Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Juhannus ja ajatuksia äidiksi tulemisesta

Takana on mukava juhannus, vaikkakin tänään on tuntunut siltä kuin olisin viettänyt koko juhannuksen yötä myöden juhlien. Heräsin aamulla, kun puoliso lähti töihin, söin, luin lehden ja menin takaisin nukkumaan. Oli mahdotonta pitää silmiä auki. Näköjään tilanne vaatii nyt jatkuvasti niitä vähintään yhdeksän tunnin yöunia, jotta jaksaa. Mitäpä siitä, olen sitä mieltä että loppusuora alkoi nyt, kun viikkoja on 30 ja risat plakkarissa. Perjantaina kävimme päivällä mummuni mökillä Merikarvialla ja illan vietimme ystävien luona. Olen kenties jokseenkin kummallinen suomalainen, mutta en vain yhtään ymmärrä tuota mökkielämää. Saako tätä edes tässä maassa sanoa ääneen? En vain ymmärrä miksi pitää lähteä metsän keskelle alkeellisiin oloihin tekemään ei mitään? Jos meillä on juokseva vesi, sisävessat ja elämää helpottavaa elektroniikkaa, niin miksi meidän pitää lähteä sitä karkuun? Sitten istumme vesisateessa mökissä miettimässä, että pelataanko korttia vai mennäänkö päiväunille? Tylsääääää.

Ihana arki ja endorfiineja urheilusta

Elän äärimmäisen kummallisia aikoja. Sen lisäksi, että olen tässä jatkuvassa fyysisessä ja psyykkisessä myllerryksessä, myös arkeni on äkillisesti muuttunut. Kun sekä päivätyöni että tuntien ohjaukset loppuivat, minulla on yht`äkkiä vapaa-aikaa. Käsite, jota en ole muutamaan vuoteen tuntenut. Itse asiassa hiljattain tutkin kymmenen vuotta vanhaa kalenteria ja jo silloin ohjelmaa näytti olevan aamusta iltaan. Työni koostuu tällä hetkellä asiakastapaamisista ja valmennuksista, kirjallisista töistä sekä viikonloppujen koulutuksista. Aikataulut ovat kuitenkin sellaiset, että pystyn tekemään kaikkea rennosti. Mitään ei tarvitse tehdä sillä palavalla kiireellä tai keskellä yötä niin kuin monesti aiemmin. Voin tehdä kirjallisia töitäni aamupäivällä, käydä välillä leppoisasti treenaamassa, palata kotiin tekemään ruokaa, jatkaa töitäni, leipoa vaikkapa pullaa ja taas jatkaa töitä. Tai jos en jaksa enää työskennellä, voin jatkaa seuraavana päivänä, sillä deadlineen on vielä muutama viikko aikaa

Raskausdiabetes ja rautakuuri

Viime viikon sokerirasituksesta tuli yllättäen huonoja uutisia. Sokerirasituskoehan tehdään kaikille yli 25-vuotiaille ensisynnyttäjille sekä tietyille riskiryhmille. Testissä otetaan paastoverensokeri, jonka jälkeen juodaan 75 g sokeria sisältävä juoma. Tämän jälkeen verensokeri mitataan tunnin ja kahden tunnin kuluttua juomisesta. Raskausdiabetekseen riittää yksikin poikkeava arvo näistä kolmesta. Itselläni kävi siis niin, että tuo yhden tunnin arvo oli koholla. Paastoverensokeri oli hyvällä mallilla ja samoin kahden tunnin kohdalla verensokeri oli laskenut jo hyvinkin alas (päälle neljän, kun viitearvo on alle 8,6). Jostain syystä tuo yhden tunnin arvo oli kuitenkin hieman viitearvojen yläpuolella. Tästä syystä edessä on nyt verensokeriarvojen mittailua kotioloissa. Raskausdiabeteksellehan altistavat raskausajan hormonien lisäksi ylipaino, perinnöllisyys ja ikä. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että olenko itse jotenkin aiheuttanut tämän? Onko suuri painonnousu saanut tämän a