PetraBettina

Minullahan oli hyvä ajatus siitä, että ohjaisin tunteja aina juhannukseen asti eli sinne n. 30. viikolle asti. Tosin niitä hyviä ajatuksia oli kyllä muitakin. Kuten että söisin koko ajan huipputerveellisesti enkä lihoisi muuten kuin vatsan osalta. Toimisin koko ajan kuten ennenkin ja lähtisin suurin piirtein suoraan salilta synnärille. Pah. Mitä vielä. Tähän asti pääsin ja nyt piti hommata lopuille tunneille tuuraajat, kun ei vain enää onnistu. Tai toki onnistuisi ja hammasta purren varmasti pystyisin tuntini hoitamaan, mutta miksi kiusata itseään ja kaveria? Liikkuminen saa nyt aikaan pientä supistelua ja Zumban salsat jopa pientä kivun tunnetta vatsassa. Tästä syystä tanssilliset tunnit ovat melko tuskallisia. BodyPumpia taas hankaloittaa ongelma vatsalihasten kanssa. Vatsalihakseni ovat nimittäin jo pitkään olleet älyttömän kipeät. Tunnin jälkeen ne ovat aivan tulessa ja jomottavat yölläkin niin, että nukkuminen on hankalaa. Jomotus on voimakkaampaa tietyissä kohdissa, että en sit

Alan epäillä, että raskaus vaikuttaa henkiseen vointiin lähes yhtä paljon kuin fyysiseen. Elämä on nimittäin edelleen yhtä vuoristorataa. Näin jälkikäteen ajatellenkin koko raskauden ensimmäinen puolisko oli varsin epämiellyttävää aikaa, joka kului jatkuvan alakuloisuuden merkeissä. Oli vaikeaa löytää iloa mistään, vaikka samalla järki sanoi, että tästä maailman hienoimmasta asiasta pitäisi nauttia. Pahoinvointi alkoi hellittää joskus 18. viikon korvilla, mutta sekään ei vielä kokonaan poistanut jatkuvaa masentuneisuutta. Vasta kun kaveri alkoi muutama viikko sitten ilmoitella itsestään hentoisten liikkeiden ja potkujen avulla, huomasin pystyväni hymyilemään hänelle aiempaa enemmän. Kun oma vointi oli parantunut ja kaverin pystyi ensimmäisiä kertoja tuntemaan, niin onni hyökyi päälle aivan eri tavalla. Sitä löysi itsensä pysähtyneenä erikoisiin tilanteisiin vain ajattelemaan asiaa. Samalla kuitenkin myös keskenmeno ja "se ensimmäinen lapsemme" pyörii ajatuksissa. Eihän hä

Fitness Classic järjestettiin siis kaksi viikkoa sitten Kultsalla ja siellähän meidänkin tiimi viikonloppunsa vietti. Ja niin kuin aina, kisaan mahtui niin pettymyksiä kuin onnistumisiakin. Itse starttasin valmennettavani Reijan kanssa perjantaina täpötäydellä bussilla Helsinkiin. Perille päästiin myöhässä, kaljaa kittaavia nuorukaisia kuunnellen ja yhden seinätörmäyksen myötä. Hyvä alku. Siitä sitten Kultsalle rekisteröintiin ja valmentajapassia lunastamaan. Olin niin kehunut Reijalle, että tämä uusi rekisteröintitapa on niin hyvä ja nopea kun ei yhtään tarvitse odotella. Aiemmin siis kilpailijoilla oli kilpailijakokoukset tiettyyn aikaan ja nyt taas rekisteröinnin voi hoitaa tietyn ajan sisällä miten haluaa. Mehän halusimme tietysti samaan aikaan kuin kaikki muutkin eli jonottamiseksihan se sitten kuitenkin meni. Lopulta kuitenkin Espooseen luottohotelliimme Radisson Bluhun, jossa ilta kului Reijalle väriä levitellessä. Nukkumaan pääsimme vasta puolenyön aikaan. Itse tosin en saanu