Siirry pääsisältöön

Synnytyskertomus - viikko sairaalassa

 

22.5.2017

Olin kovasti psyykannut itseäni siihen, että tämä toinen synnytys sujuisi ensimmäistä paremmin ja nopeammin. Tekisin kotona kaikkeni, jotta jaksaisin olla siellä supistusten kanssa mahdollisimman pitkään. Kaikki menisi hyvin ja olisin pian vauvan kanssa takaisin kotona.

No, asiat eivät aina mene kuten toivoo tai suunnittelee, varsinkaan näissä lastensaamisasioissa. Kipeät supistukset alkoivat viikko sitten tullen aina silloin tällöin yksittäisinä tai muutamina peräkkäisinä. Yhtenä yönä säännöllisiä supistuksia tuli viiden tunnin ajan, kunnes ne sitten lopahtivat. Tämänkin jälkeen aina silloin tällöin sai keskittyä hengittelemään ja pohtimaan, että nytkö..? Mutta ei. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä parin tunnin tiheämpiän supistelujen jälkeen menivät lapsivedet. Soitto synnärille, josta kehotus siirtyä paikan päälle. Koska supistukset loppuivat siihen, lähdin yksinäni autolla liikkeelle. Enpä olisi ajatellut, että ajan itse synnärille, kun aika tulee, heh. Puoliso jäi valvomaan Tinkan unta, koska tuolloin oli selvää, että ihan heti mitään ei tulisi tapahtumaan. Ja elättelin itse asiassa tuolloin vielä toiveita, että pääsisin takaisin kotiin supistuksia odottelemaan. Vesien mentyä ei kotiin kuitenkaan enää pääse, joten loppuyö meni synnärin tarkkailussa, josta aamulla siirto osastolle. Arvatkaapa nukuinko yhtään tuona yönä...

Nyt siis olen osastolla ja odotan, että synnytys käynnistyisi. Aika touhua. Ei voi ihan helpoimman kautta hoitaa siis tätäkään kertaa. En tiedä mitä kuperkeikkaa lähtisin heittämään, että saisin synnytyksen käyntiin. Pitää varmaan jotain tanssiliikkeitä alkaa tässä kehittelemään. Ja käydä tekemässä parit porrastreenit. Pidetäänhän peukkuja, että homma lähtisi etenemään. En haluaisi viettää sairaalassa yhtään "ylimääräistä" hetkeä. Varsinkaan, kun se tarkoittaa, että pitää olla erossa tuosta esikoisesta.



23.5.2017

Edelleen odotetaan. Ja odotetaan kuulemma huomiseen asti ennen kuin aletaan käynnistelemään. Miten tylsää. Yritän ravata pitkin sairaalan käytäviä, käyskennellä ulkona ja kiivetä portaita. En ole toistaiseksi saanut mitään aikaan. Puuh.

Hirveä ikävä Tinkaa, vaikka hän kävikin illalla pikaisella vierailulla. Onneksi puoliso on jo lomalla, niin pystyy hoitamaan häntä. Mutta erossa oleminen on ihan kamalaa. Haluaisin niin olla kotona.

Aloitan nyt manaamisen siitä, että tässä menee vielä ikuisuus. Positiivinen suhtautuminen kun ei selvästikään toiminut, niin yritetään negatiivisuuden kautta sitten.

----

Ei mitään, vaikka olen kävellyt niin, että selkä kramppaa. Rapuissa meni jalat hapoille, mutta vauva oli vain tyytyväinen. Kaikki viime viikolla vaivanneet supistukset ovat loppuneet. On tylsää. Tinka kävi kylässä ja ravattiin pitkin sairaalaa. Nyt vain kulutan aikaa TV:n, ristikoiden, kirjan ja somemaailman avulla. Ja käyn kävelemässä. Ja kävelemässä. Ihme touhua.

25.5.2017

Käynnistäminen aloitettiin eilen aamulla. Siihen käytettiin misoprostolia sisältävää tablettia, jota sain parin tunnin välein. Ensimmäisten neljän aikana mitään ei tapahtunut ja heitin taas jo toivoni. Sitten klo 18 tabletin jälkeen alkoivat kivuttomat supistukset, jotka klo 20 tabletista muuttuivat kunnollisiksi ja melko kivuliaiksi. Supistuksia tuli heti tiheästi, alle 10 minuutin välein, mutta koska ne olivat melko lyhyitä, pystyi niiden kanssa elämään. Klo 22 tabletin tarpeellisuutta pohdittiin, mutta koska supistukset olivat tosiaan lyhyitä, päätettiin se vielä supistusten tehostamiseksi ottaa. Sitten se olikin menoa. Supistelin parin minuutin välein ja kipeästi. Aluksi ajattelin pärjääväni, mutta nopeasti tilanne eteni niin, että sain ensiavuksi panadolia ja lämpöpussia. Ja ravasin suihkussa, jossa mietin, että ikinä en enää tee tätä itselleni tämän jälkeen (arvatkaapa olenko edelleen tätä mieltä, heh...). Viittä vaille yksitoista soitin puolisolle, että tulisi paikalle. Kätilö oli kyllä sitä mieltä, että puoliso olisi saanut tulla paikalle vasta saliin siirryttäessä, mutta jos näin olisi toimittu, olisi häneltä jäänyt koko synnytys väliin...

