PetraBettina

Jään toisinaan pitkäksikin aikaa pohtimaan sitä, että miksi olen valinnut tämän lajin. Miksi ihminen, joka jaksaa melko vähän kiinnittää huomiota ulkonäköönsä on valinnut näin ulkonäkökeskeisen lajin? Lajin, joka monesti ketuttaa, koska siihen liittyy jatkuva vaa`alla ramppaaminen, joka muuten mielestäni olisi täysin turhaa. Olen kysellyt tätä itseltäni viime päivinä, sillä nyt pitäisi tehdä päätös syksyn kisoista. Tuorepuuroa: rahkaa, maitoa, kaurahiutaleita, mysliä, mustikkaa ja pellavarouhetta yön yli hautuneena, lisäksi hunajaa ja banaania. Olin jo päättänyt kisata syksyllä, koska kevään kisoista napsahti suora SM-kisapaikka. Sitten huomasin, että paluu treenisalille houkutti kohtalaisen vähän. Paino nousi kuin ammus ja ajatus ruokavaa`asta tuntui karulta. Pää on väsynyt tähän touhuun, joka ottaa kuitenkin niin paljon. Osa näistä ajatuksista johtunee siitä, että olen todella väsynyt. Takana on kaksi rankkaa dieettiä eli kutakuinkin koko vuosi on oltu dieetillä. Sitä ennen

Viikko sitten tähän aikaan olin juuri lähtenyt urakoimaan 21 kilometriä juosten. Taisin tehdä varsinaisen päätöksen lähtemisestä edellisenä iltana, jolloin hain kaupasta riisikakkuja ja totesin, että kaipa tässä vois jotain yrittää tankata... Valmistautuminen oli siis maailman huonoin. Olin juossut alkuvuoden aikana tasan kolme lenkkiä. Toki liikun muuten suuria määriä ja vedän esim. Attackia vähintään kerran viikossa (Attackhan on tavallaan "juoksutunti"). En ollut oikeastaan huolissani kuntoni puolesta, sillä vuosien runsaan liikkumisen ansiosta luotin peruskuntooni kyllä. Sen sijaan kroppani on alkanut ilmoitella, että alkaa saada tarpeekseen tästä rääkkäämisestä. Kärsin viikon ajan kovista kivuista toisessa kyljessä ja rintakehällä. Olo oli toisinaan kovinkin tuskainen ja liikkuminen hankalaa. Lääkärin diagnoosi oli, että selkäjumi, joka tavallaan vetää etupuolelle. Diagnoosi taisi pitää paikkaansa, sillä rintakivun helpotettua kipu siirtyi noidannuolen tyyliseksi ki

Heti dieetin jälkeen minusta tuli totaalisen laiska ruoanlaittaja. Eväät jäi aina tekemättä ja frozzypackin kannet pyörivät missä milloinkin, mutta eivät koskaan pakkasessa, missä niiden kuuluisi olla. Treenikassi täyttyi proteiinipatukoista ja muista yhtä ravintorikkaista välipaloista. Suunnitelmallisuus katosi päivistä täysin. Nyt suunnitelmallisuuteen on palattava, sillä seuraavat kolme viikkoa tulevat olemaan niin kiireiset, että tuskin kissa ehtii sanomaan. Saati ruokaa laittamaan. Olenkin lähiaikoina tehnyt lähinnä maailman helpoimpia ruokia, jotka olen ristinyt uusavuttoman aterioiksi. Onnistuvat siis ilman minkäänlaista ruoanlaittotaitoa :) Kasvissuikaleita, broileria ja riisiä öljyssä paistettuna, lisänä tomaattia Matkoilla olevan helppo välipala Spagettia, paprikaa öljyssä ja kinkkusuikaleita Purkillinen ruokakermaa mukaan ja ääntä kohti! Broileria uunista, salaattia, paprikaa, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia valkosipulipatongin kera Rahkaa

Lähdimme viime viikolla ystäväni kanssa 30-vuotisreissulle Osloon (miksi juuri Osloon, sitä ei varmaan kukaan tiedä). Minulla ei ollut kaupungista juuri ajatuksia tai odotuksia, mutta yllättäen kaupunki vei sydämeni täysin! Harvassa paikassa sitä on tuntenut oloaan niin kotoisaksi kuin tuolla. Norjan kieltä on kohtalaisen helppo ymmärtää, mikäli osaa ruotsia. Tietenkään kaikkea ei ymmärrä, mutta sen verran, että ravintolassakin pystyy kommunikoimaan norjaksi niin kauan kun ei tarvitse itse sanoa kuin kyllä, ei tai kiitos. Norjan kielestä puuttuu ruotsille ominainen nuotti, mikä tekee siitä jokseenkin miellyttävämmän kuuloisen ja helpomman seurata. Tosin englannillakin kaupungissa pärjäsi loistavasti, sillä KAIKKI ihmiset puhuivat lähes virheetöntä englantia. Muutenkin kaupunki oli hyvin kansainvälisen oloinen. Mitä sitten neljä päivää Oslossa teimme? Lähinnä söimme hyvin (eli huonosti), kiersimme nähtävyyksiä ja otimme rennosti. Nukuin hyvin, söin hyvin ja voin hyvin. Tarpeellinen