Palanen onnestani

Mietin aika tarkkaan, että mitä asioita blogissasi julkaisen. Tasaisin väliajoin mietin myös blogin tulevaisuutta ja julkisen päiväkirjan pitämisen mielekkyyttä. Haluan kirjoittaa oman elämän pohdinnoista enkä halua tästä "viisi vinkkiä kevyeen jouluun" -blogia. Kirjoitan itsekkäästi itselleni enkä halua blogissani välttämättä ottaa asiantuntijan roolia. Työminä on erikseen, täältä sen sijaan useimmiten löytyy henkilökohtaisia asioita. Aluksi tarkoitus oli kyllä olla asialinjalla, mutta loppujen lopuksi kaipasinkin paikkaa, johon purkaa myös muita elämän pohdintoja. Siinä mielessä blogissa on ollut paljon haahuilua asiasta toiseen ja tälläkin hetkellä sen kohtalo on pohdinnassa.

Mutta toistaiseksi kirjoitellaan niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Ja niin kauan kun blogiin liittyvät asiat ja yhteydenotot ovat pääsääntöisesti positiivisia.
Jotkut asiat ovat kuitenkin niin henkilökohtaisia, etten halua jakaa niitä. Tuntuu, että jakaminen tekee niistä vähemmän omia ja henkilökohtaisia. En kirjoittanut häistäni, en juuri jaa asioita parisuhteessani tai perheestäni, en Tinkan kasvutietoja, en kirjoittanut tarkkaa synnytyskertomusta, en esittele ystäviäni tai töitäni. Olen vähän sitä mieltä, että silloin kun asiat ovat hyvin, ei niistä tarvitse huudella. Ei minun esimerkiksi tarvitse lässyttää Facebookissa puolisolleni, että kaikki näkisivät kuinka hyvin meillä menee. Meillä on oma juttumme ja riittää, että me itse tiedämme miten meillä menee. No, minulla on toki myös henkilökohtainen ongelma julkisia hellyydenosoituksia kohtaan.

Näin joulun aikaan ajattelin kuitenkin jakaa onneani. Suuria, pieniä onnen hetkiäni tällä hetkellä:

Aamut. Puoliso käy pusuttamassa meidät tytöt lähtiessään töihin ja tuo minulle päivän lehden. Jään vielä nukkumaan Tinka kainalossani tai rintani päällä. Herään ennen Tinkaa ja juon pari kuppia kahvia lehden parissa. Sitten Tinka herää iloisena ja nauravaisena ja seurustelemme pitkään pedissä. Seurustelun jälkeen teemme aamutoimet kaikessa rauhassa lauleskellen ja naureskellen. On ihanaa miten Tinka herää aina niin hyväntuulisena ja iloisena. Aamut ovat parhaita hetkiä.
Kävelylenkit. Kävelyä vain kävelemisen ilosta. Usein ainoana ajatuksena, että miten ihminen voi olla näin onnellinen.
Päivät ilman ohjelmaa. Äitiysloma on lomaa. On aivan älyttömän hienoa, ettei tarvitse kuluttaa päiviään säntäilemällä paikasta toiseen.
Puolison "Tarvitsetko jotakin?" aina kun istumme Tinskun kanssa syömässä. Rakkaus on pieniä tekoja.
Tinkan nauru. Ei kaivanne perusteluja.
Tuntien ohjaaminen. Olen päässyt jo muutaman tunnin ohjaamaan ja vuoden alusta palaan säännöllisesti tositoimiin. Tunti tuntuu nyt ihanalta treeniltä, laatuajalta ja etuoikeudelta. Keväällä ehkä oli havaittavissa leipiintymistä ohjaamisen suhteen. Varsinkin kun useampi kuukausi meni töissäkin raskauspahoinvointia vastaan taistellen. Nyt liikkuminen ja hyvä kunto ei olekaan enää itsestäänselvyys vaan suuri nautinnon aihe.

Lisäfiilistä uusista treenivaatteista, joista vastaa Fit4You

Tinkan ääntelyt. Erityisesti jos olemme olleet päivän jossakin asioilla ja sitten palaamme kotiin. Kun Tinsu pääsee kanssani syömään tuttuun nojatuoliimme, hän pitää pientä yninää, josta päätellen hän on sillä hetkellä maailman onnellisin vauva.
Perhe ja ystävät. On valtavan hienoa, että Tinkallakin on niin paljon hänestä välittäviä ihmisiä elämässään.
No se parisuhde. Julkinen hempeily; yhdessä 16 vuotta eli puolet elämästä, mutta rakastua voi aina uudelleen. Ja mitä enemmän on ikää ja historiaa, sitä hienommalta se rakastuminen aina tuntuu.
Joulu. Perhe, laiskottelu, oikea kokis (jouluna sallittu herkkuni), lahjojen paketointi ja antaminen (on minusta aina vähintään yhtä hauskaakin saaminen), leipominen, Lumiukko-piirretty, joulusauna (käyn noin kerran vuodessa saunassa, aina jouluna), suklaa, jouluvalot, rakkaat. Oikeasti en ole erityisen kova jouluihminen, mutta Tinka on tehnyt minusta tällaisen pehmon.

Tasan vuosi sitten Facebook-statukseni näytti tältä: "

Onpahan ollut vuosi! Kevään kisoissa tuli hopeaa, tuli juostua ensimmäinen puolimaraton, matkustettu on Norjassa ja Ranskassa, aloitettu työt opettajana sekä Trainer4You:lla kouluttajana, Koiviston Iskun fitnesstiimissä otettu vastuuta, festaroitu Jyväskylässä, leireilty Vierumäellä, heitetty hyvästit Benda-kissalle, ajettu ympäri Suomea ja ennen kaikkea tehty niin paljon töitä, että tuntuu, että olen hengittänyt viimeksi viime jouluna! Vielä pari kirjallista työtä sekä meikäläisen Zumba Porihallilla ja sitten olen loppuvuoden lomalla. Saadaan vielä Gdansk lisättyä matkusteluihin. Kiitos tästä vuodesta, mutta vielä enemmän kiitos siitä, että se on ohi! RAUHALLISTA joulua kaikille!"

Tuo vuosi 2014 oli aivan kauhea. Menin todellakin hengittämättä sekuntiaikataululla koko vuoden. Nyt vuonna 2015 olen keskittynyt lähinnä siihen hengittämiseen. Jatkan sitä joulun ajan ja suosittelen samaa teillekin. Sisäänhengitys, uloshengitys. Kyllä siinä on joulupyhille jo ihan riittävästi tekemistä.