran Adela Garcia. Tanjille hopeaa. Toinen suosikkini Oksana Grishina sijoittui viidenneksi. Näiden naisten fysiikoihin on meikäläisellä muutama vuosi vielä töitä tehtävänä... Parempi siis aloittaa heti :) Vaparitreeniin voi ottaa vähän Oksanalta mallia... Hyvää treenipäivää! http://www.fitnessrxmag.com/contests/11-olympia-weekend/844-fitness-competitor-oksana-grishinas-performance-workout.html

Vaparitossut. Toisia on ehkä jo pari kertaa käytetty...  Tämä on maailman pisin viikko eikä ehkä pääty koskaan. Olin jo keskiviikkona perjantaissa. Torstaina oli maailman pisin päivä, kun istuin yhteensä 6,5 tuntia junassa siksi, että sain olla kolme tuntia Tampereella. Päivä jatkui kotiin palattua vielä ohjauksella. Edessä on ehkä maailman pisin viikonloppu, kun olen yksinäni, lähestulkoon vapaalla ja yritän tehdä vielä kaikkeni kuntoni eteen. Ensi viikosta vasta pitkä tuleekin, kun odotan Lappeenrannan kisareissua täpinöissäni. Ja sitten SM-kisoja. Ja ihmettä kunnon suhteen. No, ei se nyt ihan ihmettä tarvi, mutta viilausta kylläkin. Toivon, että tämä nälkä tietäisi hyvää. Juttelin juuri ystäväni kanssa siitä, miten hänellä oli sairastelusta johtuneen painon putoamisen jälkeen nyt jatkuvasti nälkä. Kroppa selvästi ilmoitti, että toipumiseen vaaditaan energiaa ja vanha normaalipaino on saavutettava takaisin. Näin se oikeasti menee. Kyllä elimistö tietää mitä se tarvi...

 On nälkä. Hirveä nälkä. Ja niinäkin hetkinä kun ei ole, niin on sellainen olo, että jotain voisi syödä. Joo joo, ei saa valittaa (kuka senkin muka on päättänyt ettei saa valittaa, koska tämä on "oma valinta" ja "vapaaehtoista"?? kyllä kai vapaaehtoinenkin nälkä v*tuttaa..?) mutta minkäs teet. Minkäännäköisiä mielitekoja ei kyllä ole, sillä ajatukset on vain mahan murinassa ja se MITÄ syö, on täysin toissijaista. Ja pitäisi ajatella, että nälkä vie kuntoa eteenpäin (ja eteenpäin sen totisesti täytyisi vielä mennä ennen kuin loppuu aika kesken), mutta kuka hitto sitä jaksaa aina ajatella positiivisesti? Nautin edelleen hirveästi aamulenkeistä ja hyvistä salitreeneistä, jotka eivät ole pienistä kaloreista kärsineet vaan rullanneet koko ajan hyvin, mutta tästä ruoan punnitsemisesta en enää nauti. Mutta mitä sitten? Tässä ollaan loppusuoralla; viimeistä kuukautta viedään ja jo alle kahden viikon päästä ollaan ekaa kertaa lavalla. Purraan hammasta ja pain...

 Porin lenkkimaisemia Päivän fiilis Fiilis vaihtelee hirmuisesti riippuen siitä, miltä kroppa näyttää aamulla peilistä. Kyllähän sen nyt järki sanoo, että möhömaha ja korkea aamupaino kertovat nesteen kertymisestä, mutta aivojen on vaan hirveän vaikea sitä välillä käsittää. Sitä tahtoisi olla joka aamu edellistä aamua paremmassa kunnossa ja saada itsensä parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Vaikka toisaalta sitä alkaa kyllä jo väsyä diettaamiseen ja odottaa niin sitä hetkeä, kun saa syödä vatsansa täyteen. Toisaalta taas sitä on ihan innoissaan näistä viimeisistä viikoista ja tahtoo vain treenata, treenata ja treenata. Ihmeen hyvin sitä kyllä edelleen jaksaa. Tänään aamulenkillä juoksui kulki aivan älyttömän hyvin ja melkein tuntui, että loppui matka ja aika kesken. Ihan niin kuin sitä olisi hirveän vähän juossut tässä viime aikoina... BodyAttackin ohjaaminen oli mieletöntä, kun huomasi, että sitä vaan jaksaa ja jaksaa, vaikka tunti ei ole sieltä kevyimmästä...

Kilometrejä on tällä viikolla kertynyt. Lomalla ehtii treenata. Aamulla, aamupäivällä, illalla. Lenkkiä maastossa, treeniä salilla, aerobista treenin päätteeksi. Treeniälenkkiälenkkiätreeniälenkkiätreeniätreeniä. Sujui oikein mukavasti aina tiistain ja keskiviikon väliseen yöhön asti. Sitten menetin kykyni niellä ja kaikki paino kropassa tuntui nousevan päähäni jomottamaan. Unta taisin saada kurkkukivusta johtuen kokonaiset kaksi tuntia. Hyvin sillä pärjäsi. Onneksi keskiviikkona olikin tiedossa tankkausta ja Tampereen reissu. Tampereella tuli jokseenkin shoppailtua. Jos tämä olisi muotiblogi, niin nyt esittelisin kaikki ostokseni noin miljoonasta ja yhdestä kuvakulmasta, mutta ei tämä onneksi ole. Tarvitsemiani treenivaatteita tai mitään kisahankintoja en tietenkään tehnyt. Se olisi ollut ihan liian fiksua shoppailua. Oli kovin mukava päivä, vaikkakin ääni ehti katoamaan iltaan mennessä. Onneksi Strepsils tepsii. Taidan selvitä pelkällä flunssalla, kun ei tunnu kuumetta nosta...