Puoli kahdentoista aikaan pyysin vielä jotakin kivunlievitystä, sillä supistelu oli jatkuvaa ja olin tosi kipeä. Päädyttiin kipupiikkiin, jota ennen piti kuitenkin ottaa vielä vauvasta käyrät. Niiden perusteella minut päätettiin on siirtää saliin, vaikka tilanne ei ollut edennyt vielä kovin pitkälle.

Salissa meidät otti vastaan sama kätilö, joka oli ollut mukana Tinkan syntymässä. Se oli mahtavaa, sillä hän on aivan huippu tyyppi! Itse tosin olin tässä kohtaa niin kipeä, että en oikein ollut enää kaikissa keskusteluissa mukana. Sain ensiapua ilokaasusta ja pohdimme seuraavaa lievitystä. Koska tilanne ei vieläkään ollut kovin pitkälle, päädyttiin epiduraaliin. Sain tipan käteeni ja kätilö alkoi mittaamaan verenpainetta. Minä mietin miten monta supistusta vielä pitäisi kestää ennen kuin valmistelut olisi tehty ja anestesialääkäri saatu paikalle. Lepohetkiä kun supistusten välillä ei juurikaan ollut.

No, verenpaine jäi sitten mittaamatta, sillä sain äkkiä supistuksen, jollaista en ollut ennen kokenut. Sen kipu oli sillä yhdestä kymmeneen asteikolla noin viisikymmentä. Jouduin hieman paniikkiin ja taisin olla vähän hysteerinen, kun en ymmärtänyt mitä tapahtuu. Onneksi seuraavan samanlaisen supistuksen kohdalla kätilö ymmärsi missä mennään. Muistan varmaan ikuisesti hänen sanansa: "Rauhoitu. Avaa silmät. Sinä synnytät." Oltiin siis yhtäkkiä muutamassa minuutissa edetty ponnistusvaiheeseen. Enpä olisi etukäteen uskonut, että synnytän muutaman ilokaasuhenkäisyn ja yhden panadolin avulla...

Ponnistusvaihe kesti kahdeksan minuuttia, mikä oli 50 minuuttia vähemmän kuin ensimmäisessä synnytyksessä. Lastenleikkiä siis, heh. Poika syntyi napanuora kaulan ympärillä, mutta taitavat kätilöt hoitivat homman niin, ettei vaaraa ollut. Kun kaikki oli ohi, totesin että "Tässäkö tämä oli?". Vajaa
viisi tuntia ja aarre sylissä. Uskomatonta. Hieman olin sekaisin tapahtuneesta hetken, sillä se hetkellinen pakokauhu ja nopea tilanteen eteneminen veivät jotenkin pois tästä maailmasta. Heti kuitenkin tiesin, että tällä kertaa tulisin voimaan sekä henkisesti että fyysisesti paljon paremmin kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen.


Ja nyt heti synnytystä seuraavana päivänä voin todeta, etten ole lähellekään niin kipeä kuin silloin. Pystyn heti kävelemään, vaikka hidas olenkin. Olen myös heti niin kovin onnellinen vauvasta ja mielialani on hyvä. Synnytys pyörii kyllä päässä, mutta lähinnä ihmetykseni siitä, miten kaikki tapahtui. Asia ei ahdista ollenkaan. Olivathan ne tuskaiset pari tuntia, mutta ne olivat pari tuntia. Ei parikymmentä tai paria päivää.



27.5.2017

Olin toivonut nopeaa kotiutumista, mutta vesien menon vuoksi se ei onnistunut. Kolme vuorokautta ilman vettä kun on vauvalle infektioriski. Tänään piti päästä kotiin, mutta kuinkas sitten kävikään. Kuten siskollaankin silloin, pojallakin todettiin kohonneet bilirubiiniarvot ja hän joutuu valohoitoon. Edessä on siis ainakin vielä yksi yö täällä. Eihän siinä muuten mitään, mutta Tinkalla alkaa olla aika kova ikävä äitiä. Ja äidillä Tinkaa. Aikaisemmin vain muutaman yön ilman äitiä viettänyt tyttönen on nyt ollut viikon ilman äitiä. Kyllähän se vähän koville ottaa.

Tiedän kyllä, että valitan turhasta, mutta en nyt näissä tunnekuohuissa voi itselleni mitään. Asiathan voisivat olla paljon huonomminkin. Jos vauvalla olisi hätä tai hän olisi vaikka syntynyt turhan aikaisin, voisimme joutua viettämään sairaalassa viikkoja. Ja minä itken viikon ja yhden lisäyön takia. Typerää, mutta niin se vain on.

Nyt istun täällä huoneessa ja yritän jollain tavalla saada aikaa kulumaan. Vauvalle tehdään syöttöpunnituksia, mutta muuten hän on valoissa. Ja minä istun tässä vieressä ja mietin miksi TV:stä
ei ikinä tule mitään ohjelmaa silloin, kun sitä olisi aikaa katsella.



