PetraBettina

Niinhän siinä sitten kävi. Vähän lepoa eikä mikään tunnu enää ylitsepääsemättömän vaikealta. Se pyhä kolminaisuus harjoittelu, ravinto ja lepo pitää ihan totta paikkaansa. En tee mitään -päivänä kävin aamulla lenkkeilemässä, jonka jälkeen pesin pari koneellista pyykkiä, mutta siinä se sitten oli. Loppupäivän makasin sohvalla ja olin kuolemanväsynyt. Yöunillekin menin ajoissa ja vetelin kymmenen tuntia unta palloon. Taisi tulla lepääminen tarpeeseen. Se on vain jännä, kun sen tarpeen ymmärtää aina vasta kantapään kautta. Ikinä ei tulisi mieleen jättää treenejä väliin tai syödä ohi suunnitelman, mutta lepäämisen voi kyllä ohittaa. Ihmismieli on kummallinen. Hyvää tankkauspäivää! (ja eikö ole kiva, että Intersportissa on kaiken maailman juoksuklinikat ja lenkkaritarjoukset viikko sen jälkeen, kun ostin uudet lenkkarit...) Suomen paras leipomo on uusi lempiohjelmani! Lähdin eilen aamulla lenkille sillä ajatuksella, että juoksen rauhallisesti ja pidän sykkeen melko alhaalla

Tiesittekö, että blogeissa pitää dieetistä puhua mahdollisimman positiiviseen sävyyn? Jos sattuu valittamaan, niin voidaan heti olla huomauttamassa, että "itsepä olet valinnut" tai "mahtaako olla kropassa kaikki kunnossa" tai "onkohan nyt dieetissä vikaa". Loppuun asti pitää muistaa hehkuttaa dieettiä maailman hienoimpana aikana, joka ei oikeastaan ole muuttanut elämässä mitään. No, ihan tiedoksenne, että meillä ei tällä hetkellä heitellä ruusun terälehtiä ja hypitä onnesta. Meillä lasketaan päiviä dieetin loppumiseen. Useimpina päivinä laskuja tehdään sillä ajatuksella, että koska pääsee kisaamaan, mutta toisina päivinä iloa haetaan ihan oikeasti siitä, että kohta tämä loppuu. Ja veikkaan, että minä en ole tässä kahden hengen perheessä ainoa, joka tämän jakson päättymistä odottaa. Kirjoitin väärin, meillähän on kolmen hengen perhe eikä kahden. Kolmas perheenjäsenemme Benda. Olen jumalattoman väsynyt. Teen töitä päivisin ja ohjaan iltaisin. Nukun

Neljä viikkoa kisaan ja tällä hetkellä se tuntuu tooodella pitkältä ajalta. Kävimme eilen Prismassa kaupassa ja olin valmis syömään koko kaupan. Teki mieli kaikkea mitä näin; keksejä, leipää, munkkeja, jauhelihaa, jogurttia, karjalanpiirakoita, hedelmiä, juustoa ja totta kai karkkia. Kaikki mahdollinen näytti hyvältä. Paitsi Jaffa-keksit, joista en tykkää. Ilmeisesti ikinä ei ole niin makeanhimo, että Jaffa-keksit alkaisivat kuulostaa houkuttelevilta. Joka tapauksessa viimeinen kuukausi on sellainen, että alkaa pikkuisen ottamaan jo päähän. Ei huvittaisi enää syödä pieniä annoksia saamatta vatsaansa täyteen. Haluaisi ahtaa mahansa täyteen pastaa ja asettautua sitten vatsansa viereen huilaamaan. Tosin tämä halu kestää tasan kisaan asti ja katoaa sillä sekunnilla, kun saisi syödä. Onneksi ruokavaliooni on nyt löytynyt todella toimiva kokonaisuus. Vaikka energiaa tulee vähän, jaksan melko lailla hyvin. Edelleen Attackissakin tunnen itseni todella kevyeksi ja se auttaa jaksamaan, v

Takana on haastava viikko. Töitä tehtiin joka päivä aamusta iltaan ja treenit hoidettiin hyppytunneilla. Yöunet jäivät vähiin ja se hemmetin flunssa vaivasi koko viikon. Edelleen on ääni poissa. Onneksi ei kuitenkaan kuumetta nostanut, niin kaikki hommansa sai hoidettua. On hieman haastavaa, kun tekee kahta osa-aikatyötä ja lisäksi toimii yksityisyrittäjänä ja ohjaajana (se taitaa olla se kolmas osa-aikatyö). Yrittäjänä minulla on yksi kuukausihomma sekä useampi asiakas. Eli olisko tuossa sitten periaatteessa viisi työpaikkaa? No, ei saa valittaa, kun on töitä, mutta kalenterin hallinta on oikeasti kohtalaisen haastavaa tällä hetkellä. Viiden työn sijoittaminen niin, että aikataulut sopivat sekä minulle että työantajille/asiakkaille ei ole aina ihan yksinkertainen yhtälö. Lisätään tähän vielä kilpaurheilua ja se fakta, että yhtä lukuunottamatta kaikki työt tulevat kotiin asti, niin vapaa-ajan ongelmia ei ole. Koska ei ole vapaa-aikaakaan. Ja jos on, se käytetään nukkumiseen. Aamu a

Mitä täällä tapahtuu? Olen ehkä kohtalaisen sekaisin. Äkillisen päähänpiston johdosta ilmoittauduin Yyterin puolimaratonille. Eli kun kisarupeama huhtikuun 13. päättyy, niin noin kuukauden päästä pitäisi vetäistä 21 km juosten. Että  onhan siinä ihan kuukausi aikaa treenata. Mitähän mun päässä liikkuu? Oikeasti olen jo vuosikaudet suunnitellut puolikkaan juoksemista, mutta aina vain siirtänyt, kun on ollut kisoja ja muita treenejä eikä ole tullut juostua niin paljoa. Nyt ajattelin, että hitot, kunto on hyvä, vaikka varsinaista juoksulenkkiä ei ole juuri tullut tehtyä, niin mennään kokeilemaan. Jos siinä menee ikuisuus siinä juoksussa tai jos en pääse edes maaliin, niin mitä sitten? Mitä väliä sillä on? Olenpa ainakin lähtenyt matkaan. Itseäni vastaan olen joka tapauksessa juoksemaan lähdössä, siinä hommassa minua ei sijoitukset kiinnosta. Nyt vaan pitäisi hoitaa sykemittari ja lenkkarit kuntoon, niin voisi käydä hieman pidempää lenkkiä kokeilemassa. Jos siis kiinnostaa juokseminen,