PetraBettina

Satuin yhtenä päivänä toteamaan ääneen, että minun pitäisi vähentää tätä liialliseksi yltynyttä sokerin syömistäni. Puolisohan siitä sitten innostui kehittelemään kolmen viikon herkkulakkoa meille. En tiedä miten sokerin vähentämisestä päästiin karkki-, keksi-, sipsi- ja pikaruokalakkoon, mutta jotenkin siinä vain niin kävi. Marianne Mocha, nam! En ole lakkojen ystävä vaan enemmänkin sallivuuden ja kohtuuden. Viime aikoina vain olen kadottanut kohtuuden ja sokerista on tullut merkittävä osa päivääni. Syön päivittäin kahvin kanssa vohveleita ja useamman kerran viikossa karkkia. Rakastan myös kahvia ja pullaa. En tunne käsitteitä liian makea tai liikaa karkkia. Puoliso nauraa, kun kerron että jälkiruoille on olemassa ihan oma vatsa, johon mahtuu aina, vaikka muuten olisi jo täynnä. Ja kyllä, tiedän tasan tarkkaan, ettei sokerissa ole mitään hyvää. Paitsi että joskus se tekee mielelle ihan hyvää. Viime aikoina olen huolestunut erityisesti hammasterveydestäni ja todennut, että asia

Olen alkanut kirjoittamaan jo monta kertaa. Olen kirjoittanut ravitsemuksesta, palautumisesta, tarpeellisista tavaroista ja minulta kysytyistä kysymyksistä. En vain saa millään kirjoitettua loppuun saakka. Tuntuu, että kaikki tuollainen on jonninjoutavaa diibadaabaa, jota on jo monta mielenkiintoisempaa blogia täynnä. Mietin myös, että jokainen blogille uhrattu hetki on pois esimerkiksi työasioiden hoitamisesta ja sähköposteihin vastaamisesta. Vastaamiset odottavat, sillä nykyään unohdan kaiken, jollen tee sitä heti. Olen menettänyt muistini aivan täysin. Olen yrittänyt olla äitiyslomalla ilman mitään työhommia. No, joulukuussa aloitin kuitenkin jumppien ohjaukset. Olen myös tehnyt muutamat etävalmennukset tässä. Jatkossa töitä on tulossa vielä lisää. Se on toisaalta onnekasta, toisaalta ärsyttävää. Aika usein toivon, että voisin vain hautautua tänne kotiin ja leikkiä Tinkan kanssa päivästä toiseen. Niin, että koko päivänä ei tarvitsisi kertaakaan avata sähköpostia eikä kukaan mui

Ennen oli tärkeää saada mahdollisimman paljon asioita suoritetuksi. Olin sitä parempi ihminen mitä enemmän asioita tein. En sanonut ei muuta kuin äärimmäisen pakon edessä. Edes kahdessa paikassa yhtä aikaa oleminen ei ollut este, sain aina sellaisetkin asiat järjesteltyä. Kävin aamulla opettamassa pari tuntia, menin päiväksi pitämään vastaanottoa ja opetin taas iltapäivällä. Opetuksen jälkeen ehdin ottaa yhden asiakkaan, jonka jälkeen siirryin vetämään ryhmäliikuntaa. Iltayhdeksältä kotona alkoi sähköposteihin vastailu, ruokavaliosuunnitelmien teko ja uusien ohjelmien opettelu. Pää täyttyi tekemättömistä asioista ja arki oli yhtä kaaosta. Pidin itseäni hyvänä ihmisenä, kun olin niin ahkera. Enkä totta puhuen ajatellut, että tilanteelle olisi mitään tehtävissä. Ilman vakituista työpaikkaa on sanottava jokaiselle työtarjoukselle kyllä.  Ja työskenneltävä myös sairaana, sillä sairaspäiviltä ei yrittäjälle ja osa-aikaiselle työntekijälle rahaa tipu. Väsymys ei ollut syy kieltäytyä mis

Lenkillä Porin Etelärannassa Tammikuun lenkkisaldoksi tuli 21 vaunulenkkiä. Keskimäärin noin tunnin lenkkejä tuli tehtyä. Tammikuun viimeisenä päivänä otin myös ensimmäiset juoksuaskeleet lenkillä. Siis hölkkäaskeleet. Tai ainakin jotain etäisesti hölkkäämiseltä näyttävää se oli. Jalat väsyvät nopeasti, joten hölkkäilin vain pieniä matkoja kerrallaan. Erityisesti pohkeet tuntuivat ottavan osumaa, mutta se saattoi johtua myös alustasta. Minä kun en yleensäkään ikinä ole asfaltilla juossut. Yllättävää kyllä, seuraavana päivänä juokseminen ei tuntunut missään. Vedin toki loppuverryttelyksi yhden Sh'Bam-tunnin, heh! Helmikuu aloitettiin tuplalenkillä. Ensin 10 km ja muutaman tunnin päästä 40 minuuttia lisää. Varsin hyvä aloitus tälle kuulle. Lenkin jälkeen palautusjuomaa! Valitettavasti on kuitenkin sanottava, että en ole palautunut synnytyksestä. En vieläkään. Juokseminen onnistuu kyllä ja lihaskuntotreenit myös. Tunneilla kuitenkin saattavat jotkut hypyt vielä aiheuttaa lan