2.6.2017

Kotiuduimme viime sunnuntaina, mutta labrakontrolleissa käytiin vielä maanantaina ja keskiviikkona. Nyt kaikki on hyvin. Terveydenhoitaja kävi kotikäynnillä ja selvisi, että vauvan paino on tämän kotona olon aikana noussut paremmin kuin hyvin. Sairaalassa hän sai hieman lisämaitoa, mutta kotona en ole sitä enää antanut. Onneksi, koska se olisikin ollut jo ihan liikaa.

Kävin itse jo pienellä kävelylenkilläkin lasten ja anopin kanssa. Hyvin pienellä ja hyvin rauhallisella, mutta alku se on sekin. Olen toipunut tosi hyvin ja koko sairaalaviikko alkaa tuntua jo kaukaiselta asialta. Olen myös puhunut synnytyksestä hyvillä mielin. Tinkan synnytyksestähän en oikein ole puhunut muuta kuin puolison ja terveydenhuollon henkilökunnan kanssa. Se oli jotenkin niin ahdistava kokemus, etten ole juuri halunnut käydä sitä läpi. Mutta nämä olivatkin kuin yö ja päivä nämä synnytykset. Tinkan kanssa kesto oli 27 h, josta ponnistusvaihe 56 minuuttia ja nyt samat luvut olivat 4,5 h ja 8 minuuttia. Että onko se nyt ihme, että sitä kokee päässeensä tällä kertaa "vähän" helpommalla.




4.6.2017

On nämä kyllä maailman hienoimpia hetkiä.  Voisipa pysäyttää ajan. Ensihetket vastasyntyneen kanssa ovat kyllä jotain aivan uskomatonta. Kaikki muut maailman asiat tuntuvat täysin merkityksettömiltä. Vain tämä on tärkeää. En haluaisi täältä kuplasta pois. Kohta alan kuitenkin miettimään treenaamista tai jäljellä olevia raskauskiloja, vaikka ne tuntuvat nyt aivan vähäpätöisiltä seikoilta. Voisipa jäädä tähän tunteeseen ja hetkeen ikuisesti.

Tässä tulee krooninen vauvakuume.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauvaperhe matkalla - Teneriffa ja Sunwing Fanabe Beach

  Näin ensimmäisen lapsen kanssa tehdyn ulkomaan matkan jälkeen täytyy todeta, että kyllä tuollainen pieni ihminen muuttaa elämää aika lailla! Ensin jo Fitness Classicissa totesin, että enää ei taida ikinä tulla aikaa, kun pystyisin 110 % keskittymään johonkin asiaan. Osa minusta on aina Tinkan kanssa. Aina. Matkalla taas huomasimme hyvin konkreettisesti sen, miten kaikki tehdään lapsen ehdoilla. Siis ihan kaikki. Ei kuulkaa paljon löhöilty auringossa tällä lomalla. Saati että olisi nautittu drinkkejä rauhassa terassilla. Tai edes vietetty niitä omia hetkiä kuntosalilla. Pääsin treenaamaan tasan kerran, että sillä lailla!  Todistusaineistoa treenistä! Hotellin sali oli todella hyvin varusteltu eikä ruuhkaa ollut. Menomatka Teneriffalle sujui hyvin. Tinka leikki sylissäni ja seurusteli kanssamatkustajien kanssa. Unta haettiin jonkin aikaa, mutta sitten hän nukahti syliini ja otti melkein parin tunnin unet. Kaiken kaikkiaan matka sujui ongelmitta. Kuljetin Tinkaa lentoken

Onnistuneet ja vähemmän onnistuneet vauvahankinnat

Varoitus; pelkkää vauvahöpötystä tiedossa! Pienen ihmisen tulo aikaansaa melko paljon shoppailua. On käsittämätöntä miten paljon niin pieni ihmistaimi tarvitsee tavaraa. Tai tarvitsee ja tarvitsee, kai sitä vähemmälläkin selviäisi, mutta kyllähän se tavara elämää helpottaa. Jonkun verran tekisin asioita ja ostoksia kuitenkin toisin, jos nyt saisin valita. Lähinnä, kun ajattelisin, että panostanko vai pihistänkö, niin tällä tiedolla valitsisin aina panostan. Kaikki pihistykseni kohteet ovat olleet huonoja päätöksiä. Ainakin meidän elämässä. PINNASÄNKY Pinnasängyn kanssa olisi oikeastaan voinut pihistellä todella paljon, sillä eihän me tarvittaisi koko sänkyä! Se on kyllä makuuhuoneessamme, mutta toimii vain laitana, jottei Tinka putoa sängystä lattialle. Varsinaisesti nukkumista on pinnasängyssä harrastettu ehkä kaksi kertaa kymmenen minuuttia. Pinnasängyn ostimme Ikeasta ja pohdimme tuolloin, että tarvitaanko sänkyä, josta saa laidan alas. Emme keksineet käyttöä sellaiselle (Ker