Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2014.

Urheilulajina fitness

Fitness urheilulajina herättää edelleen tunteita. Enää se ei kuitenkaan ole sellainen kummajainen kuin vuosia sitten ja hieman vielä silloinkin, kun itse siirryin fitneksen pariin. Välillä keskustellaan siitä onko fitness urheilulaji, toisinaan siitä onko fitness terveellistä ja joskus taas siitä, synnyttääkö fitness vääränlaisia kauneusihanteita. Olen itse kirjoittanut asiasta tekstissä Fitnesskuplasta päivää . Sittemmin en ole ollut enää ollenkaan niin karvat pystyssä, sillä tiedostan että lajissa on todellisia riskejä, jotka on otettava huomioon. Ja kilpaurheilu on aina myös jokseenkin epäterveellistä, äärirajoilla kun mennään. Asiat voi kuitenkin tehdä hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. IFBB Finland ry on hyväksytty Valo ry:n jäsenjärjestöksi, mikä tavallaan on yksi merkki urheilulajiksi hyväksymisestä. Uskon itse, että kasvava julkisuus ja koko ajan suurentuvat kilpailijamäärät tekevät lajille vain hyvää eikä se tulevaisuudessa kuulu enää kummajaisten joukkoon. Itselle f

Yhteenvetoa kisavuosista

Blogi on ollut hiljaa, sillä elämä on ollut yhtä hullunmyllyä ja 12-tuntisia työpäiviä. Sitä se on ollut silti viimeiset 10 vuotta, että sinänsä mikään ei ole muuttunut. Nyt kuitenkin tarkoitus on vuodenvaihteessa ihan aikuisten oikeasti tehdä muutoksia, sillä en vain jaksa tällaista työtahtia enää. Ehkä minusta on tullut vanha, ehkä laiska, mutta jatkuva stressi ja ahdistus ei ole mukava olotila. Mitä sitten on kesän aikana treenirintamalla tapahtunut? No, hyvin vähän. Treenattu on silloin tällöin ja fiiliksen mukaan. Yllättäen kyllä voimatasoissa ei ole tapahtunut mitään muutosta, pikemminkin päinvastoin. Pidempi "lepo" on siis tehnyt ihan hyvää. Yllä olevassa kuvassa vasemmalla olen jokunen viikko ennen kisoja, oikealla taas nykykuntoa. Eroa on, mutta eipä tuo oikean puoleinenkaan kunto nyt ihan huonolta näytä. Painossa on eroa näissä sellainen 10-12 kg, en muista tarkkaan painoa vas. kuvan aikoihin. Eli kun somessa kisaamattomat ihmiset kritisoivat kisaajien "